Tuorein sisältö

Cosmo Jones Beat Machine : Skunkadelicatess

J.A. Kaunisto

28.04.2015 klo 23.38 | Luettu: 4452 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Kuopion suunnalla möykkäävä urbaanin suobluesin mahtinimi Cosmo Jones Beat Machine on julkaissut kahdeksan vuoden tauon jälkeen jälleen hämmentävää rohinaboogieta ja voodoo-bluesia henkivän levytyksen. Skunkadelicatess on kotonaan rämehörhojen tai punaniskavemputtajien illanvietoissa. Cosmo Jones Beat Machine tekee rikoksen, suorastaan väkisinmakaa listapopin pilvihattarat ja bändin kulmikkaan romuluinen ulostus on kuin Tom Waits, Tuomari Nurmio, Talmud Beach ja The Cramps tehosekoittimessa ja lopputuloksen maustaa 22-Pistepirkko.

Garage bluesia, voodoo-bluesia, metsäläisgroovea - tiedä häntä mutta Cosmo Jones Beat Machine onnistuu juurimusiikin historiaa pöyhivässä tuuletuksessaan löytämään jotain alkuvoimaista, häiriintynyttä, sähköistä mutta myös mainiosti groovaavaa materiaalia. Bändi on onnistunut häivyttämään myös kaikki viitteet postiosoitteestaan - Cosmo Jones Beat Machine on samaan aikaan kosmopoliitti, rämehirviö ja juurimusiikin perinteen jatkaja mutta myös itsepäinen härmän häirikkö. Sulatusuunista putkahtaa ulos riittävän omaleimaista häröbluesia ollakseen kuitenkin genrensä takuuvarma maailmankansalainen.

Voodoo-bluesin tymäkät sekoitukset tarjoaa viisukaksikko Big daddy rides again ja pirullinen Witch's bush. Back to the temple on groove machine suoraan pimeästä paikasta. Crawling king snake - suobillya hikisimmästä tuutista. Obeah man - Hendrix nousi montusta ja lopputuloksena on hektistä zombiebluesia.

Vaikutteiden kirjo on hämmentävää. Garagea, psykedeliaa, punk bluesia, rockabillya. Bändin käsittelyssä kitara on paikoin lyömäsoitin. Ja mikä groove! Olkoon voodoo-blues lähimpänä totuutta. Cosmo Jones Beat Machine - törkyä, säröä ja pirun kanssa sängyssä pelehtimistä niin että tuntuu koko kropassa.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Into the Woods... Väkivallan vuosi... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova