Tuorein sisältö

The Walk

Ensi-ilta: 06.11.2015
Genre: Draama, Komedia, Trilleri
Ikäraja: 7
Jari Tapani Peltonen

07.11.2015 klo 22.00 | Luettu: 4396 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Kaksinaismoralismille ei ole tarvetta. Onnistumisesta kertova nuorallakävelyelokuva The Walk ja onnettomuudesta kertova vuorikiipeilyfilmi Everest ovat molemmat tarinoita herrasmiehistä. Täytyy hurjastella, jotta muistat olevasi elossa, eikö juu? Everestissä amatöörit matkustavat sinne missä pippuri kasvaa ja poistavat itsensä geenipoolista siististi ja turvallisesti. The Walk on parempi elokuva ensinnäkin siksi, että se aloittaa tarinan alusta, eikä puolivälistä. Aiheena on atleetti, jonka ainutlaatuista tempausta on verrattu kuukävelyyn: hän muutti käsitystä siitä, mitä ihminen voi tehdä. Sekaisin hänkin on. Leffan ei tarvitse olla psykoanalyysi antaakseen pientä vinkkiä siitä, mistä pöpi on tulossa ja mitä hän multihuipentuman hetkellä tuumii.

Philippe Petit on fransmanni, joka viritti narun World Trade Center -tornien väliin vuonna 1974. Tapauksesta kertova dokumentti Man on Wire voitti Oscarin. Näytelty versio on julkistuksesta saakka luvannut tarjota ainutlaatuisen 3D-elämyksen. Kun Joseph Gordon-Levittin näyttelemä Petit tornien väliin astuu, hän muuttuu jumalaksi. Kyllä, 3D-tekniikka johtaa kuvan yleiseen tuhnuisuuteen ja varjokuviin, jos et istu oikealla tuolilla oikeassa salissa oikean elokuvan aikana. Elämykseni ei ollut täydellinen, mutta kun kamera liikkui korkeuksissa ymmärtäen, mihin katseeni tarttui ja miksi, mittakaava ja hulluuden määrä iskivät tajuntaani ja tekivät syvän vaikutuksen. Kävely on jännittävä ja provosoiva, koska on hirveää kuvitella itsensä narulle. Se on myös kaunis ja seesteinen, koska Petitin näkökulma aukenee.

Kävely ei ole ainoa menettämäsi asia, jos katsot kotisohvalla siedettävää hömppädraamaa nimeltä The Walk. 3D-efektiä käytetään myös viettelevällä tavalla. Petit on katutaiteilija, joka saa oppia vanhalta mestarilta, mutta on liian itsekeskeinen liittyäkseen sirkukseen. Kun hän treenaa haavettaan varten, 3D-versio ohjelmoi päihimme ymmärryksen nuorallatanssijan kokeman todellisuuden mittasuhteista. Kun viimein saavumme World Trade Centerin juurelle, se vaikuttaa eeppisemmältä mestalta kuin yleensä. Jopa Petit hukkaa hetkeksi uskon itseensä.

Gordon-Levittin pompöösi Pepé Le Pew -aksentti on huvittava hyvässä mielessä. Hän ja Petitin ensimmäistä kätyriä näyttelevä ällösöpö Charlotte Le Bon ovat niin somia skunkkeja, että luulin seuraavani mainitsemisen arvoista ihmissuhdetta. Petitin historian tiivistyttyä alkaa tempauksen valmistelu, mikä on kasinon ryöstöä muistuttava laiton operaatio. Kun Petitin mielenterveys ohimennen kyseenalaistettiin näinä hetkinä, heräsin ajattelemaan, että lukuisat sivuhahmot ovat vain välttämättömiä todistajia. Kertojana toimiva Petit satuilee itsestään kuin leppoisa vaari lapsenlapselle, ja mikäpä siinä. Vain kerran toivoin hänen pitävän kitansa kiinni. Kohtalon yönä tyypit hiipivät pimeydessä. Tätä seuraa vaijerien virittelyä, mikä on koruton urakka. Jos kertoja malttaisi olla selittämättä puhki näitä vaiheita, olisi helpompaa elää hetkessä ja hämmästellä, että yli-inhimillinen suoritus tosiaan on tulossa. Sen aikana Petitin näkökulma on tervetullut.

Suoritus on inspiroiva - vähän niin kuin oli ajaminen lentokoneella päin samoja torneja? Tuleva sotaelokuva 13 Hours kertoo amerikkalaisista turvamiehistä, jotka ottivat hengiltä sata inspiroitunutta ääri-islamistia Libyassa WTC-tornien tuhon vuosipäivänä. The Walk ei mainitse myöhempiä tapahtumia, mutta melankolia on päivänselvää, kun Petitin saavutusta juhlitaan. Hänen väitetään antaneen sielun näille torneille. Nielin siirapin kakomatta; sen verran huikea kävely on, eivätkä loppunuotit tyhjästä tule. Elokuva muistelee viattomampaa aikaa (jota tuskin oli olemassa) ja Petit on viattomin kaikista (omasta mielestään). Hän rakastuu maailman korkeimpiin torneihin niistä kuultuaan ja lopulta hän niitä rakastelee tehden niistä kokonaisia. Jos aito Petit olisi vain kiepsahtanut alas, kiljaissut "le wyäääää" ja murskannut lapsiperheen, Forrest Gumpin ohjaaja olisi heikko valinta, mutta kun tarina on positiivinen, Robert Zemeckis osaa tehdä siitä vivahteikkaan. Sankarin tärähtäneisyyttä ja narsismia ei peitellä, mutta ironinen huumori ei lähentelekään kyynisyyttä.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Wild Tales... Phoenix... >

Keskustelut (3 viestiä)

Cubisti

09.11.2015 klo 08.16 1 tykkää tästä

Jos aito Petit olisi vain kiepsahtanut alas, kiljaissut "le wyäääää"


:DD

Ilmeisesti 3D on tässä kohtaa pakollinen sillä vaimon näkemä 2D oli lyhyesti ja ytimekkäästi ilmaistuna pelkästään huono, lyhyesti ja ytimekkäästi. Ja Gordon-Levittin Musta Ritari -aksentti alleviivasi sen lähes tulkoon katsomiskelvottomaksi.
LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

11.11.2015 klo 06.19

Kyllähän tämän voisi käydä katsomassa. Joku aika sitten katsoin Man on wire -dokkarin, niin voi verrata miten tarina on kerrottu tässä. Mitään yllätyksiä juonessa tuskin tapahtuu.
Yazu

11.11.2015 klo 11.22 1 tykkää tästä

tuntuu omituiselta tehdä elokuva aiheesta josta on tehty aikaisemmin hyvä documentti oikeilla ihmisillä.

Tuoko elokuva mitään uutta tai viihdearvoa jos on nähnyt dokkarin?

Kirjoita kommentti

77175

Liittyviä artikkeleita

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova