Tuorein sisältö

Ghost : Impera

Jesse Kärkkäinen

07.04.2022 klo 22.45 | Luettu: 8985 kertaa | Teksti: Jesse Kärkkäinen

En ole varmasti ainoa, jonka mielestä Ghost menetti merkittävän osan viehätyksestään muutama vuosi takaperin tapahtuneiden jäsenpaljastusten sekä erinäisten lakijupakoiden myötä.

Vaikka Ghostin vetovoima on aina perustunut erinomaisesti toteutettuun, tarttuvia pop-melodioita hienosti hyödyntävään rokkimetalliin, rakensi yhtye varsinkin alkuvuosinaan ympärilleen salaperäisyyden muuria, jonka taakse rivikuulijalla ei ollut mitään asiaa. Okkultismia tihkuvat ja paholaisen kanssa flirttailevat sanoitukset, lähes hurmokselliset livekeikat, anonyyminä maskit kasvoilla esiintynyt yhtye sekä kaiken toiminnan yllä leijunut mystisyys olivat iso osa bändin imagoa. Mutta kuten aina, niin tälläkin kertaa jokin niin arkipäiväinen kuin raha ja siihen liittyvä vääntö sai Ghostin pieteetillä rakentaman korttitalon romahtamaan. Todellinen antikliimaksi vuosien järjestelmälliselle tekemiselle.

Tietynlaisen arkipäiväistymisen lisäksi Ghost ei tehnyt itseensä suhtautumisesta helppoa edellisellä "Prequelle"-albumillaan. Lähes neljä vuotta takaperin ilmestyneellä kiekolla yhtye otti totuttua popimman ja virtaviivaisemman suunnan, jolloin myös itse musiikista hävisi tietynlainen arvoituksellisuus. Bändi tuntui kadottavan osan itsestään, vaikka suuressa kuvassa musiikki oli taattua Ghost-laatua tarttuvine kappaleineen ja tunnistettavine elementteineen. Ja toisaalta, onhan uudistuminen aina ollut kiinteä osa Ghostin identiteettiä. Aivan kuin yhtyeen johtohahmona toimivan Papa Emerituksen albumeittain vaihtuvat reinkarnaatiot löytäisivät rajan takaa jotain uuttaa, jonka he tuovat osaksi ilmaisua kuitenkaan kadottamatta sen sielua. Se, ovatko muutokset onnistuneita, on taas jokaisen itsensä päätettävissä.

Yhtyeen viides albumi "Impera" heittää jälleen tuoretta näkökulmaa Ghostin ilmaisuun. Alkutuotannon levyjen teemoista ja tunnelmista on kuultavissa kaikuja siellä täällä, mutta nykypäivän Ghost hamuilee entistä vahvemmin kasarirokin suuntaan. Doomahtavalle ja okkultistiselle tunnelmoinnille on jatkuvasti vähemmän tilaa, moneen kurotteleva Impera on jopa poikkeuksellisen aurinkoinen ja hyväntuulinen ilmestys. Tämä palvelee yhtyeen nykyistä, aiempaa tavanomaisempaa imagoa, mutta toisaalta herättää ihmettelemään nykyistä suuntaa. Miksi yhtye heittää menemään ison palan olemuksestaan ja tyytyy toistamaan jotain, joka on tehty jo aiemmin?

Makuasioitahan nämä ovat, mutta on albumilla todellisia ongelmiakin. Impera kun ei sisältönsä puolesta ole kovinkaan puhutteleva tapaus. Musiikin tyylillisen poukkoilun voisi antaa anteeksi tämän pirteän energisyyden vuoksi, mutta kappaleista jää tällä kertaa poikkeuksellisen kertakäyttöinen fiilis. Albumi tuntuu paljastavan kaikki hienoutensa jo muutaman kuuntelukerran aikana, jonka jälkeen levyn äärelle ei jaksa enää palata. Hetken hurma ei johda pidempiaikaiseen fiilistelyyn, vaikka livesettiin albumilta saadaan upotettua useampikin veto.

Sinällään ongelma ei ole musiikin iskevyydessä, sillä albumilta pystyy nimeämään useitakin loistokappaleita. Pirteä biisikaksikko Kaisarion ja Spillways, vanhaa Ghost-fiilistä henkivä Call me Little Sunshine, intensiivinen Hunter’s Moon sekä melkoisen Thunderstruck-vaihteen silmään iskevä ja varsinaiseksi stadionpaisutteluksi kasvava Watcher in the Sky ovat jokainen pirullisen kovia kappaleita, jotka täräyttävät vaikut korvista heti kättelyssä. Biisien teho vain laimenee hyvinkin nopeasti, eikä vedoista löydy lopulta paljoakaan sellaista, minkä takia niitä jaksaisi kuunnella albumimuodossa montaakaan kertaa. Livekäytössä kipaleet puolustavat epäilemättä paikkaansa, mutta kotona nautittuna fiilis jää kädenlämpöiseksi. Onneksi selkeää kaatopaikkakamaa mukana ei ole lainkaan, vaikka omituinen rähinäpala Twenties liippaa turhan läheltä rosvosektoria.

Impera on tuskastuttava levy. Siinä on toisaalta riittävästi hyvää, jonka myötä sen kutsuminen huonoksi julkaisuksi on mahdotonta, mutta albumin kertakäyttöisyys sapettaa. Myös suunta, johon Ghost on matkalla, synnyttää kysymyksiä. Miksi yhtye haluaa tieten tahtoen hävittää oman äänensä ottamalla roolin jukeboksina, joka sylkee pihalle kaikkea sitä, mikä on tehty jo aiemmin? Onneksi Ghost on osoittanut, ettei muutoksia pelätä tehdä. Jospa tämä kehitys vain näkyisi jatkossa vähemmän muovisen ulosannin lisäksi siinä, että yhtyeen musiikissa olisi jälleen sitä samaa omaperäisyyttä, jonka turvin Ghost on nykyiseen suosioonsa noussut.

V2.fi | Jesse Kärkkäinen
< Sonic the Movie 2... All the Old Knives... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (4 viestiä)

TuotantoHyvääMusaEi

08.04.2022 klo 00.58 9 tykkää tästä

Tässä arvostelussa sanoit kyllä täydellisesti sen mitä mieltä myös itse albumista olen. Ekalla kerralla jotkut biisit kuulosti jopa yllättävän hyviltä, mutta tosiaan kun albumin on kuunnellut parikin kertaa ei siihen halua enää ikinä palata :D Varsinkaan näihin singlebiiseihin. Melkoista tuubaa kyllä. Massa sellaista, jossa ei ole oikein mitään erityistä. Kuuntelin bändin ekaa levyä vähän aika sitten ja siinä oli kyllä todellakin uniikki soundi ja myös sävellykset osasi välillä yllättää. Tämä levy ei yllätä kertaakaan. Biisien rakenteet menee juuri niin kuin arvaat jo ensimmäisen säkeen jälkeen. Todella tylsä levy, upealla tuotannolla. Kuvaa aika hyvin nykyajan kaikkea massamusiikkia.
lainaa
Rokka

08.04.2022 klo 09.27 2 tykkää tästä

Ei kyllä kiinnosta henkilöiden elämä musiikin ulkopuolella yhtään eikä se vaikuta omiin mieltymyksiin. Mutta huonoin lätty tämä silti on, kaikki edelliset maistunut oikein hyvin. Jotenkin todella tasapaksua eikä tätä välttämättä Ghostiksi edes tunnistaisi jos ohimennen jossain kuulee.
lainaa
Radikus

Rekisteröitynyt 10.04.2007

08.04.2022 klo 16.42

Itsehän tykkäsin siitä aiemmastakin levystä, mutta kun kuulin tästä ton Twentiesin niin pistin samantien vinyylin ennakkotilauksen peruutukseen.

Pitäköön kiekkonsa. Yhden tai kaksi kertaa voi kuunnella Apple Musicista ja sitten voi siirtyä johonkin mielenkiintoisempaan.
lainaa
TKN

09.04.2022 klo 20.06 5 tykkää tästä

Ghostin paras levy. Kaikki yksityiskohdat hiottu viimeisen päälle. Aiemmin ilmoitettu temaattinen linja kantaa koko levyn, mutta se 70 - luvun stadionrock ei täsmää. Enemmän mennään kyllä kasarille.
Itse pidän yksityiskohdissa. Mm. Pirun rienaaminen tehostetaan sormen naksutuksella. Nerokasta. Nämä ja monet muut vain kertovat että Forge haluaa levyjen olevan muutakin kuin vain kasa radiohittejä.
Ja piru voittaa aina. Jos pidät levystä on piru tyytyväinen, vihaamalla sitä piru nauttii enemmän. 5/5 kuten myös edellinen lätty.
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova