Mysteerijännäri ja kauhukomedia Weapons on kuin Coenin veljesten Stephen King -elokuva. Aluksi narisin, että kyseessä on köyhän miehen versio, kun elementtien yhteispeli on kyseenalaista, mutta se paranee, joten valikoitujen klassikoiden välimuodoksi tämän luokittelen. Ohjaaja ja kirjoittaja Zach Cregger lunastaa Barbarian-leffan lupaukset, joten pian hän on käsite. Esimerkiksi M. Night Shyamalan oli "jotain Spielbergin ja Hitchcockin väliltä", kunnes hänestä tuli Shyamalan & parodiaa Shyamalanista.

Weapons alkaa trailerimaisella tietoiskulla. Samalle ala-asteen luokalle kuuluvat lapset lähtivät juoksemaan keskellä yötä selittämättömästä syystä. He katosivat. Siitä on jo tovi. Toteavaisen kertojan mukaan nyt tarina alkaa. Seuraamme yhtä kyläläistä kerrallaan.

Pidin alkua hitaana. Se sinänsä on koukku, että vuoron saa ensin lasten opettaja, joka vaikuttaa kiltiltä mutta kasvavissa määrin höpsöltä pululta. Jotkut syyttävät häntä, kun selitystä ei ole, joten näemme miten vaikeaa hänen arkensa on. Tämä ei kiistattomasti rimmaa sen kanssa, että leffa ohitti vaiheen, jossa hahmojen hysteria on perustelluinta. Leffa inttää valinneensa loogisen alkupisteen, mutta (ainakin 1. katselukerralla) koin, että romaanin 1. ja ehkä 2. luku ohitetaan ilmoitusluontoisesti, vaikka 3. luku on mutkatonta jatkoa niille.

Leffa on palapeli, joten lopulta sen hyväksyy, että puoli tuntia paloi taivaspaloihin ja vartti ladon oveen. Automaattisesti kurssi ei korjaannu, kun löydät ristiriitaiset palat ensi kertaa, vaikka uskoisit niiden kuuluvan samaan kuvaan, mutta se kuva on oiva ja ehyt, joten touhu paranee koko ajan. Leffa on mysteeri mysteerin vuoksi ja avoimesti komedia, joten asiaan kuuluu hämäystä, härnäystä ja aikaa ihmetellä, mutta leffa ei huijaa ja todellisella totuudella ehditään tehdä jotakin. Totisesti jo se toimii, kun jokaisen hölmön hahmon näkökulma tuo täyteläisyyttä Coenien tyyliseen farssiin, joka on paperilla hillityn hahmovetoinen ja silti tavallaan eeppinen, kun kokonaisuus alkaa elää omaa elämäänsä. Haukottelin, kunnes aloin toivoa, ettei leffa lopu koskaan.

Jos tragedia on ikään kuin taustatarina ja ensimmäinen kiinteä pointti on se, että opettajaa vainotaan, miksei hän ole muuttanut pois? Ehkä koska: hän on ristiriitainen aito ihminen? Julia Garner perustelee suorituksella muun muassa sen, minkä verran asioita pulun päähän mahtuu kerrallaan. Coen-draamalla Oscar-ehdokkuuden saanut Josh Brolin näyttelee yhden lapsen isää, joka yrittää tutkia tapausta. Coen-komedialla virallisen läpimurtonsa tehnyt Alden Ehrenreich on hilpeä hömelönä partiopoliisina. Rehtoria näyttelevä Benedict Wong on nautinto jo siksi, että karismanalle yrittää suhtautua kaikkeen kohteliaasti ja protokollan mukaan.

Jos tahdomme sadun kertovan jostakin todellisesta, keksin tässä vähintään kolme vertauksen alkua (joista yksikään ei liity Yhdysvaltain asekulttuuriin, toisin kuin jotkut veikkasivat etukäteen). Vertaukset eivät kuitenkaan ole yhteensäkään yhtä tyydyttäviä kuin se tieto, että tämä leffa ei kerro leffojen tekemisestä toisin kuin Barbarian. Koin Creggerin nautiskelevan tarinankerronnasta itsestään, ja hänen vaistonsa ovat hyvät koskien huumoria ja sitä, miten ilkeys ja toivo kannattaa koko kansan kauhussa tasapainottaa, joten jo näistä syistä - ja muutamista epäkohdista huolimatta - hänelle kuuluu Oscar-ehdokkuus käsikirjoituksesta kuten Shyamalanille aikanaan.