Veitset esiin eli Benoit Blanc -mysteerit on suunnattu muut mysteerit nähneille. Teoriassa sarkasmi pysyy hanskassa, koska satusetä Rian Johnsonin tavoite on todistaa, kuinka upea lajityyppi tämä yhä on. Kolmonenkin on yritteliäämpi kuin kilpailijat ja Johnsonin oma Poker Face -sarja, joka aluksi tuntui nerokkaalta tavalta hoitaa pienet ideat pois alta. Genren omittuaan Johnson alkaa lipsua itseparodian puolelle. On tupla- tai triplahämäystä, koska Johnson tiettää fanin näkevän hämäyksen läpi. Yliajattelusta johtuen esimerkiksi Blancin itsensä reaktiot juoneen ovat jokseenkin yhdentekeviä.

Blanc ei ole päähenkilö. Josh O'Connor näyttelee kovanyrkkistä pappia, joka kirkkain silmin vannoo uskovansa pasifismiin hairahduksiensa välissä. Hänet lähetetään avustamaan pienen seurakunnan vanhempaa pappia, joka osoittaa dominanssia horisemalla patoumistaan ja runkkaamisesta. Alussa nyrkkipappi selittää mm. kuulemansa selitykset seurakunnasta. Isot rahat mainitaan. Historiallinen leidi oli pöpi. Tämä siis vasta alustaa myöhempää selittelyä. Tämä menee läpi tarinankerrontana, jos tätä vertaa 45 minuuttia kestävään videoon, jossa joku piirtää 9 neliötä, joista kunkin sisällä on 9 neliötä ja pari numeroa, joista muutamat ovat hämäystä.

Kun runkkaripappi kuolee, asetelma on kartanomysteerien kaltainen. Henkilökunta ja vainajaa väitetysti arvostaneet seurakuntalaiset mahtuvat ympyrään. Nyrkkipappi ei pitänyt vainajasta, joten hän on pääepäilty, mutta hän yrittää auttaa etsivä Blancia selvittämään totuuden. Kaikesta selittelystä huolimatta ja/tai siitä johtuen useimmat epäillyt eivät avaudu siten, että heidän syyllisyydellään tai syyttömyydellään olisi selkeä, säväyttävä merkitys.

Soppa on silti tuhti. On teemoja. Viimeksi Johnson pilkkasi Elon Muskin kaltaisia miljardöörejä. Nyt runkkaripappi tai laajemmin se, että jotkut näkevät hänessä suuren johtajan potentiaalia, on löyhä Trump-viittaus, jonka leffa vahvistaa sellaiseksi. Yksi monista jojotempuista on se, että Blanc on kiinteästi ja ylpeästi ateisti, joka ei epäröi kommentoida uskontoa tylysti, vaikka hänellä on empatiaa uskontoa tarvitseville yksilöille, mikäli he ovat vilpittömiä. Vähintään puolet leffasta on niin pikkutarkasti viriteltyä ja tasapainotettua, että on turvallisinta olettaa kaiken olevan perusteltua, loogista ja inhimillistä!

Nautin kohtauksista. Pidin näyttelijöistä ja "jopa" hahmoista niissä kapeissa rajoissa kuin heihin voi luottaa. Nyökkään jopa sille, mitä tarina ja teemat ovat kokonaisuutena, mutta en kuvaile matkaa mukaansatempaavaksi. Leffa on vähemmän kuin osastensa summa. Leffa on yliajateltu, leffa on tekemällä tehty. Koin leffan kestävän neljä tuntia. Se on vakio, että hyljeksin materiaalia, jossa kirjoittaja jaarittelee kirjoittamisesta, ja tämä lipsuu sille reviirille useilla tavoilla. En muutenkaan pidä sitä terveenä kliseiden purkamisena, kun hahmot vertaavat murhaa lukemaansa romaaniin. Fiktiosta jauhaminen fiktiossa rikkoo neljännen seinän.

Murhaaja ei ole tosi-tv:n kiltti ja mahdollisesti telepaattinen krokotiili, joka veti poliisien bileissä avoimesti tarjolla olevaa kokaiinia, joten Poker Facen yläpuolella pysytään.