Nyt kun päätimme katsoa jotakin, hömppäleffa saisi aloittaa siitä jostakin.

Miamilaiset kytät kuulivat vihjeen rahakätköstä. Kunnollinen etsintälupa puuttuu, mutta leidi päästää heidät taloonsa, mikä jo herättää kysymyksiä. Rahaa on enemmän kuin kytät olettivat. Heidän reaktionsa ovat hieman oudompia kuin yleensä. On selvää, että kyttä tai useampi saattaa himoita pottia itselleen, mutta sekin alleviivataan, että tämä on heille rutiinia summan kokoa lukuunottamatta, joten on loogista hikoilla, panikoida ja yrittää tehdä kaikki pikkutarkasti oikein, jotta heitä ei syytettäisi kepulipelistä. Mahdollisuuksia alkaa rakentua luontevasti. Joku tahtoo fyffeä.

Pohjalla on puolisen tuntia tyhjäkäyntiä. Moka tuntuu rehelliseltä, sillä leffa yrittää selventää, miten jännitteinen tiimi jo on. Maailmassa on biljardi (sic) kyttädraamaa, joten se nyt vain ei ole huomionarvoista, että joku kyttä on ammuttu taas ja satunnaiset kollegat ovat viileitä kuumakalleja, kun sisäinen tutkinta hengittää niskaan.

"Mutku kaikki liittyy yhteen"? Jos tarinankertoja asettaa itselleen selkeän rajoitteen eli esimerkiksi pysyy yhden talon sisällä, se kummasti ei ole pienikään ongelma, jos taustatarina pitää elävöittää sivulauseilla paikan päällä.

Netflix-leffan tekijät ovat itse tylyttäneet Netflixiä algoritmimaisesta ajattelusta, mutta en kyllä ymmärrä sitäkään, jos tusinamurha alussa on olevinaan myyntivaltti, kun pyssyt ovat tanassa tehtävän alussakin. Rotten Tomatoesin kävijäarvosteluissa kaksi peräkkäistä tyyppiä ilmaisi selvästi, etteivät he vaivautuneet katsomaan leffaa edes alkupisteeseen saakka, joten "hyvin koodattu", Netflix.

Alussa omakin huomioni oli kankeassa dialogissa ja teennäisessä makeilussa. Sivuhahmot eivät tästä juuri tokene. Kun juoni pyörii omalla painollaan, sitä ei tiedä, kuka on roisto ja miksi, joten lakkasin hallusinoimasta, että Bartleby ja Loki ovat taas syntyneet uudestaan ja että heidän pitäisi pidättää Jay ja Silent Bob, jos he ovat olevinaan näin virkaintoisia. Ben Affleckin ja Matt Damonin kuluneet kuminaamat alkavat siis lopulta edustaa ostettua karismaa. Sitä olettaa, että heidän hahmonsa ovat taas ystäviä, mitä he jossain määrin ovat. Kauniisti ilmaistuna leffa pelaa tällä jännitteellä, kun side ei täysin katoa, vaikka syytökset menevät kärkeviksi. Vaihtoehtoisesti ilmaistuna tähtinäyttelijät jaksavat sähistä sen verran motivoituneesti, että hutiloitu, epälooginen käsikirjoitus menee osittain läpi. Huomio on heissä, ja tämä on melkoinen munashow, vaikka tärkeitä naishahmoja on olevinaan neljä.

Leffa on "inspiroitunut tositapahtumista". Juu ja ei taatusti ole. Jos väite pitäisi paikkansa, kehuisin kenties sitä, kuinka se esitetään täysin suhteellisena asiana, mikä on paljon rahaa kenenkin mielestä, koska jo suhteellisuuden konsepti auttaa ymmärtämään näkökulmia. Tämä on jekkujännäri, joka ei osaa sanoa, mikä ero on hahmonkehityksellä ja hämäyksellä. On kiintiömäärä käänteitä ja ammuskelua, ja sitten et muista tätä katsoneesi, mutta ei tästä hirveästi haittaakaan ole alun jälkeen.