Mestariohjaaja Coenin veljes (1 kpl) ja hänen virallinen lesbovaimonsa Tricia Cooke pelastivat, kun päätin katsoa alle 90 minuutin leffan loputtoman Kullervon tarinan jälkeen. Ensin valitsin Cancelin ja sitten Popeye's Revengen, mutta ne kertovat leffojen tekemisestä ja mieluummin otan ruosteisen ratakiskonaulan perseeseen. Honey Don't on tarkoituksella ja aidosti huonon lesbotrilogian toinen osa. Elokuvat - niitä katsotaan, jos sitouduit niitä arvostelemaan.

Trilogia on löyhä käsite. Margaret Qualley näyttelee uutta hahmoa: yksityisetsivä Honey O'Donahue'ta. Pienessä pitäjässä Honeyn asiakkaat ja muut sotkeutuvat hämäryyksiin, joita hän tutkii 70-luvun halvan roskan tyyliin.

On väkivaltaa, alastomuutta ja typeryyttä, mutta on myös liikaa laimeaa itsetietoisuutta. Koen olevani eksploitaation asiantuntija, koska siunaan monet muutkin perversiot kuin omani, mutta usein en ymmärrä jäämistä puolitiehen. On jännää pihdata aluksi, mutta kun Oscar-tason ohjaaja tietoisesti pilaa maineensa lesbovaimoa miellyttääkseen: tässäkö kaikki?

Suoratoistoensi-iltoihin lukeutuu Masters of the Universe. Kun yritän jotenkin jaksaa järjestellä Mastersin Velhottaresta tekemäni tekoälyvideot, yllätyn aina siitä, miten persoonallisia ovat parhaat pätkät, joissa oma rintava versioni Velhottaresta päätyy imuttelemaan noitia puolivahingossa. Kun tämän leffan Qualley & Aubrey Plaza -fetissi on vähällä lipsahtaa tekoälyvideoita paremmin ohjatuksi, se oli siinä. Rehellisten roskaohjaajien tällaiset tekevät enemmän. Viittaan flirttailuun pehmopornon kanssa enkä kovaan pornoon.

Olisi teemakin. Jos Chris Evans ei näyttele vilpittömyyden perikuvaa Captain Americaa, hän tapaa olla muovia, minkä leffa huomioi tekemällä hänestä papin, joka on panomies ja huumeparoni. Kun hän panee, nautinto tulee narsismista. Kerran hänellä on käsittelyssä kaksi daamia. Olisi siis loogista selventää, mikä on aitoa lähimmäisenrakkautta.

Plaza on kulunut muttei huono korvike edellisen osan veikeälle Geraldine Viswanathanille. Usein toivon Plazan olevan sarkastinen silakka äärimmäisen maneerimaisesti tarinan ehdoilla, vaikken muista, onko niin koskaan tapahtunut. Kun setämiehen tehtävä on jättää tajuamatta, että daami on lesbo, rooliin istuu Charlie Day. Alden Ehrenreich on itse köyhän miehen Alden Ehrenreich, sillä Coenien esittelemä heppu ei ole hittiä kiistattomasti kantanut, mutta tähän löytyi vielä köpöisempi versio.

Mainitsen simppeleitä kohtauksia alusta. Honey ja kyttä juttelevat kolaripaikalla. Honey selittää sukulaislapselle, mikseivät he voi mennä naimisiin. Toimistolla Honey koettaa selittää asiakkaalle, että joskus pettämistä ei kannata tutkia. Kaikki tämä on nähty. Qualley on miellyttävä näyttelijä, joka myy rennon, empaattisen ja välittömän asenteen, joten persoonallisuutta on siinä, enkä valittanut vielä, koska leffa oli alussa. Sanonpahan vain taas, että joskus tarkistan tietokannastamme, olenko jo katsonut leffan. CTRL-F: Honey.

Juoni ei kypsy. Tunnin jälkeenkin satunnaisia yksityiskohtia mainitaan laiskasti kuin käynnissä olisi vaisun tv-mysteerin 36. tuotantokauden 7. jakson ensimmäinen vartti. Ja onko tämä edes sitä? Suhteissa ei ole konkretiaa. Egoani hyväili se tieto, että sama ohjaaja ja kirjoittaja vastasi yliarvostetusta Menetetystä maasta, joka sijoittuu melkein samaan maailmaan.

Edellinen osa Drive-Away Dolls on viihdyttävämpi, mutta senkin arvostelussa vihjasin: katso ensin mojova Love Lies Bleeding ja itke sitten herra lesbo-Coenin kädettömyydelle. Perustasonkin osaaminen vaikuttaa haihtuneen ilmaan, kun isoveli ei auta.