Bronson

Ensi-ilta: 25.11.2009
Genre: Draama, Komedia, Rikos
Ikäraja: 15
Jari Tapani Peltonen

26.11.2009 klo 15.30 | Luettu: 8696 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Jos ihan vain yhteiskuntajärjestystä ajatellaan, järkyttävimpiä rikoksia ovat ne, jotka särkevät arkemme väkivalloin, eivätkä niinkään ne, jotka ottavat tapahtuakseen syrjässä yhteiskunnan itsensä tarkoin määrittelemissä ja hallitsemissa olosuhteissa. Michael Gordon Peterson, joka omaksui myöhemmin nimen Charles Bronson, kärsii tälläkin hetkellä elinkautista tuomiota Iso-Britanniassa, jossa lehdistö on nimennyt hänet maan väkivaltaisimmaksi vangiksi. Bronson on häirinnyt yhteiskunnan arkea ryöstämällä 26 puntaa 18 pennyä ja vähän muuta pientä. Tuomion karuus selittyy sillä, että häkkilintu on tahtonut saada aikansa kulumaan.

Pieni brittileffa Bronson kertoo miehestä, jonka mielestä on mukavaa ottaa selliin panttivanki, jättää vaatimukset esittämättä, riisuutua ja mätkiä pelastuspartiota muna heiluen. Herralla ei välttämättä ole jokainen tipu pöntössä. Ensimmäinen virhe jonka elokuva voi tehdä on yrittää kääntää tipitiin aivoitukset kaduntallaajan ymmärtämään muotoon. On osuvampaa kertoa legenda siten, että legendaarisuus ymmärtäisi elokuvaa itsekin ja nauraa röhöttäisi. Bronson alkaa paitsi väkivallalla, myös kuvalla vauvasta häkkisängyssä, eikä sankari ole lopputeksteihin mennessä kehittynyt ihmisenä pätkääkään. Filmi ei teeskentele, että sillä olisi tarina kerrottavanaan, mutta kerronnallisten kärjistysten ynnä vapauksien myötä Bronsonin elämä on tavallaan saatu näyttämään siltä, kuin meillä olisi tässä yhteiskunnan koettelema, itseään etsivä taiteilijapersoona. Bronson tahtoo olla julkkis. Hän ei osaa kuin vetää kaikkia turpiin, joten niinpä niin. Uralle mahtuu vastoinkäymisiä, kuten lääketokkura mielisairaalassa, ja sivuraiteita, kuten perinteisemmät taiteet, mutta hurraa! Oman elämänsä sankareita ei maailma muserra.

Bronsonia tulkitseva Tom Hardy on yhtä kuin koko elokuva. Mafialeffoissa kaiken maailman Robert De Nirot tekevät hienoja suorituksia sosiopaatteina, mutta jos karisma on kykyä saada toiset tuntemaan olonsa hyväksi seurassasi, Hardy näyttää miten työ tehdään tällaisessakin roolissa. Kalju pumpattu viiksivallu vaikuttaa mukavalta mieheltä kunhan se ei leivo sinua kuonoon, ja vaikka leipoisikin, ei Bronson tee sitä ilkeyttään tai vihaisena. Äijä on elukka, mutta ei vesikauhuinen. Elokuva ei romantisoi Bronsonia liikaa. Nuoren vihaisen mieskatsojan täytyy olla valmiiksi viittä vaille kouluampuja, jos hän kykenee samaistumaan narsistiseen masokistiin, joka tahtoo saada turpiinsa. Yhtä kaikki Bronsonilla on monia inhimillisiä ulottuvuuksia. Bronson tuntuu kuvittelevan, että vartijoiden kanssa on tarkoituskin vähän sparrata, mutta ei hän kaveria löisi (jos hänellä olisi sellaisia) ja on hänellä muitakin periaatteita. Mies elää täysin omassa todellisuudessaan. Huomasin inhoavani enemmän niitä vartijoita: tavallisia, yhteiskuntakelpoisia miehiä, jotka saavat luvan kanssa nauttia vankien hakkaamisesta, kunhan ne aloittavat riidan. Tämä varmasti on reaktio, jonka elokuva toivookin herättävänsä. Bronsonia käy välillä sääliksi. Hän toki kuuluu lukkojen taa, mutta ansaitseeko ihminen viettää vuosikymmeniä paskaisessa pienessä kopissa, jos hän yksinkertaisesti on liian outo elämään?

Ohjaaja Nicolas Winding Refn ei ole Stanley Kubrick, eikä Bronson taatusti ole "2000-luvun Kellopeliappelsiini" ainakaan laadun puolesta, vaikka näin on usein vihjailtu. Elokuva onnistuu tuomaan ihmiskohtalon koomiset puolet esille muun muassa musiikkivalinnoilla ja antamalla Bronsonin toimia kertojana teatteriyleisön edessä ja yksinään. Muu sisältö tuntuisi jäävän suurinpiirtein siihen, mitä jo kuvailin, ja mielikuvitusta tarvitaan tämänkin kokemiseen. Bronsonin päässä varmasti tapahtuu mielenkiintoisia asioita, mutta ei montaa asiaa kerrallaan, eikä elokuva onnekseen yritä esittää öykkäriä filosofina. Se on hyvä vitsi, että tämä on viihdyttävämpi "tulkinnanvarainen taiteilijakuvaus" kuin esimerkiksi umpikuiva Pollock, jonka pari päivää sitten katsoin - mutta vain vitsi.

Ollakseen komedia väkivallasta, Bronson edustaa hyvää makua. Joutavimmat julmuudet käydään läpi vilauksin. Kaikella mitä pidempään näytetään, ainakin yritetään viedä eteenpäin sitä tarinaa tuuraavaa sankarin matkaa, jonka elokuvaajat ovat päissään kehitelleet. On ymmärrettävää, jos joku pitää tätä pelkkänä väkivallalla mässäilynä, mutta sehän se juuri on sitä, millä alkuperäinen henkilö on tehnyt itseään tunnetuksi: tämä on se taide-elokuva, jonka tästä miehestä voi tehdä ilman teennäisyyden makua. Munasillaan riehuva Bronson on kiinnostanut ihmisiä kotimaassaan ja jos oikeus tapahtuu, munasillaan riehuva Tom Hardy iskostuu jopa laajempaankin tietouteen.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Daisy - Daydream... (500) Days of Summer... >

Keskustelut (4 viestiä)

Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

27.11.2009 klo 10.34

Tämä tarvinnee katsastaa. Vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta.
Joohanh

27.11.2009 klo 15.08

Mua aina huvittaa tuon hepun nimivalinta, onhan herra Väkivallan Vihollinen yksi kovimmista toimintastaroista kautta aikojen! :)
ripulimax

27.11.2009 klo 16.07

Kävin katsomassa ton elokuvissa ja aijon hankkia DVDnkin.
Qwain

Rekisteröitynyt 18.09.2009

27.11.2009 klo 19.04

Aivan loistava leffa!

Kirjoita kommentti

72907

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova