Tuorein sisältö

Toy Story 3

Ensi-ilta: 27.08.2010
Genre: Animaatio, Fantasia, Komedia, Lasten, Seikkailu
Ikäraja: 7
Jari Tapani Peltonen

25.08.2010 klo 19.45 | Luettu: 22852 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Andy-poika on lähdössä opiskelemaan. Kun lapsuuden lelut päätyvät lastentarhan tuhovimmaisille räkänokille, action-figuureihin iskee vapauden kaipuu. Sarjan vannoutuneena vihaajanakin onnistuin nauttimaan Toy Story 3:sta, joka ei välttämättä vaadi ihmeempää analyysia, kuin että kyseessä on Suuri pakoretki karkkiväreillä kuorrutettuna. Siinä missä Inception yhdisteli omaperäisiä ideoita keikkaleffan kuluneeseen kaavaan, Toy Story 3 on ainutlaatuinen tulkinta vankilapaosta visuaalista puolta ajatellen. Saagassa ei edelleenkään ole mitään järkeä. Sanon tämän ihmisenä, joka pitää enemmän saduista kuin nk. todellisuudesta.

Mikäli Hyvä Haltijatar olisi ensimmäisessä Toy Storyssa herättänyt lelut henkiin, olisin kolmannen osan lopussa pillittänyt, sillä olisin ymmärtänyt, että nyt lelut ansaitsivat sielunsa. Mikäli toisessa osassa olisi paljastunut, että lelut saivat sielut kauan sitten, kun yksinäinen robotti anoi ystäviä avaruusolennoilta, olisin parkunut kolmannen osan lopussa muuten vain. Toy Storyssa ei ole tämän vertaa järkeä, siis toisin kuin on Pinokkiossa ja Nintendo GameCuben pelissä Chibi-Robo.

Toy Story 2 alkoi kuivalla toimintakohtauksella. Se olikin videopelistä. Huokaisin syvään. Toy Story 3 alkaa kohtauksella, joka kuvaa sitä, kuinka pienen pojan pää toimii. Ennakkoluuloni kumottiin hetkessä. Myöhemmin vieläpä tarjotaan iskevää tunteellista materiaalia, joka rimmaa yhteen aloituksen kanssa. Tässä välissä Toy Story 3 valitettavasti kertoo leluista. Miksei trilogia voi kertoa pojasta? Se olisi yksi looginen selitys kaikelle, mikäli elävät lelut olisivat pojan mielikuvitusta. Vaan ei: Toy Story alleviivatusti kertoo leluista, jotka elävät, koska ne elävät. Tarina sopii neljävuotiaille. Sarkasmin ja populäärikulttuuriviittausten määrästä olen päätellyt, että Toy Storyt tavoittelevat samaa yleisöä kuin Shrek.

Tiedän kyllä, miksi leffat kertovat leluista. 90-luvulla Pixarin ihmishahmot näyttivät Tšernobylin uhreilta: tunsin kuvotusta, kun näin isolta kankaalta läskin lelukeräilijän. Vasta kolmannessa osassa ihmisille voidaan antaa tunteita. Kolmosen visuaalista loistoa on mahdollista kritisoida lähinnä siitä, ettei 3D-efekti lisää syvyysvaikutelmaa enempää, kuin lasien tummennusefekti sitä vähentää. Mikäli valinta on tehtävissä, suosittelen 2D-näytöksiä: laseitta väriloisto on juhlavampaa. Laiva on lastattu aiempaa tuplasti rikkaammalla kokoelmalla leluja, joista lelumaisimmatkin tuntuvat todella elävän ja asuttavan ympäristöään omalaatuisine ominaisuuksineen. Tähän fantasiaan silmä uskoo.

Palataksemme sydämen havaintoihin, en voi uskoa, että Toy Storyt ovat silkkaa materialismia ja piilomainontaa. Siltä nämä kyllä tuntuvat. Kolmannessa osassa Barbie ja Ken markkinoivat itseään kuin b-luokan julkkikset Conan O'Brienissa. Mutta tuntuvat filmit tavoittelevan jotakin inhimillistäkin? Kakkosesta löytyy yksi elokuvahistorian etovimmista musikaalinumeroista. Tuskin lelu itkee omistajansa menetystä vain siksi, että lelufirmat yrittävät estää lapsia viemästä mitään kirpparille?

Kolmonen selkeästi kertoo juttuja lapsuudesta, joskin vain ohimennen. Trilogia ei taatusti kerro vanhemmuudestakaan. Vaikka leluja harmittaa lasten varttuminen, harvat isit ja äidit ovat näiden lelujen kaltaisia nöyriä, passiivisia orjia. Siinä on perää, että Toy Storyt kertovat ystävyydestä! Toisaalta lelujen alistuva luonne estää tulkintaa olemasta yksinkertainen. Aukottomin vertaus, jonka olen 15 vuoden aikana keksinyt, on se, että Toy Story -saaga on lapsihuorille suunnattua propagandaa, joka juhlii alistumista ja esineellistämistä ja korostaa yhteishengen merkitystä jaksamista ajatellen.

Pitäkää hauskaa yhdessä, toki, mutta maatkaa liikkumatta selällänne, kun isäntä tulee kotiin. Älä karkaa naapuriin. Siellä asuu viiltelevä psykopaatti. Äläkä lähde muiden sutenöörien matkaan, ne saattavat myydä sinut japanilaisille. Oma sugar daddy on turvallisempi kuin pahat bordellit: niissä on semmoinen liukuhihnameininki, että paikat repeävät ja ties mitä sataa naamalle. Tässä on Toy Story -trilogia pähkinänkuoressa. 12-vuotias lapsi Thaimaassa liikuttuu, kun Jessie-nukke laulaa imelästi menetettyään emäntänsä, joka kyllä huolehti hänestä.

Hain tarinan Oscar-fisu on vastenmielisyydessään uskomaton animaatiohahmo: jos näen leffan julisteen, tahdon tappaa Will Smithin lusikalla. Lehmityttö-lehmä Jessie haastaa Oscarin, eivätkä Woody ja dublopalikan karismalla siunattu Buzz Lightyear tule kaukana perässä. Totisesti olen yrittänyt sietää näitä muotopuolia. Osa 3 ei vaadi yritystä. Käsikirjoitus on vahvempi. Ohjaus on vahvempaa. Wood, Buzz ja Jes vaikuttavat suorastaan sympaattisilta. Toy Story 3 ei riko sisäistä logiikkaansa, sillä eihän sitä ole. Kulmakarvani nousivat muun muassa silloin, kun tuttu viiksekäs perunalelu otti haltuunsa tortillan määrittelemättömillä leluvoimillaan, mutta suhteessa aiempaan spedeilyyn, tämä on pientä. Kamalimpien kohtausten aikana kernaasti suljin korvani ja tajuntani – LAL LAL LAA, LAL LAL LAA! - ja jatkoin silmäkarkin sisäistämistä. Yksinomaan kuvakerronta tekee selväksi sen, miten kiihkeältä, hilpeältä, herttaiselta, ja kyllä, vaaralliselta pakoretken on tarkoitus tuntua. Elokuvat ovat elävää kuvaa ja kuvallisesti Toy Story 3 on Pixarin parhaimpien tasolla; mestariteos.

Totisesti olisin itkenyt lopussa, tarjotut hetket olivat niin kovin liikuttavia teoriassa, mutta... Viisas mies rakensi talonsa kalliolle ja Pixar hiekalle.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Hauli Bros - Valmis ... Katseeseen kätketty... >

Keskustelut (24 viestiä)

Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

25.08.2010 klo 19.46 4 tykkää tästä

Lupasin aikanaan, etten arvostele tätä, mutta voi.

Pixarin leffat parhausjärjestyksessä arvostelijan mukaan, jotta arvostelun tulkinta helpottuu:

1. WALL-E
2. Ratatouille
3. The incredibles
4. Finding Nemo
5. Up
6. Toy Story 3
7. Monsters, Inc.
8. Toy Story
9. A Bug's Life
10. Cars
11. Toy Story 2
serpent

25.08.2010 klo 20.00

Omasta mielestäni tämä oli PIxarin paras leffa. Ja Aijempien Toy Storien kanssa kasvaneena kyllä elokuvan loppu liikutti. Hyvä päätös vanhoille tutuille.
Monk3y

25.08.2010 klo 20.35

serpent kirjoitti:
Omasta mielestäni tämä oli PIxarin paras leffa. Ja Aijempien Toy Storien kanssa kasvaneena kyllä elokuvan loppu liikutti. Hyvä päätös vanhoille tutuille.


En voi kun olla samaa mieltä. Todella hyvän elokuvatrilogian todella hyvä loppu
Pego

Rekisteröitynyt 12.09.2007

25.08.2010 klo 21.31

Joo nyt meni kyllä Peltosella pikkasen negatiiviseksi arvostelu, mutta kyllähän hän oman kantansa hyvin perusteli. Itselle tämä on 4,5/5 leffa, loistava lopetus hienolle trilogialle. Käsikirjoitus, huumori, kuvan kauneus, hallittu kokonaisuus ja hiottu viimeistely. Pixar teki sen taas!

Ja itsellä tuo Pixar lista näyttäisi jotenkin tältä:

1. WALL-E
2. Ratatouille
3. Toy Story
4. Toy Story 3
5. Up
6. Finding Nemo
7. The Incredibles
8. Toy Story 2
9. Cars
10. A Bug's Life
Monsters, Inc on vielä valitettavasti näkemättä.
Mazai-

Rekisteröitynyt 25.07.2007

25.08.2010 klo 21.48

Minuun tämä leffa iski kyllä hyvinkin ja saattaisin antaa tälle pienin varauksin jopa viisi tähteä. Pixarilta jälleen yksi loistava elokuva ja kuten aiemmatkin ovat sanoneet - erinomainen lopetus trilogialle.

Oma Pixar-listani menisi kutakuinkin näin:
1. Ratatouille
2. Toy Story 3
3. WALL-E
4. Toy Story
5. Finding Nemo
6. Up
7. The Incredibles
8. Monsters Inc.
9. Cars
10. Toy Story 2
11. A Bug's Life
Ysäriskidi

25.08.2010 klo 21.52

1. Monterit Oy. Nostalgiaa, aah.
2. The incrediples
3. Toy Story 1
4. Ratatoille
5. Toy Story 3.
7. Toy Story 2
6. Wall-e
8. Ötön elämää
9. Cars.
10. Finding nemo.
11.Up.
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

25.08.2010 klo 21.56

Jaaha, pitipä itsekin miettiä tämä.

1. Wall-E
2. The Incredibles
3. Monsters Inc
4. Up
5. Finding Nemo
6. Bug's Life
7. Toy Story
8. Cars
9. Ratatouille
10. Toy Story 2
Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

25.08.2010 klo 22.34

Pixarin leffat ovat jääneet aivan liian vähälle huomiolle mulla...


Incredibles
Up
Toy Story
Ratatouille
Bug's Life
Toy Story 2


Wall-E tullee tässä syksyn mittaan katsottua jos jostain löytyy kivaan hintaan.

Aiheeseen: Leffaa en ole nähnyt vielä. Tuskin menen teatteriin katsomaan, eli Filmtownista haen jossain välissä. Odotin jostain syystä heikompaa arvosanaa...
Finski

Rekisteröitynyt 09.12.2009

26.08.2010 klo 03.02

Hauskinta tässä leffassa minusta oli yrittää spotata viitteitä muihin leffoihin. Esimerkiksi leffasta löytyy *SPOILER* Star Wars-kohtaus, jossa Darth Vader heittää sen kaapuhemmon, joka ampuu "salamia" sormistaan sinne kuiluun, eli Toy Storyssa se vauva nukke heittää sen karhun sinne roskikseen ihan samalla tavalla. Muistaakseni leffassa oli monia muitakin viittauksia, joille tuli tosiaan naurahdeltua.
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

26.08.2010 klo 12.05

Finski kirjoitti:
*SPOILER* Star Wars-kohtaus, jossa Darth Vader heittää sen kaapuhemmon, joka ampuu "salamia" sormistaan
Herra Snelmannin vai jonku muun makkaramestarin?

Omat Pixarin suosikit jää aika vähille.

Wall-e
The Incredibles
Ratatouille
Ja muut sit on mitä on. Ei huonoja, mut ei nyt mitenkää erityisiä piirrettyjä et niitä jaksais kenellekkää aikuiselle suositella.
Mirr5

Rekisteröitynyt 17.03.2009

26.08.2010 klo 13.31

Wall-E ja Ratatouille on kyllä ne oikeasti hyvät Pixar-leffat.
Incredibles ja Up ihan hyviä.
Loput on sitten meh tai ok.
Nemoa en ole nähnyt.

Ihmettelen vain, että miksi jiipeetä kiusaa se ettei nukkejen elämää ole loogisella tavalla selitetty? Onhan lelut kuitenkin luotu ajateltavaksi eläviksi. Jos nyt jotain täytyy väkisin keksiä, niin voisihan tuon nähdä siten että lelut elävät, koska ihmiskunnan joukkomieli haluaa asian sillä tavalla nähdä. Siksi lelut saavat mielikuvituksen voimalla "sielunsa" valkokankaalla. Vähän samalla tavalla, kuin Inception rikkoi unen ja fantasioinnin rajaa.
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

26.08.2010 klo 15.20 1 tykkää tästä

Mirr5 kirjoitti:
Ihmettelen vain, että miksi jiipeetä kiusaa se ettei nukkejen elämää ole loogisella tavalla selitetty? Onhan lelut kuitenkin luotu ajateltavaksi eläviksi.


Ettäkö lapsen on tarkoitus ajatella, että lelut elävät oikeasti, mutta makaavat aivokuolleina, kun ne ovat hänen seurassaan?

Lelut ovat symboleita. Toy Story 3 itsekin huomauttaa, ettei halinallen hukkumisella mitään väliä ole, jos samanlainen samoja fiiliksiä herättävä nalle saadaan heti tilalle - ja sitten Toy Story 3 kehittää jotain ihme legendaa hukkuneen halinallen tarpeista.

Sieluuni tuli särö, kun Rattlor hukkui. Kun ostin modernin version samasta figuurista, särö parani. En minä ystävää ollut menettänyt vaan symbolin, joka muistuttaa minua asioista.

Lelut saavat elää leffassa kaikin mokomin ja mainitsin kolme tapaa, joilla moiseen taruun saadan sisäistä logiikkaa. Lyhyet sadut tyyliin Vakaa tinasotamies voivat olla vain satua, fantasiaa: tunteileva elokuvatrilogia tarvitsee logiikkaa vähintään sen haltijan sauvanheilautuksen verran.
Pego

Rekisteröitynyt 12.09.2007

26.08.2010 klo 15.49

Finski kirjoitti:
Hauskinta tässä leffassa minusta oli yrittää spotata viitteitä muihin leffoihin.


Kaikki Cool Hand Luken nähneet spottasivat varmasti tuttuja sääntöjä. Leffassa kyllä riittää viittauksia muihinkin leffoihin.
PAl

26.08.2010 klo 16.27

Itse en päässyt sinuiksi leffan kanssa, kaikki oli niin nähtyä ja tavanomaista. En tosin ole pitänyt juuri aikaisemmista osistakaan. Hahmot melkoisen kuluneet ja väsyneet ja läpät tuttua kauraaa. Pettynyt.
Foley83

26.08.2010 klo 18.35

noh annettakoon jokaiselle vapaus omaan tulkintaansa :D kuulostaa kauhean negatiiviselta, tarviiko kaikelle olla selitys ? noh ehkä jaripee jotenkin onnistui kääntää kieron kuvaelman leffasta ku toy story3 :D nostan hattua :D jotku tosin voisi saada traumoja koittaa miettiä asioita tolla kantilla haha
malakias

26.08.2010 klo 22.07

Eihän siinä mitään jos ei tykkää, mutta nyt on pakko kommentoida: Ilmiselvästi herra Arvostelija on Tolkienin teesin lukenut, mutta ei ole turhempaa kuin sisäisen logiikan etsiminen Toy Storeista. Toy Storyn tarkoitus on olla hauska tavalla joka vetoaa sekä lapsiin että lapsenmielisiin aikuisiin (pääosin jotta isät/äidit jaksaisivat käyttää lapsiaan elokuvissa...) ja siinä se onnistuu täydellisesti. Toy Storyn hahmot ovat sopivan yksinkertaisia ja selkeitä persoonia lasten miellettäväksi, olematta kuitenkaan täysin yhdentekeviä. Huumori on pohjavireeltään lempeää ja toimii usein monella tasolla. Onhan se selvää että kohdeyleisön laajuus vaatii kompromisseja. Esimerkiksi pienten lasten kiinnostuksen ylläpitämiseksi elokuvassa on kohellettava vähintään puolen minuutin välein. Koska juoni ja dialogi ei voi olla liian kypsää, vanhempien iloksi tarjotaan parodisia viittauksia niin viihteen kuin vaikkapa arkisen parisuhteen saralta, yksinkertaisuuksiin verhottuja monimielisyyksiä ja hetkittäin yksinkertaisesti nerokkaita oivalluksia ja pläjäyksiä.
Toy Storyssä lelut elävät koska se on sen elokuvan nimi.
- Kohti ääretöntä ja sen yli!
Falafel

27.08.2010 klo 10.18

Leffan katsottuani yritin välttää arvostelua tästä, mutta eipä voi mitään. En ainakaan lukenut tekstiä.
Dingo

Rekisteröitynyt 09.01.2008

27.08.2010 klo 17.49

Pego kirjoitti:
Finski kirjoitti:
Hauskinta tässä leffassa minusta oli yrittää spotata viitteitä muihin leffoihin.


Kaikki Cool Hand Luken nähneet spottasivat varmasti tuttuja sääntöjä. Leffassa kyllä riittää viittauksia muihinkin leffoihin.


Jos Toy Storyssa on oikeasti viittauksia tuollaiseen vanhaan unohtuneeseen klassikkoon niin pakkohan se on perkele katsoa vaikka onkin lastenleffa.
maksamakkara

27.08.2010 klo 22.08

Taas on yksi kyyninen arvostelu tultu luetuksi huhhuh...
peltosellepotkut

28.08.2010 klo 01.00

Voi helvetin helvetti, vositko peltonen ilmoittaa johonkin kohtaa arvostelua onko tämä elokuva nyt arvosteltu viihtenä vai elokuvana. Ja haluaistiko vielä kertoa, että miksi juuri kolme ja puoli tähteä. Jos negatiivisiä asioita on enemmän kuin positiivisia ja herra Peltosta ärsyttää asia kuin asia niin miksi täytyy antaa elokuvalle 3.5 tähteä... Ja tietääkseni elokuvan nimi on toy story, "miksi Toy story kertoo leluista"? Miksi speed racerissa on nopeita autoja sun muita kliseitä, eikö elokuvaa voisi vaikkapa kuvat draamana kilpailijoiden välillä? Miksi nemoa etsimässä elokuvassa kalat puhuvat? Miksi Lumikki söi omenaa? Miksi Mufasa kuoli? Miksi ?Miksi? Miksi? Tämä en sellainen elokuva joka pitäisi sinun asteikollasi arvostella niin sanottuna viihteenä.
Tingle

Rekisteröitynyt 19.04.2007

28.08.2010 klo 12.05

Peltosen runosuoni on edelleen tasollaan, mutta arvostelun luettuani en tiennyt koko leffasta tai sen mielenkiintoisuudesta vattuakaan enempää kuin kymmenen minuuttia sitten. Ohi-topiikista sen sijaan sain vatsani ähkyyn :/
kaktuz

Rekisteröitynyt 27.05.2007

28.08.2010 klo 15.58

ei ollut yhtä hyvä kuin kaksi aiempaa toy storya
Manni

28.08.2010 klo 17.34

Voi peltonen ei kukaan tullu kattomaan tota leffaa sen pojan takia vaan niitten lelujen! Siksi elokuva kertoo niistä leluista. Et ilmeisesti ymmärrä miksi jatko-osia tehdään. Kuka älypää pisti peltosen arvostelemaan tän leffan jos hän ei edes aikasemmista pitäny? Ei tollasta taide elokuva kriitikkoa pitäis pistää arvostelemaan muutakun ranskalaisia draamoja.
Cat

02.09.2010 klo 21.54

Itse en pystyisi Pixarin elokuvia vertailemaan millään tavalla. Jokainen on omalla tavallaan paras. No joo, kaksi huonointa ovat mielestäni WALL-E ja Ratatouille (WALL-E lähinnä sen köyhästi toteutettujen oikeilla näyttelijöillä höystettyjen mainosten, ja muiden videojuttujen takia).

Toy Story 3 on ehdoton mestariteos, joka jää taatusti elämään muiden Pixar-leffojen tavion. Olen erittäin tyytyväinen Pixarin panokseen. Ainoa asia, mikä Toy Storyjen kanssa kasvaneella jäi jollain tasolla harmittamaan oli Röhin (a.k.a. Tohtori Kotletti) ääninäyttelijän vaihtuminen :(

salami maistui 5/5

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova