Tuorein sisältö

Kororinpa

Arvioitu: Nintendo Wii
Genre: Älypelit
Pelaajia: 1-2
Ikärajoitus: 3
Kehittäjä: Hudson Soft
Julkaisija: Nintendo
Julkaisupäivä: 23.02.2007
Pelin kotisivut
Jari Tapani Peltonen

28.03.2007 klo 12.30 | Luettu: 4069 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Kallistumista kovaan hintaan
Niihin turhakkeisiin, joiden ainoa tarkoitus on toimia pienenä lahjana silloin, kun antaja ei keksi mitä antaisi, kuuluu kiistattomasti kallisteltava puulabyrintti. Ohjaa kuula reikäisiä käytäviä pitkin jonnekin, onnistu kerran ja sytytä sauna - tai pistä vahinko kiertämään seuraavan kerran, kun jotain rakasta sukulaista on muistutettava verisiteiden väkevyydestä. Käänneltävät puulabyrintit. Syljen niitä päin. Kernaammin sitä kääntelee kivannäköisiä käytäviä konsoli- tai tietokonepeleissä. Paitsi että sillä hetkellä kun kouraansa saa kallistelun päälle aidosti ymmärtävän Wii-valtikan, katoaa päästä ymmärrys: kuinka koko genre on voinut ennen tätä olla olemassakaan?

Kaikki joukolla kaukoa kallistelemaan

Kororinpa jatkaa mutkattomuudella miellyttävien Wii-pelien sarjaa. Ei ole rikos olla mummelikaan, kororimpuilemaan oppii kyllä, kunhan on valmis kokeilemaan, hakemaan tuntumaa. Toiminnan keskipisteessä on kuula. Kuula pitää saada maaliin. Mutta ei ennen kuin punaiset kristallit on kerätty. Kuulaa ohjataan kallistelemalla kenttää. Kenttä kallistuu täsmälleen sillä tavalla, kun pelaaja kallistaa wiimotea. Välillä kapulaa kallistetaan hitusen, välillä se sojottaa pystyssä, usein pelaaja kallistelee pöhköyksissään itseäänkin. Ohjain on pelaajan luonnollinen jatke: nappeja ei paineta, ohjaimen olemassaoloa tuskin tiedostaa. Muutaman tunnin pelaamisella pallo jo kierii nätisti pitkin itsensä levyisiä siltoja ja pompahtaa rivakalla kallistamisella ohi rotkon ja turvallisesti sille lattialle, joka oli äsken seinä.

Kororinpan kenttäsuunnittelun neronleimaukset voi laskea yhden käden sormin, mutta toisaalta typeryyksiä ei ole ensimmäistäkään (no, jätin bonuskentät pois laskuista). Vähäeleisiä mutta mukavia yksityiskohtia ovat jo erilaiset kohoumat joillain pinnoilla. Omaperäisimpiä kohteita lienevät muutamat kiskoille asennetut tasot, jotka liikkuvat kallistelun tahtiin kuten kuulakin. Lisäksi kenttiin on askarreltu pientä väärään suuntaan jyskyttävää liukuhihnaa ja napsuvien saksien tapaista vaarapaikkaa, sen sellaista. Enemmän Kororinpa asumalähiön leikkipuistoa muistuttaa, kuin tivolia.

Ihmeempää logiikkaa ei tueta, kyse on esteradoista jollain hatusta vedetyllä visuaalisella teemalla. Metsä-, karkki-, lelu- ja avaruusteemojen ohella mukana on kaksi tympeää kaupunkimaisemaa. Taustoilla tapahtuu ympäristöön istuvia yksinkertaisuuksia, joita ei ehdi katsella, eikä viitsikään. Kororinpan grafiikkaa voi kehua vain selkeäksi. Musiikkia kuvaillaan samalla sanalla: selkeä humppa vuorottelee selkeästi hissilaatuisen hempeilypimpelipompelin kanssa. Lähinnä metsäteemaa käyttäessään Kororinpa onnistuu olemaan hyvällä tapaa vähäeleinen, jopa rauhoittava.

Halki ja puhki, ihan vahingossa

Jos on vähän uninen, niin kuin minä satuin olemaan, saattavat Kororinpan lopputekstit rullata ruudulle vasta kahden tunnin pelaamisen jälkeen. Toinen kierros sujuu puolet liukkaammin, joten varmasti joku seppä jo syntyjään selvittää tämän tunnissa heti ensi yrittämällä. Kentät ovat todella helppoja, niin kauan kuin säilyttää kärsivällisyytensä. Kerran tai kaksi jouduin koko pelin aikana miettimään, miten jokin siirto pitäisi tehdä. Loppupään kentät vaativat vakaan käden ja keskellä suuta pysyvän kielen, siinä se. Kultamitalien ansaitseminen nopeudesta on ainoa kinkkinen homma, eikä sekään alkupään kentissä.

Tämän ennustetun kahden tunnin päälle voi laskea kaikenlaista pientä vähemmän hauskaa. Kentissä on vihreitäkin kristalleja, jotka ovat yleensä hieman ongelmallisissa paikoissa, joten niitä ei välttämättä ensimmäisellä kierroksella huomioi. Sitten kun vielä kultamitaleja ansaitsee, alkaa varsin vaihtelevanlaatuinen bonuskenttävalikoima avautua. Tavallisia kenttiä on 45, bonuskenttiä 20. Molempia voi pelata myös peilikuvina, mikä ei muutoksia kerran opittuihin rutiineihin vaadi. Kentän läpäisyyn menee aikaa viidestä sekunnista viiteen minuuttiin - sitten on paras ohi, ei siitä pääse mihinkään. Väliaikapisteet ja se, että löydetyt kristallit säilyvät löydettyinä vaikka pelaaja rotkoon kierähtäisi, lyhentävät kokemusta entisestään. Muutamat vaikeat kristallit napsii kamikazetaktiikalla, jos ei muuten.

Viimeistään peilikenttiä testaillessa tahtoo testailla erilaisia kuuliakin. Peli alkaa tavallista marmorikuulaa pyöritellessä, mutta pian käytössä on täysi kokoelma satunnaisia tyhmyyksiä. Elukoiden näköisiä kuulia on eniten ja niissä on lähinnä se idea, että törmäillessä kuuluu ällösöpöä vinkumista. Sitten on kevyitä kuulia ja raskaita kuulia, pomppivia kuulia ja hyvin ohjautuvia kuulia. Valinnalla on merkitystä, mutten ole kyllä vakuuttunut, että useimmissa valinnoissa on mitään järkeä: peruskuulalla saavuttaa kaiken paitsi nopeusennätyksen, jollakin pomppivalla kuulalla taas ei pompita kuin vahingossa jorpakkoon. Muut vaikeasti hallittaviksi väitetyt kuulat eivät ole vaikeita, vain erilaisia. Erään kuulan ominaisuuksia saa säätää itse.

Ei tämä ajan myötä kallistu (vinkki!)

Kororinpa on tyylipuhdasta Virtual Console -materiaalia, vaikka sitä kansissa ja koteloissa viidenkympin hintaan kaupataan. Kevyen grafiikan ja äänet antaa helposti anteeksi, mutta sisältöä on silti vähintään puolet liian vähän. Henkilökohtaisesti olen iloinen, etten joutunut lompakkoa raottamaan - mutta mikä ettei, jos hiilikaivoksen omistaa. Pelihullut kaverit ja perheenjäsenet ovat nekin hyviä perusteita ostopäätökselle, sikäli mikäli huippuajoista kisailu kiinnostaa. Kaksinpeli onnistuu jaetulla ruudulla ilman vuorovaikutusmahdollisuuksia ja yllätys, yllätys, ilman toista wiimotea. Kakkospelaaja pääsee kallistelemaan nunchukulla, joka on kepeytensä ansiosta jopa se parempi peliväline. Kerskaoikeuksista piittaamattomalle Kororinpa on yhtä kuin yksi oikein mukava arki-ilta (jona ehtii lämmittää puulabyrinttikokoelmallaan sen saunankin).

V2.fi | Jari Tapani Peltonen

Kororinpa (Nintendo Wii)

Wiimote tekee simppelistä kuulapelistä timantin, jonka hintalaatusuhde on sama kuin oikeillakin mollukoilla.
  • Wiillä tällainen on kotonaan
  • Hauska niin kauan kuin kestää
  • Kauan ei kestä
  • Ei kenttäeditoria
Crackdown... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova