Tuorein sisältö

Päivän Halot: leffa, LEGOt ja DS-totuus

06.10.2007 klo 13.30 | Luettu: 3244 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Koska Halo-uutisia on tursunnut tuutin täydeltä kohta kaksi viikkoa, kerätäänpä tämänpäiväiset yhteen uutiseen:

Halo-elokuvan ohjaajaksi nimitetty Neil Blomkamp kertoo, että projekti on nykyisessä muodossaan täysin haudattu. "Jos se joskus tehdään, se tulee olemaan eri projekti. Elokuvastudiot eivät tulleet toimeen keskenään, tämä on helposti murentuvaa teollisuutta. Halo-elokuva on ollut täysin kuollut viime vuoden lopusta lähtien."

Sitten sarjassamme harrastuneisuutta: Haloista innostunut LEGOaja on koostanut koko Zanzibar-kentän kyseisistä palikoista. Varsin vaikuttavaa rakennustyötä voi käydä tarkastelemassa vaikka Joystiqin kautta.

Kotaku taas kyseli nyttemmin itsenäiseltä Bungielta, mikä tarina Halo DS:n takana oikein on. "Halo DS -demo tehtiin ja uskoisin, että se oli vain kauan sitten tehty ehdotus, josta ei tullut mitään. Päätös on kiinni Microsoftista."


V2.fi | Manu Pärssinen
< Nintendo DS:n taskur... Puzzle Quest Live Ar... >

Keskustelut (2 viestiä)

Falyon

Rekisteröitynyt 16.04.2007

06.10.2007 klo 13.59

Kun miettii aikaisempien pelielokuvin tasoa, niin on ehkä hyvä ettei tästä projektista tullut mitään. Tosin uusin pätkä oli kyllä melko vaikuttava.
lainaa
seki

Rekisteröitynyt 04.07.2007

06.10.2007 klo 15.58

Noh.. rip leffalle. :/

Luulis nyt, että jotain ois tullu Peter Jacksonin ollessa tuottajana.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova