Tuorein sisältö

Xbox-murhaajalle kaksi elinkautistuomiota

19.07.2010 klo 11.01 | Luettu: 21666 kertaa | Teksti: Matti Lintula

Xboxin vuoksi miehen surmaamiseen osallistunut 19-vuotias Kyle Sebastian Stott tuomittiin Coloradossa teostaan vastikään kahteen elinkautisrangaistukseen, kertoo Kotaku. Tuomari totesi Stottin tappaneen 22-vuotiaan invalidiystävänsä Jason Holleyn huvikseen, viedäkseen tämän pelikonsolin ja voidakseen kerskailla asialla myöhemmin.

"Hän luotti sinuun. Hän olisi antanut sinulle mitä tahansa ja niin hän tekikin. Olisit voinut ottaa Xboxin ja hän ei olisi ikinä kertonut kenellekään", tuomion langettanut tuomari jylisi Stottille. "Hän yritti olla tavallinen, kaveri ja yksi jätkistä."

Stott tulee viettämään vankilassa kaksi elinkautistaan ilman mahdollisuutta osittaiseen ehdonalaiseen tuomion suorittamiseen.

V2.fi | Matti Lintula
< Listasunnuntai helle... Activisionilta tulos... >

Keskustelut (32 viestiä)

Hyvä

19.07.2010 klo 11.15

Hyvä että sillä päin saadaan edes kunnon tuomiot. Suomessa olisi tullut ehkä 10 vuotta ja siitäkin olisi hovioikeus ottanut neljä pois...
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

19.07.2010 klo 11.22

...ja Amerikassahan väkivaltarikoksia on suhteessa niin paljon vähemmän kuin Suomessa, eikun HETKINEN.
lainaa
KH-FANI

19.07.2010 klo 11.28

Mikko kirjoitti:
...ja Amerikassahan väkivaltarikoksia on suhteessa niin paljon vähemmän kuin Suomessa, eikun HETKINEN.

Voinko kysyä millä tavalla väkivaltarikosten vähyys vaikuttaa siihen että selvästi hullut ihmiset saavat lievemmät tuomiot ja pääsevät kenties murhaamaan uudestaan?
lainaa
yea

19.07.2010 klo 11.36

Itseasiassa väkivaltarikosten uusijoitakin taitaa olla Suomessa vähemmän, joten kaikki tilastot tukee Suomen tuomiomallia. Joillekkin menee vain tuo median teksti kakistelematta alas.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

19.07.2010 klo 11.40

KH-FANI kirjoitti:

Voinko kysyä millä tavalla väkivaltarikosten vähyys vaikuttaa siihen että selvästi hullut ihmiset saavat lievemmät tuomiot ja pääsevät kenties murhaamaan uudestaan?

Saat kysyä. Se, että huomattavasti raskaammat rangaistukset eivät tunnu vähentävän väkivaltarikoksia millään tavalla, kertoo siitä, että nämä kovempia tuomioita huutavat eivät ole kovin hyvässä asemassa argumentteineen. Kuolemanrangaistus ja kymmenien vuosien vankeustuomiot voivat pikemminkin ajaa ihmisiä siihen, että kun on aloitettu niin sitten viedään mahdollisimman monta mukana, ennen kuin laitetaan kuula omaan päähän.

Tietty määrä ihmisiä ei sovellu yhteiskuntaan, mutta heille voidaan keksiä muitakin hoitopaikkoja kuin vankila. Se, että kaikkien rangaistuksia kovennetaan, ei tunnu ongelmaa hoitavan ainakaan paremmin kuin se, että esim. ensikertalaiset istuvat vähemmän.
lainaa
jesus_hombrero

19.07.2010 klo 11.52

Ihan oikein siinä miettii et tulipa boxi kalliiksi.
lainaa
Roikale

19.07.2010 klo 11.57

KH-FANI kirjoitti:
Mikko kirjoitti:
...ja Amerikassahan väkivaltarikoksia on suhteessa niin paljon vähemmän kuin Suomessa, eikun HETKINEN.

Voinko kysyä millä tavalla väkivaltarikosten vähyys vaikuttaa siihen että selvästi hullut ihmiset saavat lievemmät tuomiot ja pääsevät kenties murhaamaan uudestaan?
Yhdysvalloissa rikosoikeus perustuu pitkälti negatiiviseen preventioteoriaan, jossa rikoksia pyritään ehkäisemään rangaistuksen pelotevaikutuksella. Suomessa rangaistuksen tarkoituksena on pikemminkin sopeuttaa lainrikkoja takaisin yhteiskuntaan vahvistamalla lainsäädännön asemaa yksilön moraalisen ajattelun tukipylväänä. Suomessa rikoksen uusiminen on huomattavasti harvinaisempaa. Yhteiskuntaan sopeuttaminen ei toimi ehkä kaikissa tapauksissa, mutta lainsäädännössä poikkeusten tekeminen ei ole kovinkaan yksinkertaista. Jos ainoa syy olla tekemättä rikoksia on pelote jäädä kiinni, ja kiinnijäämisprosentti lähentelee 50 niin ei homma kyllä toimi. Jos syynä on se, että tietää lainrikkomisen olevan väärin on tarina taas aivan eri. Kaksi viimeistä lausetta ehkä hieman naiivihkoja, mutta toivottavasti sain tehtyä kantani selväksi :)
lainaa
AntiSocial

Rekisteröitynyt 20.10.2009

19.07.2010 klo 12.05

jesus_hombrero kirjoitti:
Ihan oikein siinä miettii et tulipa boxi kalliiksi.

Noh ... 0$.
lainaa
Jaffe

Rekisteröitynyt 29.10.2009

19.07.2010 klo 13.18

AntiSocial kirjoitti:
jesus_hombrero kirjoitti:
Ihan oikein siinä miettii et tulipa boxi kalliiksi.

Noh ... 0$.

Yhteiskunnalle tuo kaveri maksaa 50 000 dollaria vuosittain. Halvemmaksi olis tullu ostaa tuolle tyypille se xbox, hankkia se hoitoon ja maksaa hoitokulut.
lainaa
ewjii

19.07.2010 klo 13.20

AntiSocial kirjoitti:
jesus_hombrero kirjoitti:
Ihan oikein siinä miettii et tulipa boxi kalliiksi.

Noh ... 0$.

Ja koko loppu elämä pilalla
lainaa
Petelius86

Rekisteröitynyt 07.10.2009

19.07.2010 klo 13.29

minun on hankala ratkaista tällaisia tappo asioita koska ihmiset tuntuvat jakautuvan sellaisiin ryhmiin kuten esim.
- se on vanhempien vika
- kaveri on vain sairas
- se on tämän median vika seksiä, väkivalta pelejä ja kaikkea on liian helposti saatavilla.
- kaveri on psykopaatti eikun linnaan loppuiäks

siis mikä on se oikea tuomio? tietysti kaikki pitäs käydä läpi tapaus kohtaisesti mutta eihän noi "rikolliset" sentään tyhmiä ole. ei tarvitse olla mikään nero jotta osaa keksiä jonkun " lieventävän" selityksen kuten olen sairas tai vanhempani hakkasivat minua päästäkseen helpommalla. mitäs sitten jos poika päästetään pois sillä perusteella ettei tahdota tuhota 2 nuoren elämää sitten menee se 2 vk ja poika kävi tappamassa ja hakemassa kokoelmiinsa ps3:sen kenen vastuu se sitten on? ei tuomareiden ainakaan mutta jollekin se vastuu pitäs kuulua ja jos kuuluu niin siitä ollaan niin hys hys.

Siis keneltäkään en tunnu saavan sellaista oikeasi fiksua vastausta. mutta miksi näin. nyt joku fiksu jolla voisi olla hyvä vastaus tähän autaa minua tässä pähkäilyssä.
lainaa
Duud

19.07.2010 klo 13.52

Eikö ne edes ota selvää tuolla USAssa, että onko tyyppi parantuvaa sorttia?
lainaa
pilo

19.07.2010 klo 13.57

Petelius86 kirjoitti:
minun on hankala ratkaista tällaisia tappo asioita koska ihmiset tuntuvat jakautuvan sellaisiin ryhmiin kuten esim.
- se on vanhempien vika
- kaveri on vain sairas
- se on tämän median vika seksiä, väkivalta pelejä ja kaikkea on liian helposti saatavilla.
- kaveri on psykopaatti eikun linnaan loppuiäks

siis mikä on se oikea tuomio? tietysti kaikki pitäs käydä läpi tapaus kohtaisesti mutta eihän noi "rikolliset" sentään tyhmiä ole. ei tarvitse olla mikään nero jotta osaa keksiä jonkun " lieventävän" selityksen kuten olen sairas tai vanhempani hakkasivat minua päästäkseen helpommalla. mitäs sitten jos poika päästetään pois sillä perusteella ettei tahdota tuhota 2 nuoren elämää sitten menee se 2 vk ja poika kävi tappamassa ja hakemassa kokoelmiinsa ps3:sen kenen vastuu se sitten on? ei tuomareiden ainakaan mutta jollekin se vastuu pitäs kuulua ja jos kuuluu niin siitä ollaan niin hys hys.

Siis keneltäkään en tunnu saavan sellaista oikeasi fiksua vastausta. mutta miksi näin. nyt joku fiksu jolla voisi olla hyvä vastaus tähän autaa minua tässä pähkäilyssä.

Se on aina oma vika ja vastuu(erikseen sitten vaikka vammaiset). Rangaistuksia ei pitäisi antaa oikeuden takia, että tunnettaisiin oikeuden tapahtuneen, vaan pitäisi yrittää saada lopputuloksesta mahdollisimman hyvä. Hyvä lopputulos ei ole, että joku kuluttaa valtion rahoja vankilassa.
lainaa
Latetsy

Rekisteröitynyt 05.10.2009

19.07.2010 klo 15.09

Omasta mielestäni toisen ihmisen hengen riistäminen tietoisesti ja tahallisesti on niin älytön teko, että ainoa oikea ratkaisu on kuolemantuomio. Se on yhteiskunnalle halvin vaihtoehto, nämä selvästi sekaisin olevat henkilöt eivät pääsisi uudelleen tappamaan muita ja kolmanneksi mikä oikeus tällaisella ihmisellä muutenkaan olisi elää, koska hänen murhaamallaan ihmiselläkään ei ole.
lainaa
PliiPlyy

19.07.2010 klo 15.43

Heh, vaikka kaveri saisi lisäelämän niin sekin menisi kiven sisässä :P
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

19.07.2010 klo 16.11

Latetsy kirjoitti:
Omasta mielestäni toisen ihmisen hengen riistäminen tietoisesti ja tahallisesti on niin älytön teko, että ainoa oikea ratkaisu on kuolemantuomio. Se on yhteiskunnalle halvin vaihtoehto, nämä selvästi sekaisin olevat henkilöt eivät pääsisi uudelleen tappamaan muita ja kolmanneksi mikä oikeus tällaisella ihmisellä muutenkaan olisi elää, koska hänen murhaamallaan ihmiselläkään ei ole.

Omastakin mielestä se kuolemantuomio voitaisiin ottaa takaisin käyttöön toivottomien tapausten kohdalla.
lainaa
lasdlads

19.07.2010 klo 16.28

Latetsy kirjoitti:
Omasta mielestäni toisen ihmisen hengen riistäminen tietoisesti ja tahallisesti on niin älytön teko, että ainoa oikea ratkaisu on kuolemantuomio. Se on yhteiskunnalle halvin vaihtoehto, nämä selvästi sekaisin olevat henkilöt eivät pääsisi uudelleen tappamaan muita ja kolmanneksi mikä oikeus tällaisella ihmisellä muutenkaan olisi elää, koska hänen murhaamallaan ihmiselläkään ei ole.

Se ei todellakaan ole yhteiskunnalle halvin vaihtoehto. Juuri tänä vuonna uutisoitiin, kuina Yhdysvalloissa nimenomaan elinkautisvangit ovat kaikkein kalleimpia. Lisäksi, kun kaveri listitään niin hän ei luonnolisestikaan tee töitä, eikä siten maksa verorahoja ja ole osana taloutta. Menetetty ihmishenki maksaa epäsuorasti satoja tuhansia yhteiskunnalle. Yksi kuolemantuomion suurimmista ongelmista on, että mitä jos tyyppi tuomitaankin syyttömänä? Mitä jos totuus selviää sen jälkeen, kun kaveri onkin jo listitty. Kuka ottaa vastuun siitä, että valtio tappoi syyttömän? Suomen tuomikäytäntö on osoittautunut tehokkaaksi, rikosten uusijoita on erittäin vähän verrattuna muihin maihin. Jos vankila-aika käytetään hyödyksi ja vangista pyritään kasvattamaan yhteiskuntaan sopiva henkilö, on hän vankilasta pois päästyään todennäköisesti jopa hyödyllinen henkilö yhteiskunnalle. Myös mielenterveystyö on tärkeää. Jos kaveri tappaa invalidin pelikonsolin takia, on melko ilmeistä ettei ko. henkilöllä ole kaikki muumit laaksossa. Pitkät vankilatuomiot eivät toimi pelotteenakaan, koska kun ihminen on murhaamassa jotain hän tuskin ajattelee "voi perkele, saatan joutua tästä vankilaan, en teekään tätä murhaa". Vielä epätodennäköisemmin tuollaisia ajattelee, jos on mielisairas tai esimerkiksi humalassa. Ihmisille pitäisi opettaa miksi murhaaminen on oikeasti väärin, eikä niin että murhaaminen on väärin koska siitä joutuu vankilaan. Maalaisjärjellä saattaa ajatella, että pitkät tuomiot olisivat hyvä asia, mutta todellisuus osoittaa, ettei asia ole näin. Yhdysvaltojen järjestelmä ei ole vähentänyt rikoksien tai väkivaltarikosten määrää, päinvastoin. Suomen järjestelmä sen sijaan on niitä vähentänyt. Jo tästä näkee, mikä on järkevämpää.
lainaa
Jaffe

Rekisteröitynyt 29.10.2009

19.07.2010 klo 17.13

Latetsy kirjoitti:
Omasta mielestäni toisen ihmisen hengen riistäminen tietoisesti ja tahallisesti on niin älytön teko, että ainoa oikea ratkaisu on kuolemantuomio. Se on yhteiskunnalle halvin vaihtoehto, nämä selvästi sekaisin olevat henkilöt eivät pääsisi uudelleen tappamaan muita ja kolmanneksi mikä oikeus tällaisella ihmisellä muutenkaan olisi elää, koska hänen murhaamallaan ihmiselläkään ei ole.

Onhan nuo kuolemantuomiot käytössä monessa maassa, mutta eivät ratkaise ongelmaa. Samanlaisia tapauksia tapahtuu uudelleen ja uudelleen, vaikka kuolemantuomioita on jaettu murhista tuhansia vuosia. Se on niinkuin lakaisisi pölyt maton alle ja piilottelee oikeaa ongelmaa.

Jos englantia ymmärrät niin tutustuppa tällaiseen ongelmien ratkaisuun. http://vimeo.com/7866864
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

19.07.2010 klo 17.25

Aivan turha teloittaa murhaajia tms. kun heitä voidaan hyväksi käyttää. Ensimmäinen askel on lopettaa välittömästi nämä valtion luksushotellit ja vaihtaa ne ankarasti valvotuiksi työleireksi jossa rikolliset paiskivat töitä maksimaalisella työteholla. Asumisolot, ravitsemus jne. tarpeet pidetään minimissä, jotta kulut jäävät reilusti tuottojen alle.
Luonnollisestikaan mitään niskurointia ei hyväksytä vaan heihin voitaisiin asettaa esim. sähkösirut jotka olisivat kauko-ohjattavissa.
Tästähän saisikin hyvä sloganin "Jos työkalu lattialle tipahtaa niin sähkö lihakseen sihahtaa!"
lainaa
Petelius86

Rekisteröitynyt 07.10.2009

19.07.2010 klo 20.23

Bladekill kirjoitti:
Aivan turha teloittaa murhaajia tms. kun heitä voidaan hyväksi käyttää. Ensimmäinen askel on lopettaa välittömästi nämä valtion luksushotellit ja vaihtaa ne ankarasti valvotuiksi työleireksi jossa rikolliset paiskivat töitä maksimaalisella työteholla. Asumisolot, ravitsemus jne. tarpeet pidetään minimissä, jotta kulut jäävät reilusti tuottojen alle.
Luonnollisestikaan mitään niskurointia ei hyväksytä vaan heihin voitaisiin asettaa esim. sähkösirut jotka olisivat kauko-ohjattavissa.
Tästähän saisikin hyvä sloganin "Jos työkalu lattialle tipahtaa niin sähkö lihakseen sihahtaa!"

hmm tuo vaikuttaa kaikista fiksuimmalta jos ne vangit pannaan tekemään niin töitä että he maksaisivat oman ruokansa, vartijoiden palkat siis yksinkertaisesti kaiken mitä se laitos vie niin, että muiden maksettavaksi ei jäisi mitään niin eikös se olisi reilua???? jos asia on noin niin miksei sitä olla tehty jo. onhan sitä nähty monta vanhan ajan leffaa josssa vangit hakkaa lekoilla maata. vai onko se "sokea nainen" kuitenkin joskus niin kiltti ettei sa tahdo antaa pojille känsiä käteen?? vai missaanko minä taas tässä jotain.
lainaa
Latetsy

Rekisteröitynyt 05.10.2009

19.07.2010 klo 20.44

lasdlads kirjoitti:
Se ei todellakaan ole yhteiskunnalle halvin vaihtoehto. Juuri tänä vuonna uutisoitiin, kuina Yhdysvalloissa nimenomaan elinkautisvangit ovat kaikkein kalleimpia. Lisäksi, kun kaveri listitään niin hän ei luonnolisestikaan tee töitä, eikä siten maksa verorahoja ja ole osana taloutta. Menetetty ihmishenki maksaa epäsuorasti satoja tuhansia yhteiskunnalle. Yksi kuolemantuomion suurimmista ongelmista on, että mitä jos tyyppi tuomitaankin syyttömänä? Mitä jos totuus selviää sen jälkeen, kun kaveri onkin jo listitty. Kuka ottaa vastuun siitä, että valtio tappoi syyttömän? Suomen tuomikäytäntö on osoittautunut tehokkaaksi, rikosten uusijoita on erittäin vähän verrattuna muihin maihin. Jos vankila-aika käytetään hyödyksi ja vangista pyritään kasvattamaan yhteiskuntaan sopiva henkilö, on hän vankilasta pois päästyään todennäköisesti jopa hyödyllinen henkilö yhteiskunnalle.

Todellakin on yhteiskunnalle halvin vaihtoehto. Turha laskea, että toisen ihmisen murhanneesta mielisairaasta henkilöstä saataisiin kovinkaan yhteiskuntakelpoinen henkilö. Turhaan istuvat vankilassa (hotellissa) ja tuhlaavat yhteiskunnan rahoja. Myös toinen esimerkki jos istut vankilassa esim. 14 vuotta niin sinuun on kulunut jo enemmän rahaa kuin pystyt veroina enää elämäsi aikana maksamaan. Oikeasti syyttömän tapattaminen tietenkin on paha ongelma, mutta ainakin täysin selvissä jutuissa olisi paras vaihtoehto tuomita kuolemaan. Maailma ylikansoittuu muutenkin jo MIKSI pitäisi kuluttaa älyttömästi rahaa siihen, että murhaaja saataisiin yheiskuntakelpoiseksi. Minusta tällainen henkilö on jo mahdollisuutensa saanut ja sen itse hukannut. Kaikki eivät tässä maailmassa kahta mahdollisuutta saa esim. murhattu, joten miksi antaa toinen mahdollisuus murhaajalle?
lainaa
hepuli

19.07.2010 klo 20.46

---Clockwork orange---
lainaa
en_välitä

19.07.2010 klo 21.06

Ei käynyt mielessä, että suomessa kuolemantuomio ratkaisisi lähes kaiken rikollisuuden.
Montako tappajaa luulisitte 5000 000 ihmisen seasta vuosittain löytyvän, mikäli kuolemantuomio otettaisiin käyttöön.
Jenkeissä, kiinassa ym. maissa missä ihmisiä on yhdessä kaupungissa saman verran kuin koko suomessa ei kuolemantuomio ole tarpeeksi suuri pelote.
lainaa
Jaffe

Rekisteröitynyt 29.10.2009

19.07.2010 klo 21.34

Näköjään mun vastauksessa Bladekill:in kommenttiin mun mielipide oli väärä, koska joutui sensuurin rattaisiin.

Mutta ihan tosissaan.... Auschwitz, anyone?
lainaa
Hmm

20.07.2010 klo 01.08

lasdlads kirjoitti:
Lisäksi, kun kaveri listitään niin hän ei luonnolisestikaan tee töitä, eikä siten maksa verorahoja

Eikä siten myöskään kuluta verorahoja.

Lainaus:
Yksi kuolemantuomion suurimmista ongelmista on, että mitä jos tyyppi tuomitaankin syyttömänä? Mitä jos totuus selviää sen jälkeen, kun kaveri onkin jo listitty. Kuka ottaa vastuun siitä, että valtio tappoi syyttömän?

Sama, joka ottaa vastuun, jos väärin tuomittu istuu 27 vuotta vankilassa väärän tuomion saaneena.

Lainaus:
Suomen tuomikäytäntö on osoittautunut tehokkaaksi, rikosten uusijoita on erittäin vähän verrattuna muihin maihin.

Verrattuna muihin maihin? Onkohan tästä nyt näyttää jotain faktaa ihan? "Muihin maihin" vertaaminen kun kuulostaa aika hatusta vedetyltä, niinkuin se onkin. Puhutaanko tässä nyt kaikista rikollisista, näpistelijöistä sarjamurhaajiin?

Lainaus:
Pitkät vankilatuomiot eivät toimi pelotteenakaan, koska kun ihminen on murhaamassa jotain hän tuskin ajattelee "voi perkele, saatan joutua tästä vankilaan, en teekään tätä murhaa".

Pitkiä vankilatuomioita kannattavat perustelevatkin suojelevansa valtaväestöä näiltä vaarallisilta yksilöiltä ja käyttävänsä tuomioajan vangin "kasvatukseen", ei pelotteena ennen tekoa.

Lainaus:
Yhdysvaltojen järjestelmä ei ole vähentänyt rikoksien tai väkivaltarikosten määrää, päinvastoin. Suomen järjestelmä sen sijaan on niitä vähentänyt.

Onko tämäkin tieto otettu sieltä samasta tietolähteestä, kuin aiemmatkin? Suomen järjestelmä on rikoksia (tai väkivaltarikoksia) siis vähentänyt? Vai onko se vain niin, että rikollisuus kasvaa vain tilastoissa?
Kumma juttu. Tilastoissa numerot vain kasvavat, mutta järjestelmä on siis rikollisuutta vähentänyt.
lainaa
Dasf

Rekisteröitynyt 07.12.2009

20.07.2010 klo 09.13

Ulkopuolisena suomen rangaistus systeemi vaikuttaa ihan hyvältä, mutta miettikää niiden vanhempia jotka murhaaja on tappanut. 4 vuoden päästä kävelee kadulla vastaan oman lapsen murhaaja.
lainaa
Ren

20.07.2010 klo 14.40

Kaksi elinkautista kun uhri oli invalidi....Yksi jos uhri olisi ollut ""normaali"" valkoinen.
lainaa
Eetu

20.07.2010 klo 15.54

Latetsy kirjoitti:
Maailma ylikansoittuu muutenkin jo MIKSI pitäisi kuluttaa älyttömästi rahaa siihen, että murhaaja saataisiin yheiskuntakelpoiseksi.

Nyt ne faktat käteen. Suomen kantaväestö vanhenee kokoajan. Suomenväestö kehitys ilman maahanmuuttoa on lähes pysähtynyt. Kahdenkymmenen vuoden kuluessa se tulee kääntymään melko tuntuvaan laskaan, koska suuret ikäluokat kuolevat. Todellakaan suomalaisten lisääntyminen ei ole se ongelma.

Suurin ongelma ovat nämä avustukset afrikkaan ja aasiaan, joiden takia lapsikuolleisuus on siellä laskenut reilusti. Lapsia tehdään samanverran, seuraa väestöräjähdys. Asian kannalta olisi tärkeää, että Suomalaiset poliitikot ottaisivat voimakkaasti kantaa sen puolesta, että Intiaan ja Afrikkaan säädettäisiin mahdollisimman pian yhden lapsen laki, Kiinan malliin. Kiinassa tämä on toiminut hyvin, joten tulee toimimaan muuallakin, kun valvotaan taas tiukasti.

Se taas, että tapat murhaahan alentaa sinut itsesikin murhaajaksi. Ei mikään teko oikeuta tappamaan toista. Ja kyllähän vangeillakin on ihmisoikeudet.
lainaa
Latetsy

Rekisteröitynyt 05.10.2009

20.07.2010 klo 22.22

Eetu kirjoitti:

Missä vaiheessa olen todennut Suomen ylikansoittumisesta tai Suomalaisten lisääntymisestä mitenkään? Jos osaat lukea huomaat varmaan kirjoituksessani sanan "Maailman". Ja mitä murhaajan murhaamiseen tulee niin en minä sitä murhaajaa tappaisi eikä välttämättä kukaan muukaan. Laki ja yhteiskunta tappaisi tuon murhaajan ja oikeastaan murhaaja tappaa itse itsensä jo tekemällä tuon valinnan ja tappamalla jonkun toisen. Suurimmalla osalla maailman ihmisistä ei ole muutenkaan minkäännäköisiä ihmisoikeuksia, joten älytöntä murhaajallekkaan niitä paljoa antaa.
lainaa
Latetsy

Rekisteröitynyt 05.10.2009

20.07.2010 klo 22.23

Edit: Tuli lagi ja tuli toisen kerran.
lainaa
MICMAC69

20.07.2010 klo 23.34

Voi helvetti....voiko ihminen enää taukimmaks tulla ?!?!?!....hei haloo hamina ITS ONE FRICKIN CONSOLE ! -_-'
lainaa
i30

22.07.2010 klo 21.15

http://www.youtube.com/watch?v=XcVBW9JMYdQ

:)
lainaa

Kirjoita kommentti

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova