Tuorein sisältö

World of Warcraft tuhoutuu tänään

23.11.2010 klo 13.00 | Luettu: 32723 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Päivitys: Niin kuin Eurogamerkin on päivittänyt, Euroopassa mullistukset tapahtuvat vasta huomenna.

Eurogamer uutisoi, että World of Warcraftissa jyrähtää tänään. Cataclysmia valmisteleva tapahtuma lähtee liikkeelle Deathwing-lohikäärmeen raivostumisen myötä. The Shattering (4.0.3a) -päivitys tuo mukaan suurimman osan Cataclysmin sisällöstä, lukuunottamatta uusia alueita, rotuja, mountin lentokykyä ja 80+ -tason tehtäviä ja loottia.

Näin aikainen Cataclysmin valmistelu johtuu siitä, että Blizzard halusi pelaajilla olevan mahdollisuus nostaa uusien rotu-luokka-yhdistelmien tasoja.

7.joulukuuta on sitten se varsinainen päivämäärä.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Witcher 2:n lataamis... Hyvää syntymäpäivää,... >

Keskustelut (39 viestiä)

Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

23.11.2010 klo 13.04

Jos illasta jää aikaa, voisin huvikseen tutkia onko Wowin maailma muuttunut paljonkin ja mihin suuntaan.

Clientin kuitenki latailin huvikseen jo pari päivää sitten, kun sähköposti mainosti 7 päivän ilmaisesta peliajasta.
lainaa
Jarppo

23.11.2010 klo 13.18

Hienoa, että tuhoutuu. Päästään siitäkin. Toivottavasti lohikäärme pistää paikan niin paskaksi, etteivät pelaajat pääse enää kirjautumaan tileilleen, koska hahmot ovat yksinkertaisesti kuolleet, vähän niin kuin dinosauruksetkin 65 miljoonaa vuotta sitten.
lainaa
jore

23.11.2010 klo 13.19

"The Shattering (4.0.3a) -päivitys tuo mukaan suurimman osan Cataclysmin sisällöstä, lukuunottamatta uusia alueita, rotuja, mountin lentokykyä ja 80+ -tason tehtäviä ja loottia. "

Eli pätsi ei tuo mukanaan mitään catan sisältöä, olipa uutinen.

lainaa
Aquq

Rekisteröitynyt 05.06.2010

23.11.2010 klo 13.24

jore kirjoitti:

Eli pätsi ei tuo mukanaan mitään catan sisältöä, olipa uutinen.

Peliplaneetan uutisesta:
"Keskiviikoksi päivätty uudistus tuo mukanaan muiden muassa uudistuneet pelialueet, uusia rotu-luokka -yhdistelmiä, uudelleen tasapainotetut hahmoluokat sekä uudistetun ulkoasun."

Jos noi ei oo catan sisältöö ni rollaan gnomeks
lainaa
Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

23.11.2010 klo 13.33

Uudet pelialueet meinaavat siis tässä tapauksessa muutoksen kokenutta Mainlandia, joka tulee pelaajille riippumatta omistaako muuta kuin pääpelin. Ja kyllä siinä taitaa aika monta sataa tehtävää samalla muuttua, joten ei ole mikään ihan pieni muutos tämä.
lainaa
Heimohuimaus

23.11.2010 klo 13.34

Huomiseksi luvattu

* Portals in Dalaran/Shattrath Removed
* Class trainers in Dalaran where portals once were
* New race-class combinations (excluding worgen/goblin)
* New Gnome/Troll starting areas
* Changes to existing zones
* New cata load screens
* New cata intro cinematic
* New cata login screen
* New music
* City Quartermasters, with rep tabards
* Bug fixes
* Class balancing
* Druids, paladins, priests, and shaman will have their talent trees reset
* Experience required to gain levels 71 through 80 is being reduced by 20%
* New tamable hunter pets (Monkey, fox, dog, and beetle, as well as new skins for existing pet classes.)
lainaa
Heimohuimaus

23.11.2010 klo 13.36

Siis Euroopassa tämä tapahtuu huomenna, kuten uutisen lähteessäkin lukee.
lainaa
Troglodyta

Rekisteröitynyt 22.11.2010

23.11.2010 klo 14.25

Wowihan on aivan paska peli, mutta siitä ei nyt ole kyse. Vaan. Mitä tuo Vip tarkoittaa tuossa nimen alla joillakin käyttäjillä?
lainaa
rambokala

Rekisteröitynyt 04.10.2008

23.11.2010 klo 14.39

Se tarkoittaa sitä että he ovat parempia kuin sinä
lainaa
esa

23.11.2010 klo 14.52

very important person
lainaa
Troglodyta

Rekisteröitynyt 22.11.2010

23.11.2010 klo 14.55

esa kirjoitti:
very important person

Orly! Mutta miksi. Maksaako se. Saako ne jotain etua siitä?
lainaa
Jtn

23.11.2010 klo 14.59

http://eu.battle.net/en/promotion/

Jos wowit on jääneet kokeilematta, niin nyt lähtee pelit ja lisäosat todella halvalla.
lainaa
Evoxia

23.11.2010 klo 15.08

Jtn kirjoitti:
http://eu.battle.net/en/promotion/

Jos wowit on jääneet kokeilematta, niin nyt lähtee pelit ja lisäosat todella halvalla.

Voi nyt helvetin helvetti.. Ostin juuri eilen veljelle pelin kaikkine lisäosineen ja hinnaksi tuli vähän päälle 80 euroa.. Ei saatana tää on taas tätä mun tuuria >.
lainaa
CubeX

Rekisteröitynyt 19.04.2010

23.11.2010 klo 15.09

Troglodyta kirjoitti:
esa kirjoitti:
very important person

Orly! Mutta miksi. Maksaako se. Saako ne jotain etua siitä?
No ainakin mainokset pois ja VIP merkin
http://www.v2.fi/bannerit_pois_info/
Muista eduista en tiiä
lainaa
Gasoil

Rekisteröitynyt 24.05.2007

23.11.2010 klo 16.09

Evoxia kirjoitti:
Jtn kirjoitti:
http://eu.battle.net/en/promotion/

Jos wowit on jääneet kokeilematta, niin nyt lähtee pelit ja lisäosat todella halvalla.

Voi nyt helvetin helvetti.. Ostin juuri eilen veljelle pelin kaikkine lisäosineen ja hinnaksi tuli vähän päälle 80 euroa.. Ei saatana tää on taas tätä mun tuuria >.

Ööh...? Battlechest 20€ + WotLK 20€ = 40€?
lainaa
Maumiumou

23.11.2010 klo 16.20

Kyllä wow oli ehkäs hyvä pelattavuudeltaan ehkä bc asti. Wotlk etteenpäin classit, pvp, hahmojen välinen tasapaino täysin rikki.

Vaikeustasokin on aivan liian helppo ja toisaalta ei tuollaista jaksa montaa vuotta putkeen pelata. Ellei sitten ole näitä tyyppejä jotka vetävät esim. banaaneja satoja päiviä putkeen kyllästymättä. Mutta hienoa nerokasta bisnestä, nobo massathan ovat aivan huumassa.
lainaa
truewcfan

23.11.2010 klo 17.17

Lukekaas kirja nii huomaatte miten lore on raiskattu.
Kaikki x miljoonaa wowittajaa ei pärjäis tolle Deathwingille vaikka yhtäaikaa menis gangbangimaan
lainaa
Diiuuu

23.11.2010 klo 17.49

Noh, sen näkee sitten tuoko tämäkään lisäri mitään uutta tähän peliin.
Tai sitten se on pelkkä rahastus kuten TBC ja Wotlk olivat.

Wowin kulta-aika oli se aika ennen näitä lisäreitä. Saisivat jo tuoda jotain uutta MMO:ta markkinoille.
lainaa
Flits

23.11.2010 klo 18.05

Maumiumou kirjoitti:
Kyllä wow oli ehkäs hyvä pelattavuudeltaan ehkä bc asti. Wotlk etteenpäin classit, pvp, hahmojen välinen tasapaino täysin rikki.

Vaikeustasokin on aivan liian helppo ja toisaalta ei tuollaista jaksa montaa vuotta putkeen pelata. Ellei sitten ole näitä tyyppejä jotka vetävät esim. banaaneja satoja päiviä putkeen kyllästymättä. Mutta hienoa nerokasta bisnestä, nobo massathan ovat aivan huumassa.

Pääsisältö eli PvE on täysin kunnossa. Turhaan siinä tasapainosta kitiset varsinkin kun tuleva PvP keskittyy enemmänkin sitten suurempiin battlegroundeihin kuin pieniin areena taisteluihin. Kyllä sitä balancen eteen töitä tehdään. Et taida edes tietää mitä pelattavuus on sillä kaikki käyttöliittymät ja pelililliset osa-alueet ovat kehittyneet todella paljon jokaisen lisäpaketin myötä.

Vaikeustaso on korkeammalla kuin pelissä on koskaan ollut ja cataclysm on todenäköisesti vaikein tähän asti. Jos on liian helppoa ainahan voit liittyä maailam ykköspaikoista kilpailemaan? Ei taidakkaan olla enää helppoa. Vain 1% pelaajista on tappanut vaikeimman vastuksen pelissä. Epäilen että koskaan kävit edes lähellä kärkeä. Vanillahan se vasta helppo oli. Kunhan hyppäsit mukaan 39 muun kelkkaan ja teit mitä teit. Taidat olla niitä pelaajia kun tahkoo joka viikko eri konsolipeliä.

Alkaa juttu menemään taas tähän suuntaan: "En pelaa kyseistä peliä, sen täytyy olla paska."
lainaa
Purrmiu

23.11.2010 klo 20.04

Maumiumou heitti kyllä paljon faktaa wowin sisällöstä. Pelin vaikeus nykyään on pelaajien kyvyyttömyys omaan ajatteluun ja "vaikean" PvE sisällön tuomaan siirry paikasta A paikkaan B politiikka tuo nobo massalle pelin mahdottomalta tuntuvan luonteen niin moniin mörsseihin.

Addonien meressä ei tarvitse paljoa omaa suoritustaan edes ajatella, se tehdään hyvin pitkälle puolestasi :)

Ja mitäs sitä omaa buildiaankaan/"rotaatiotaan" suunnittelemaan, yli puolethan sen bongaa foorumeilta tai repii jostain itse siihen paneutumatta...

Pelaajien taso ollessa tätä, nobojen äänimassa hukuttaa muut alleen ja tulos on täyttä läpijuoksua tasapainottomassa maailmassa.

Ja aivan... pitäisi vielä löytää ne vähintään 9 muuta jannua jotka olisivat tasoltaan normaali pelaajia.

Tästä positiivisesta pelaamisen riemusta vielä rahastetaan säännöllisesti joka mukavasti sinetöi tämän pelin :)
lainaa
Bigtoop

Rekisteröitynyt 04.01.2008

23.11.2010 klo 21.31

"Blizzard halusi pelaajilla olevan mahdollisuus nostaa uusien rotu-luokka-yhdistelmien tasoja. "

Natsi-Saksahan tästä tulee mieleen!
lainaa
llort

23.11.2010 klo 21.45

truewcfan kirjoitti:
Lukekaas kirja nii huomaatte miten lore on raiskattu.
Kaikki x miljoonaa wowittajaa ei pärjäis tolle Deathwingille vaikka yhtäaikaa menis gangbangimaan

Mitä sä jätkä selität, 10man raidihan se tulee olemaan.
lainaa
lol

23.11.2010 klo 23.34

Valittajien kerho taas kokoontunut itkemään.
lainaa
TeppoWowittaja

24.11.2010 klo 00.05

Maumiumou kirjoitti:
Kyllä wow oli ehkäs hyvä pelattavuudeltaan ehkä bc asti. Wotlk etteenpäin classit, pvp, hahmojen välinen tasapaino täysin rikki.

Tässä on kovaa faktaa. ennen tbc:tä YKSI classi pystyi tankkaa, muilla "tankki classeilla" ei tehnyt mitään. Classeilla oli YKSI specci millä pystyi pelaamaan kaikki muut olivat käyttökelvottomia. PVP balanssi oli aivan pielessä ja se oli(jos oli kovempaa kuin tier2 gearia) 2 tai max 3 shottia ja joku oli kuollu, siinä ei ollu vaan mitään järkeä. Sanoisin että näistä ajoista ollaan menty aika paljo eteepäin
lainaa
siika

24.11.2010 klo 00.24

musta wowi on täysin perseestä nykyään...
lainaa
Evoxia

24.11.2010 klo 07.57

truewcfan kirjoitti:
Lukekaas kirja nii huomaatte miten lore on raiskattu.
Kaikki x miljoonaa wowittajaa ei pärjäis tolle Deathwingille vaikka yhtäaikaa menis gangbangimaan

Ja sinä luultavasti tiedätkin kuinka miten se tappelu tulee menemään ja voit kertoa takutkin valmiiksi. Voi olla että pelaajat eivät tappelussa ollenkaan koske edes Deathwingiin vaan auttavat maailman johtajia (Thrall, Garrosh, Lady Sylvanas, Baine, Jaina Proudmoore, Varian Wrynn, Malfurion, Tyrande, Mekkatorgue, Prophet Velen jne jne.) tappamaan Deathwingin. Ja luultavasti mukana on myös muut dragonflightit ovat tappelussa mukana.
lainaa
Ceryh

24.11.2010 klo 10.15

tbc'st lisäosaa se oli muutokse alkuu, toiset quittas toiset ei päässykä karkuu
et taida tietää mitä pvpssä tapahtu, miltä näytti ku warru maagista pakastu
entä se ku kaikki spellcleaveihi rakastu, healerit parista onnettomuudesta havahtu
raavittii kasa pelaajia parhaita, paskat keräs hies bg'ssä kuolleita
tbc säädöistä honoripesä muna, uuet aseet iha vitu jepa
osaan pari hyvää arenakikkaa, sato paskoi pelaajia siitähä diggaan
insideringis takut kiersi ringis, vanhoista staroista kaikki ei hengis
dalaranissa thunderstormi jekkuja, rovissa spam pelkkiä boltteja
maagin kanssa vedeltii melkee 2 tonnia, nyt kierrän kakkosia ja velhon rate melkone pommi
wotlk tuli oli parempi olla, spellit crittas 1000 plus nolla

oma keksimä, niin ja se pelle joka väitti TBC olevan enemmän skillbased niin ei ole kyllä pelannut nykyistä lisäosaa kovin pitkälle. Pve en harrasta sillä se ei koskaan ole ollut mitään persoonallista taitotasoa vaativaa contenttia. Pvp, tarkemmin arena taas on sitä luovaa wowin puolta, pelaajat ovat kehittyneet noin kymmenen kertaa paremmiksi sieltä pretbc ajoilta tähän asti, ja puhun high end rateista nyt. TBC arena oli hidastempoista ja salli virheitä paljon enemmän, wotlk taasen nopeatempoista ja sieltä oikeasti löytyy parempi balance (eikö kukaan muista resto druideja tbc?), toki on niitä countersetuppeja mutta niitä löytyy kaikille ja niitä on aina ollut.
lainaa
Hiio-hoi

24.11.2010 klo 11.53

Ceryh kirjoitti:

En wowia pelaa, tahi tiedä mitä osa noista sanoista tarkottaa, mutta oli ihan hyvä hei propsit siitä! Käytä tosin isoja kirjaimia lauseiden alussa. Vituttaa tollanen putkeen tykittäminen.
lainaa
Aquq

Rekisteröitynyt 05.06.2010

24.11.2010 klo 14.04

Miks täälä itketään wowin helppoudesta? Kyllä siellä on se hc-nappula raideja varten jos haastetta kaipaat. PvP:ssä kannattaa sitten tutustua siihen areenaan joka tuo huomattavasti enemmän haastetta ku perus BG.

lainaa
Silma

24.11.2010 klo 15.10

Oi oi, huomenna pääsee alottelemaan Troll Warlockkia. Ihan komeen näkösiä ne "uudet" alueet. Nyt voi jopa kiinnostaa levuttaa esim Barrenssissa, koska se ei ole enää sitä samaa tylsää läpikolottua aluetta.
lainaa
ExWowittaja

25.11.2010 klo 11.35

Siihen loppu minun wowit tyystin
lainaa
Aquq

Rekisteröitynyt 05.06.2010

25.11.2010 klo 13.25

ExWowittaja kirjoitti:
Siihen loppu minun wowit tyystin

Pelasit WotLK mut et aijo pelaa Cataa? Päivän naurut tuli tästä :D
lainaa
asdgdfgptyo

25.11.2010 klo 21.05

Aquq kirjoitti:
ExWowittaja kirjoitti:
Siihen loppu minun wowit tyystin

Pelasit WotLK mut et aijo pelaa Cataa? Päivän naurut tuli tästä :D

Se kuuli et catan HC instat rutkasti vaikeempii ku Wotlks
lainaa
Chriss

25.11.2010 klo 21.38

Bigtoop kirjoitti:
"Blizzard halusi pelaajilla olevan mahdollisuus nostaa uusien rotu-luokka-yhdistelmien tasoja. "

Natsi-Saksahan tästä tulee mieleen!

Eihän tämän pitäisi olla hauskaa mutta silti nauratti...
lainaa
Timopersesuti

27.11.2010 klo 21.56

Chriss kirjoitti:
Bigtoop kirjoitti:
"Blizzard halusi pelaajilla olevan mahdollisuus nostaa uusien rotu-luokka-yhdistelmien tasoja. "

Natsi-Saksahan tästä tulee mieleen!

Eihän tämän pitäisi olla hauskaa mutta silti nauratti...

Lopeta se nauraminen Natsien maailmanherruuden tavoittelu oli todella mahtava idea, ja ajatus yhdestä rodusta ja juutalaisvainoista kerrassaan NEROKAS
lainaa
munaasuuhunhuora

27.11.2010 klo 21.57

Aquq kirjoitti:
ExWowittaja kirjoitti:
Siihen loppu minun wowit tyystin

Pelasit WotLK mut et aijo pelaa Cataa? Päivän naurut tuli tästä :D

Pelaat wowia ylipäätään. vuoden naurut tuli tästä :)
lainaa
PETSIPERUSPERSE

27.11.2010 klo 22.06

Ceryh kirjoitti:
tbc'st lisäosaa se oli muutokse alkuu, toiset quittas toiset ei päässykä karkuu
et taida tietää mitä pvpssä tapahtu, miltä näytti ku warru maagista pakastu
entä se ku kaikki spellcleaveihi rakastu, healerit parista onnettomuudesta havahtu
raavittii kasa pelaajia parhaita, paskat keräs hies bg'ssä kuolleita
tbc säädöistä honoripesä muna, uuet aseet iha vitu jepa
osaan pari hyvää arenakikkaa, sato paskoi pelaajia siitähä diggaan
insideringis takut kiersi ringis, vanhoista staroista kaikki ei hengis
dalaranissa thunderstormi jekkuja, rovissa spam pelkkiä boltteja
maagin kanssa vedeltii melkee 2 tonnia, nyt kierrän kakkosia ja velhon rate melkone pommi
wotlk tuli oli parempi olla, spellit crittas 1000 plus nolla

oma keksimä, niin ja se pelle joka väitti TBC olevan enemmän skillbased niin ei ole kyllä pelannut nykyistä lisäosaa kovin pitkälle. Pve en harrasta sillä se ei koskaan ole ollut mitään persoonallista taitotasoa vaativaa contenttia. Pvp, tarkemmin arena taas on sitä luovaa wowin puolta, pelaajat ovat kehittyneet noin kymmenen kertaa paremmiksi sieltä pretbc ajoilta tähän asti, ja puhun high end rateista nyt. TBC arena oli hidastempoista ja salli virheitä paljon enemmän, wotlk taasen nopeatempoista ja sieltä oikeasti löytyy parempi balance (eikö kukaan muista resto druideja tbc?), toki on niitä countersetuppeja mutta niitä löytyy kaikille ja niitä on aina ollut.

HAHAHAH NO LIFE POIKA!!!!
lainaa
Lastpil0t

Rekisteröitynyt 01.04.2010

28.11.2010 klo 15.28

munaasuuhunhuora kirjoitti:
Aquq kirjoitti:
ExWowittaja kirjoitti:
Siihen loppu minun wowit tyystin

Pelasit WotLK mut et aijo pelaa Cataa? Päivän naurut tuli tästä :D

Pelaat wowia ylipäätään. vuoden naurut tuli tästä :)

Mitäs sinä sitten pelailet?
lainaa
sdsd

28.11.2010 klo 18.43

''Taidat olla niitä pelaajia kun tahkoo joka viikko eri konsolipeliä.''

Lol, hintti pcnörde jonka elämä pyörii paskassa WoWissa.
lainaa

Kirjoita kommentti

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova