Tuorein sisältö

Huhu: EA testailee jo seuraavaa Xboxia

06.05.2011 klo 21.23 | Luettu: 18436 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Mm. 1up kertoo sisäpiirin lähteestä, jonka mukaan Electronic Artsilla olisi jo hallussaan seuraavan Xbox-konsolin aikainen versio, eli prototyyppi. Lähteen mukaan kyseessä on kuitenkin vain kyseiseen konsoliin tulevat sisuskalut, sillä: "Usein uudet konsolit pakataan PC:n kuoriin, mutta sisällä on kuitenkin kokonaan uusi konsoli."

Samainen lähde vihjaili, että konsoli saapuisi ensi vuoden loppupuolella ja että Microsoft mainitsisi siitä jo ensi kuun E3-tapahtumassa. Toisen lähteen mukaan E3-julkistus on kuitenkin varsin epätodennäköistä. Aikaisempien raporttien mukaan Sonyn ja Microsoftin seuraavat konsolit olisivat tulossa vasta 2014. Wiin seuraaja sen sijaan saapunee jo ensi vuonna.

Päivitys: EA on todennut huhun olevan höpönpöppöä.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Lisätietoa Burnout C... Uusimmat Sony-ongelm... >

Keskustelut (14 viestiä)

asdfg

06.05.2011 klo 21.51

Olisi jo aikakin, kehitystä on jarrutettu aivan riittävästi.
lainaa
Jahhuu

06.05.2011 klo 22.14

Itse olen testaillut seuraavaa X-boxia jo vuoden. Ostin nimittäin vuosi sitten uuden tuliterän PC:n, tiedän millaista rautaa xbox ostajat tulevat käyttämään.
lainaa
Jippii

06.05.2011 klo 22.17

Itse olen testaillut seuraavaa Wiitä jo pidempään. Ostin nimittäin viisi vuotta sitten käytetyn läppärin, eli tiedän millaista rautaa seuraava Wii tulee käyttämään.
lainaa
ast3

06.05.2011 klo 22.30

Itse olen testaillut seuraavaa Playstationia jo kauemmin. Ostin nimittäin kaksi vuotta sitten käytetyn leivänpaahtimen ja tuliterän commodore 64:n ja yhdistin ne, siispä tiedän millaista rautaa seuraava Playstation tulee käyttämään.
lainaa
RoddingA-rod

06.05.2011 klo 22.34

Meh, minusta näillä konsoleilla on vielä ikää, ainakin boxilla ja plegellä. Grafiikoilla mitään väliä ole, ihan komeita pelejä sieltä on ulos saatu, sen sijaan enemmän sisältöä. Olisi kehittäjien aika tehdä suuria harppauksia muunkin kuin grafiikan suhteen.

Two Worlds ---> Two Worlds 2

Joo, ehjää ei voi korvata, mutta pystyy vahvistaa ja lisäillä. Joku kehitys BF 1942 ---> BF2 välillä on suurta, mutta haluaisin nähdä jotain vielä paljon suurempaa.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

06.05.2011 klo 22.39

Itse olen testaillut seuraavaa Applen pelikonsolia jo kauemmin. Ostin nimittäin iPhonen ja uuden TV:n ja yhdistin ne, siispä tiedän millaista rautaa tuleva Applen kotikonsoli tulee käyttämän.

Joo huono läppä, enkä ole koskaan iPhoneakaan käyttänyt:)
lainaa
Nakke79

Rekisteröitynyt 23.02.2010

06.05.2011 klo 23.38

Olis kyl aika nätti jos E3:ssa tulis tietoa jo uudesta xboxista...
lainaa
totuus

06.05.2011 klo 23.53

Nakke79 kirjoitti:
Olis kyl aika nätti jos E3:ssa tulis tietoa jo uudesta xboxista...


uusi boxi=uusi red ring of death... uusi uhka!
lainaa
Falafel

Rekisteröitynyt 04.01.2011

07.05.2011 klo 00.18

totuus kirjoitti:

uusi boxi=uusi red ring of death... uusi uhka!


Red ring of death on microsoftin överiksi viety tapa osallistua hehkulamppuhuijaukseen.
lainaa
Kekeplasteri

07.05.2011 klo 05.07

Tulee mitä tulee, valmistajalta kun valmistajalta, kaikki ne tulee taas heti ostettua. Jep.
lainaa
omgjee

07.05.2011 klo 19.02

parempaa rautaa casualpelien tekemiseen
lainaa
lunkwill

07.05.2011 klo 23.55

Pyörittääkö se Minecraftia?
lainaa
chewie

08.05.2011 klo 17.08

Ostan pc:eeni huippu tehokkaat osat kun haluan pah jotkut konsolit
lainaa
chewie

08.05.2011 klo 17.08

Ostan pc:eeni huippu tehokkaat osat kun haluan pah jotkut konsolit
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova