Tuorein sisältö

Playboy tenttasi Tim Schaferia: Ei jatko-osia tulossa

06.11.2007 klo 10.51 | Luettu: 2987 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Psychonautsin, Grim Fandangon, Full Throttlen ja Day of the Tentaclen tehnyt Tim Schafer tahtoisi tehdä jatko-osia, mutta ei ehdi. Playboylle antamassaan haastattelussa Schafer kertoo tahtovansa viettää aikaa vanhojen pelihahmojensa parissa ja rakentaa näille jatko-osia. Samaan hengenvetoon mies kertoo kuitenkin tahtovansa tehdä jatkuvasti jotakin uutta ja kokeilla uusia ideoita jokaisen peliprojektinsa kanssa.

Schafer muistelee myös pelihistoriaa ja toteaa seikkailupelien kuoleman johtuneen lähinnä hitaammasta kysynnän kasvusta kuin muilla peligenreillä. Kun Schafer aloitti työskentelynsä LucasArtsilla, oli silloin alan yhdessä suurimmista firmoista saman verran työntekijöitä kuin Schaferin nykyisessä, pieneksi mainitussa Double Fine Productionsissa. Kehitysbudjetit ja pelin tekoon käytetyt ajat ovat kasvaneet huimasti ja Schafer uskookin Sam & Max -episodipelien tekijän TellTale Gamesin olevan oikeilla jäljillä pyrkiessään pudottamaan kehityskulut 90-luvun puolivälin tasolle. Pienellä budjetilla tehtyä peliä ei tarvitse myöskään myydä samoja määriä kuin isojen budjettien nykypelejä.

Schafer myös uskoo episodipelien tulevaisuuteen ja kertoo idean olleen pöydällä jo 20 vuotta sitten LucasArtsilla. Jaksottain julkaistavalle sisällölle ei koskaan löytynyt luovien ihmisten kesken estettä, mutta markkinointiosasto tyrmäsi ajatuksen hinnoitteluongelmiin vedoten. Mies myös uskoo digitaalisen jakelun olevan hyväksi pelimarkkinoille, joskin moittii konsoleiden jakelukanavien olevan edelleen liian valvottuja.

Tim Schaferin seuraava peli, Brütal Legend on työn alla ja tullaan julkaisemaan ensi vuoden aikana PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle.

Lähde: Playboy magazine

V2.fi | Matti Lintula
< Guitar Heron sukulai... Sam & Maxia saa nyt ... >

Keskustelut (2 viestiä)

Hihi

06.11.2007 klo 10.59

"Playboy...öhöm...luen sitä vain artikkeleiden takia!" vai mitä =)

Respektit Schaferille \o/

*menee pelaamaan Grim Fandangoa*
lainaa
zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

06.11.2007 klo 12.52

*menee lukemaan lisää Playboyta krhm.. uusien peliartikkeleiden toivossa* ;)
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova