Tuorein sisältö

Oslon ampuja käytti Modern Warfare 2:a 'harjoitussimulaationa'

24.07.2011 klo 11.00 | Luettu: 68770 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Pelien nostaminen esiin aina, kun joku tekee jotain erityisen väkivaltaista, on käytännössä nykyään turhaa sensaationhakuisuutta. Tietokone- ja konsolipelien pelaaminen on niin yleinen harrastus, että on epätodennäköisempää, jos joku tietty henkilö ei olisi pelannut pelejä. Oslon järkyttävän verityön tehneen Anders Behring Breivikin tapauksessa kyse on kuitenkin vähän muustakin, kertoo Kotaku.

Internetiä kiertävä Breivikin todennäköisesti kirjoittama 1500-sivuinen manifesti mainitsee erityisesti kaksi peliä: World of Warcraftin ja Modern Warfare 2:n. Breivik kirjoittaa, että World of Warcraft on hyvä alibi sille ajankäytölle, joka itse asiassa kuluu hyökkäyksen suunnitteluun. HS.fi:n mukaan hyökkäystä oli suunniteltu vuodesta 2009 asti.

Manifestissa Breivik kertoo myös ostaneensa Modern Warfare 2:n, joka hänen mukaansa "on todennäköisesti paras julkaistu armeijasimulaatio ja yksi vuoden kuumimmista peleistä. MW2 on enemmänkin osa harjoitussimulaatiotani kuin mitään muuta. Olen oppinut rakastamaan sitä ja erityisesti moninpeli on uskomaton. Siinä voi käytännössä simuloida oikeita operaatioita."

Toki tapahtumiin vaikuttivat kymmenet muutkin asiat, erityisesti tekijän poliittinen vakaumus, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun väkivaltateon tekijä nostaa itse pelit näin näkyvään asemaan. Kotakun artikkelissa kerrotaan myös muista pelimaininnoista Breivikin manifestissa. Helsingin Sanomien mukaan "1500-sivuisessa manifestissa on muun muassa islamin ja monikulttuurisuuden vastaisia ajatuksia ja pomminteko-ohjeita."

Toisessa Kotakun uutisessa Breivikin kanssa pelanneet kertovat, kuinka mukavalta ja harmittomalta tyypiltä Breivik oli tuntunut pelatessaan heidän kanssaan World of Warcraftia.

V2.fi esittää osanottonsa Norjan uhreille ja heidän omaisilleen.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Lauantai-illan Kevye... WETA suunnitteli TF2... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (64 viestiä)

Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

24.07.2011 klo 11.10

"...Modern Warfare 2:n, joka hänen mukaansa "on todennäköisesti paras julkaistu armeijasimulaatio -- Siinä voi käytännössä simuloida oikeita operaatioita..."

Okei.. :D
lainaa
Antti

24.07.2011 klo 11.11

Nyt jos joku sanoo, että pelit pannaan, koska ne pistävät ihmiset tekemään pahoja tekoja niin ei hyvää päivää.

Osanottoni.
lainaa
jeje

Rekisteröitynyt 17.08.2008

24.07.2011 klo 11.14

Olenko ainoa, josta tästa luultavasti tuleva paskamyrsky on oikeen viihdyttävää? Minusta on mukava seurata kun kukkahattutädit vaahtoavat videopeleistä.


lainaa
PRM1

24.07.2011 klo 11.29

Modern Warfare 2 simulaatio?
WTF?
lainaa
Klikkihuorat

24.07.2011 klo 11.33

"Pelien nostaminen esiin aina, kun joku tekee jotain erityisen väkivaltaista, on käytännössä nykyään turhaa sensaationhakuisuutta."

Silti etenkin v2.fi tuntuu sitä tekevän.
Kaveri on tosiaan selvästi sekaisin, jos ei se eilisestä vielä jollekin ilmennyt niin viimeistään tuo mw2:sta tykkääminen, sen kehuminen simulaattoriksi osoittaa sen.
lainaa
Warezz

Rekisteröitynyt 30.11.2010

24.07.2011 klo 11.43

jeje kirjoitti:
Olenko ainoa, josta tästa luultavasti tuleva paskamyrsky on oikeen viihdyttävää? Minusta on mukava seurata kun kukkahattutädit vaahtoavat videopeleistä.

Et ole ainoa.
lainaa
Nikke

Rekisteröitynyt 17.09.2007

24.07.2011 klo 11.45

jeje kirjoitti:
Olenko ainoa, josta tästa luultavasti tuleva paskamyrsky on oikeen viihdyttävää? Minusta on mukava seurata kun kukkahattutädit vaahtoavat videopeleistä.



Paskamyrskyt on aina hauskoja kun niitä seuraa sivusta.
lainaa
pji

24.07.2011 klo 11.47

Aivotutkimukset osoittavat, että pelejä pelaavilla lapsilla saattaa jäädä kehittymättä sellaisia aivojen alueita, jotka liittyvät inhimilliseen empatiaan."
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

24.07.2011 klo 11.49

Execta kirjoitti:
"...Modern Warfare 2:n, joka hänen mukaansa "on todennäköisesti paras julkaistu armeijasimulaatio -- Siinä voi käytännössä simuloida oikeita operaatioita..."

Okei.. :D

Vahvistaa vain asiaa, että miehellä oli pää sekaisin...ja PAHASTI.
lainaa
D-Top

24.07.2011 klo 11.49

Muistanko nyt aivan väärin vai eikös tappaja ollut Oikeistokonservatiivi ja himokristitty? On pakko miettiä mahdollisuutta että näin näkyvä pelien mainostaminen joukkomurhan apuvälineenä on itseasiassa tahallista mustamaalaamista, ehkä tämä on vain osa tuon sekopään suunnitelmassa.

Itse toivotan hyypiölle hyvää matkaa helvettiin, toivottavasti joku murskaa joka ainoan nivelen tuollasen !"#¤%&/( kehosta ja jättää kitumaan elinkautisensa kivuissa.
lainaa
aaagdaghs

24.07.2011 klo 11.51

Nikke kirjoitti:
jeje kirjoitti:
Olenko ainoa, josta tästa luultavasti tuleva paskamyrsky on oikeen viihdyttävää? Minusta on mukava seurata kun kukkahattutädit vaahtoavat videopeleistä.



Paskamyrskyt on aina hauskoja kun niitä seuraa sivusta.
Muistakaa kuitenkin seurata hyvin kaukaa, liian lähelle mentäessä paskaa lentää sinunkiin ja imaisee sinut sisään myrskyyn.
lainaa
Aquq

Rekisteröitynyt 05.06.2010

24.07.2011 klo 11.55

Täähän oli melkee yhtä hyvä ku iltalehden http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011072314102759_ul.shtm

Mut joo hyvää päivää taas...
lainaa
SBop

24.07.2011 klo 12.01

Antti kirjoitti:
Nyt jos joku sanoo, että pelit pannaan, koska ne pistävät ihmiset tekemään pahoja tekoja niin ei hyvää päivää.

Osanottoni.
lainaa
Mirr5

Rekisteröitynyt 17.03.2009

24.07.2011 klo 12.06

"on todennäköisesti paras julkaistu armeijasimulaatio ja yksi vuoden kuumimmista peleistä. MW2 on enemmänkin osa harjoitussimulaatiotani kuin mitään muuta. Olen oppinut rakastamaan sitä ja erityisesti moninpeli on uskomaton. Siinä voi käytännössä simuloida oikeita operaatioita."

http://www.youtube.com/watch?v=RdNRy0xS14s&t=1m50s

Jep jep. Idiootti mikä idiootti.

Toisaalta odotan innolla sitä, että moralisoijamedia löytää No Russianin, ja unohtaa, että jopa kyseisen tehtävän jälkeen miljoonat 14-16 vuotiaat jatkavat elämäänsä aivan normaaleina ihmis-olioina.
lainaa
Karjapuskuri

24.07.2011 klo 12.07

"Pelien nostaminen esiin aina, kun joku tekee jotain erityisen väkivaltaista, on käytännössä nykyään turhaa sensaationhakuisuutta." Mutta pakkohan se taas oli, vai?
lainaa
pööpöileväapina

24.07.2011 klo 12.08

Juu... On tää maailma niin ihanaksi muuttumassa.. Paljon se vaatii, että saa äänen kuulumaan. Pitää olla Paris Hilton tai massamurhaaja.. Siinä vasta valinnat. Kamalaa luettavaa nuo uutiset :/.

Tuskin tämä "fps -simu" :D on vaikuttanut asioiden kulkuun millään tavalla. Epäilen, että tämä on yksi hänen asioista joihin hän haluaa yhteiskunnassa tulevan muutos, videopelit. Vai pitäisikö Norjan poliisinkin hakata MW:tä, jotta kerkeisivät vähän aikaisemmin paikalle! 90min! Haloo!
lainaa
Miksu

24.07.2011 klo 12.12

Ittehän käytän sotasimulaattorina Worms 2:sta ja Miinaharavaa...
lainaa
obamaadvice

24.07.2011 klo 12.18

MW2 simuloi ehkä tuota messiaskompleksia. jossain realistisessa pelissä ei onnistuisi teurastamaan puolustuskyvytöntä jengiä tuolla tavalla

eikös tämä todista että kirjat ne vasta vaarallisia ovatkin. raamattu, churchillin muistelmat, marxismikirjat sun muut olivat varmasti tärkeämpiä innoittajia kuin MW.
lainaa
2wayM

24.07.2011 klo 12.18

Antti kirjoitti:
Nyt jos joku sanoo, että pelit pannaan, koska ne pistävät ihmiset tekemään pahoja tekoja niin ei hyvää päivää.

Osanottoni.


Muistan kun nuorena poikana pelasin ensimmäistä kertaa tappopeliä ja hihkuin innosta ja huutelin voitonriemuisia huutoja, kun sain tapettua ihmisiä. Olen varma pelien haitallisesta vaikutuksesta sairaaseen ihmiseen. Olen käyttänyt huumeita, jotka pitävät hereillä ja valmomisesta johtuen kuullut harhoja, jotka ohjaavat käyttäytymistä. Harhat syntyvät menneisyydessä tapahtuneista asioista, jotka muuttuvat todellisiksi.
lainaa
Dada

Moderaattori

Rekisteröitynyt 04.04.2007

24.07.2011 klo 12.27

Mielestäni on jossain määrin ok mainita väkivaltapelitkin kun puhutaan väkivallasta. Psykologisesta vinkkelistä väkivaltainen käytös on seurausta lukuisista eri tekijöistä ja nykyisen tutkimustiedon valossa väkivaltaiset pelit ovat yksi sellainen tekijä joka lisää aggressiivista käytöstä. Siinä mielessä pelien mainitseminen ei ole aina välttämättä pelkkää sensaatiohakuisuutta.

Yhteiskunnallisemmasta vinkkelistä väkivaltapelit ovat osa sitä kulttuuria jossa väkivaltaa glorifoidaan ja joka saa väkivallan näyttäytymään joskus joillekin kelvollisena ratkaisuna ongelmiin.

Jos joku ei millään usko että väkivaltapeleillä ja tosielämän väkivallalla on mitään yhteyttä niin tässä nyt jotain luettavaa: http://www.tietokone.fi/uutiset/130_tutkimusta_vakivaltap
lainaa
Ensio

24.07.2011 klo 12.35

Totta, totta, Dada. Samaa mieltä. Videopelit ovat vähän kuin matkapuhelimet, eli niitä ei ole tutkittu tarpeeksi. Matkapuhelimien sanotaan olevan turvallisia, mutta kuitenkin ne osalla käyttäjistä aiheuttaa syöpää. Videopeleistäkin sanotaan, että ne ovat turvallisia, mutta sitten tapahtuu jotain tällaista Oslon tapaista (tai muut, esimerkiksi koulusurmat).

Valtio voisi rahoittaa puolueettoman tutkimuksen videopelien riskeistä. Kyllähän tälläkin hetkellä Suomi syynää rahaa joka puolella turhempaankin, niin miksei myös videopelejä voisi tutkia? Vaikka se voisi olla kallis projekti, tulisi se takuulla veronmaksajille halvemmaksi kuin uusi koulusurma.

Monet 'pelaajat' varmasti riskit kiistävätkin, koska on niin hienoa ja kaveriporukassa 'coolia' pelata vähän tappopelejä, mutta odottakaas vaan kun kaveripiireissänne tapahtuu jotain odottamatonta ja syyksi paljastuu videopelit. Vai olisitteko tästä Norjan kaverista uskonut, että hän tekisi jotain tällaista? Niinpä.
lainaa
Joo

24.07.2011 klo 12.42

Kasvissyöjiltä/klassisen musiikin kuuntelijoilta kiellettävä videopelit!!!
lainaa
elfkfkdjsbxnfl

24.07.2011 klo 12.44

Remember, no Norwegian.
lainaa
jaskajokuvaan

24.07.2011 klo 12.44

Lehtitietojen mukaan kyseessä oli naisten mieleen oleva urheilullinen kaveri joka oli ollut jopa vasemmiston nuorisoliiton puheenjohtaja ja päässyt vapaamuurariksi, negatiivisena puolena mainittiin että kavereita ei ollut, kun riitaantui ihmisten kanssa ja ilmeisesti oli valehtelija/leuhkija kun esiintyi nettipalstoilla "ansaitsin ensimmäisen miljoonani" miljonäärinä .. varmaan oli kannustettu ja kovat kuvitelmat itsestään, mutta se lopullinen lahjakkuus tai sopeutuminen siihen että onkin "tavis" puuttui ja lopulta poloinen ajautui tilanteeseen jossa kääntyi vihaamaan entisiä aatteitaan ja muutenkin varmaan talous perseellään, niin päätti lopettaa kaiken .. täydellinen luuseri, myös siinä että päätti jäädä selittelemään .. mitään järkeä ei ole vedota mihinkään aatteeseen jos tekee toisille pahaa .. ainut oikea aate on se tavallisten tavisten normaali eläminen jossa muut otetaan hyvin huomioon .. videopelit eivät tuohon murhaajaan liity oikeastaan mitenkään
lainaa
Ex_Digital

Rekisteröitynyt 25.07.2007

24.07.2011 klo 13.05

ennen kuin videopelit keksittiin väkivaltaa ei ollut olemassa ja ketään ei tapettu
lainaa
Saastamoinen

24.07.2011 klo 13.13

Kirsti Lagerspetz tutki aikoinaan televisioväkivallan ja lasten aggressiivisuuden yhteyksiä ja löysi selvän positiviisen korrelaation. Tämä ei tietenkään tarkoita, että edellinen johtaa jälkimmäiseen tai toisinpäin.
Emme mahda mitään, jos 1/10000 tai 1 /100000 saa vaikutteita tekoihinsa peleistä. On luotettava, että lähipiiri huomaa pelaamisen ja "sairaan ihannoinin" eron ajoissa. Mielenterveyshuoltoon lisää resursseja.
lainaa
watisthis

24.07.2011 klo 13.22

Teoria: Kaveri on fasisti/kommunisti/anarkisti/nisti/mikälie, joka haluaa heikentää taloutta ja aiheuttaa impaktin. MW2 ja WoW ovat hyvät ja helpot kohteet, koska ne ovat eniten rahaa tienanneita pelejä ja tunnettuja popkulttuurissa.

Tai näin voisi kuvitella, sillä jos joku haluaisi pelata armeijasimulaatiota, ensimmäisenä mieleen tulevat arma ja america's army, jotka ovat tuohon tarkoitukseen tarkoitettu.
Tai sitten kaveri oli vain fanipoika joka halusi hehkuttaa uutta lempipeliään. Tai vaikuttaa coolilta. En tiedä.
Tällä hetkellä toivon vain ettei maailmasta löydy enempää kiihkomieliä jotka lähtevät noudattamaan esimerkkiä nyt kun kaveri saa äänensä kuuluviin.
lainaa
Videopelaaja

Rekisteröitynyt 18.12.2010

24.07.2011 klo 13.23

Ex_Digital kirjoitti:
ennen kuin videopelit keksittiin väkivaltaa ei ollut olemassa ja ketään ei tapettu
Hippien aikakaudella kuoli yleisesti pelkästään huumeiden yliannostukseen ja murhia sattui pikkurikollisten toimesta tai Vietnamin-, Korean- ja lähi-idän sodissa. Rauhallista aikaa kuitenkin.

Vaihtoehdot 'harjoitussimulaatiolle' ovat mitä tyypillisempiä.
lainaa
Warezz

Rekisteröitynyt 30.11.2010

24.07.2011 klo 13.28

Ex_Digital kirjoitti:
ennen kuin videopelit keksittiin väkivaltaa ei ollut olemassa ja ketään ei tapettu

Olet aivan oikeassa. Varsinkin uskonnon takia ihmisiä EI olla koskaan tapettu.
lainaa
pErFecTONe

Rekisteröitynyt 22.06.2008

24.07.2011 klo 13.39

Aquq kirjoitti:
Täähän oli melkee yhtä hyvä ku iltalehden http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011072314102759_ul.shtm

Mut joo hyvää päivää taas...


"Pelissä ideana on tappaa mahdollisimman paljon vihollisia mahdollisimman nopeasti. Mitä enemmän vihollisia surmaa, sitä arvostetumpi pelaajasta tulee internet-yhteisössään."

Tää on aika naurettava, mut perus IL-paskaa.
lainaa
Palautetta

24.07.2011 klo 13.50

Annetaan kyseisen IL-artikkelin kirjoittajalle palautetta, suoraan hänen sähköpostiin:

miia.honkanen@iltalehti.fi
lainaa
odotetaan

24.07.2011 klo 13.56

odotetaan sitä kun jostain tulee uusi ahtisaari, kekkonen tai mannerheim joka toteaa että pelit ovat olleet tärkeä osa elämää ja uraa

mahdollistako?
lainaa
Tahvo

Rekisteröitynyt 18.01.2010

24.07.2011 klo 14.46

Kiitos IL kaltaisillle paskan kirjoitajille minä en voi enään jatkaa pistooli ampumis harrastustani koska minulla ei ole mitään mahdollisuuksia enään saada lupia. Mutta minkäs sille voi sit pitää koittaa hommata isompia aseita kun se on kerran helpompaa en tajua mikä ihmisillä oikein päässä liikkuu.
lainaa
Mkkk

24.07.2011 klo 14.51

Minun mielestäni nykyaikaisen sodankäynnin tehokkain taistelumenetelmä on 360 no-scopettaminen, ja tästä syystä MW2 on täydellinen sotasimulaatio. Tuo Anderssi Breivi on ollut IMHO täysin mielenvikainen kaveri, koska muuten tuollaista hommaa ei kykenisi suunnittelemaan / tekemään. Se on sitten yks ja sama pelasko se vapaa-ajallaan sotapelejä vai tetristä.

Ja muuten, kuinka usein uutisissa kerrotaan onko ylinopeutta ajanut, 4 ihmistä tappanut autoileva nuori pelannut Need for speediä? F this shit.
lainaa
Hengeyokai

Rekisteröitynyt 29.07.2008

24.07.2011 klo 14.55

Harvassa taitavat nykypäivänä olla ne 15-35 vuotiaat miehet/miehen alut, jotka eivät ole tämän tyyppisiä "tapposimulaatioita" pelanneet.
lainaa
Su0malainen

24.07.2011 klo 15.14

Warezz kirjoitti:
Ex_Digital kirjoitti:
ennen kuin videopelit keksittiin väkivaltaa ei ollut olemassa ja ketään ei tapettu

Olet aivan oikeassa. Varsinkin uskonnon takia ihmisiä EI olla koskaan tapettu.

Heti kun video pelit alkoivat tulla suosioon maailman kuolevaisuus alkoi kasvamaan potenssiin kaksi.
lainaa
Tahvo

Rekisteröitynyt 18.01.2010

24.07.2011 klo 15.21

jeje kirjoitti:
Olenko ainoa, josta tästa luultavasti tuleva paskamyrsky on oikeen viihdyttävää? Minusta on mukava seurata kun kukkahattutädit vaahtoavat videopeleistä.



Eli sinä toivot että Norjassa käy samanlailla kuin Saksassa ettei K-18 pelejä enään saa myydä koska ne saavat ihmiset sekoamaan ? Sitten nämä kukkahattutädit äänestää sellaiset politiikot eduskuntaa ja tekevät tämän K-18 peli kiellon Suomeen.
lainaa
hugugcycycr

24.07.2011 klo 15.24



"Pelissä ideana on tappaa mahdollisimman paljon vihollisia mahdollisimman nopeasti. Mitä enemmän vihollisia surmaa, sitä arvostetumpi pelaajasta tulee internet-yhteisössään." Kerrankin iltalehti kirjoittaa asiaa. Sanasta sanaan totta.
lainaa
Mirr5

Rekisteröitynyt 17.03.2009

24.07.2011 klo 15.25

Su0malainen kirjoitti:
Warezz kirjoitti:
Ex_Digital kirjoitti:
ennen kuin videopelit keksittiin väkivaltaa ei ollut olemassa ja ketään ei tapettu

Olet aivan oikeassa. Varsinkin uskonnon takia ihmisiä EI olla koskaan tapettu.

Heti kun video pelit alkoivat tulla suosioon maailman kuolevaisuus alkoi kasvamaan potenssiin kaksi.

Puhumattakaan siitä, miten esmes joku Mass Effect muuttaa nuoria homoseksuaaleiksi.
lainaa
jeje

Rekisteröitynyt 17.08.2008

24.07.2011 klo 15.46

Tahvo kirjoitti:

Eli sinä toivot että Norjassa käy samanlailla kuin Saksassa ettei K-18 pelejä enään saa myydä koska ne saavat ihmiset sekoamaan ? Sitten nämä kukkahattutädit äänestää sellaiset politiikot eduskuntaa ja tekevät tämän K-18 peli kiellon Suomeen.


Kyllä, kaikki videopelit pitäisi kieltää.

Mirr5 kirjoitti:

Puhumattakaan siitä, miten esmes joku Mass Effect muuttaa nuoria homoseksuaaleiksi.


Mut ne homot voidaan sitten eheyttää Gears of Warilla



lainaa
Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

24.07.2011 klo 16.36

Pakostikin tulee mieleen, että jamppa on bäfän fani ja haluaa tällä liata codien nimen...

Pakkoko sitä tekijän senhetkiseen mielentilaansa ajanutta asiaa on spekuloida heti tapahtuneen jälkeen? Sitäpaitsi onhan sekin mahdollista, että se klassisen kuuntelukin sai tämmöisiä ajatuksia Breivikin päähän...
lainaa
Stansfield

Rekisteröitynyt 24.07.2011

24.07.2011 klo 16.46

... Jep. Päästään viallahan ei voi olla ellei ole videopelien harrastaja.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

24.07.2011 klo 16.58

hugugcycycr kirjoitti:


"Pelissä ideana on tappaa mahdollisimman paljon vihollisia mahdollisimman nopeasti. Mitä enemmän vihollisia surmaa, sitä arvostetumpi pelaajasta tulee internet-yhteisössään." Kerrankin iltalehti kirjoittaa asiaa. Sanasta sanaan totta.
Kuvaa yhtä tarkasti näitä pelejä ku isot miehet luistelee pienen muovilätyn perässä kuvaa jääkiekkoa. Tottahan se on, mutta vähän ehkä "ylilyövä". Mutta näihä se monesti näissä "taktisisssa tiimityöskentelypeleissä" menee. Mitä enemmä tapat sen parempi, tehtävillä yms. ei oo nii väliä.
lainaa
Pioneeri

Rekisteröitynyt 09.08.2009

24.07.2011 klo 17.44

Mkkk kirjoitti:
Minun mielestäni nykyaikaisen sodankäynnin tehokkain taistelumenetelmä on 360 no-scopettaminen, ja tästä syystä MW2 on täydellinen sotasimulaatio. Tuo Anderssi Breivi on ollut IMHO täysin mielenvikainen kaveri, koska muuten tuollaista hommaa ei kykenisi suunnittelemaan / tekemään. Se on sitten yks ja sama pelasko se vapaa-ajallaan sotapelejä vai tetristä.

Ja muuten, kuinka usein uutisissa kerrotaan onko ylinopeutta ajanut, 4 ihmistä tappanut autoileva nuori pelannut Need for speediä? F this shit.


Itseasiassa jokunen vuosi takaperin Briteissä syytettiin Gran turismoa miehien kilvanajosta ja siitä kun pari jalankulkijaa kuoli sen seurauksena.

Sitten asiaan ote ISltä kävijä komentti.

Shakki sotapeli en ole kuullutkaan. Hyvin rauhallisesti sitä minun mielestä pelataan. Ei kuulu pauke eikä räiske. Uskon vakaasti, että nämä sotapelit tekevät niitä pelaavat häiriintyneiksi. Sen todistaa se, että esim, kouluampujat ympäri maailman ovat pelaneet sotapelejä, jo se todistaa yhteyden. Jos joku sanoo, ettei ne ole häneen vaikuttaneet, siihen voin vain todeta, ettet vielä ole pimahtanut, mutta kuinka voit olla, ettet vastaisuudessa pimahtaisi.

Siis varokaa kaikki sotapelejä pelanneet olette riskiryhmää ja tulette tulevaisuudessa tappamaan.
Se on vain ajan kysymys.
lainaa
Samsa

24.07.2011 klo 17.48

Pelejä on todella vähän kielletty tai rajoitettu (ainakaan Suomessa) huolimatta ainaisesta niiden syyttämisestä, joten ei jaksa itseäni kovin paljon kiinnostaa. Parempi vain, kun mahdollisimman vähän edes pelaajat itse itkevät asiasta. Antavat vain lisää palstatilaa ja uutisaikaa samalla ja ampuvat omaan nilkkaansa. Hieman kärjistäen, toki. Eikä mielestäni pelaamisharrastuksessa ole mitään puolusteltavaa, ajanvietettä siinä missä muukin.
lainaa
xCryonic

Rekisteröitynyt 13.10.2009

24.07.2011 klo 18.25

Aquq kirjoitti:
Täähän oli melkee yhtä hyvä ku iltalehden http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011072314102759_ul.shtm

Mut joo hyvää päivää taas...


Iltalehti kirjoitti:
Pelissä ideana on tappaa mahdollisimman paljon vihollisia mahdollisimman nopeasti. Mitä enemmän vihollisia surmaa, sitä arvostetumpi pelaajasta tulee internet-yhteisössään.


#facepalm >_
lainaa
minäsevaan

24.07.2011 klo 19.22

itse en seuraa iltalehtiä tai ole muutenkaan hirveästi kiinnostunu lukemaan maailman menosta kun siellä aina enimmäkseen tälläistä paskaa vaan tapahtuu, tai no, ne on ainakin niitä asioita joista eniten uutisoidaan.

mutta tältä tapaukselta ei näköjään sitte pakoon pääse.
jopa pelisivut uutisoi siitä.

no, surunvalitteluni kuitenki.
toivottavasti tajuavat pitää telkien takana loppuelämänsä.
lainaa
Mazena

Rekisteröitynyt 29.10.2007

24.07.2011 klo 20.42

pji kirjoitti:
Aivotutkimukset osoittavat, että pelejä pelaavilla lapsilla saattaa jäädä kehittymättä sellaisia aivojen alueita, jotka liittyvät inhimilliseen empatiaan."


Links or it didn't happen.
lainaa
kankkunen

24.07.2011 klo 20.56

Pioneeri kirjoitti:
Mkkk kirjoitti:
Minun mielestäni nykyaikaisen sodankäynnin tehokkain taistelumenetelmä on 360 no-scopettaminen, ja tästä syystä MW2 on täydellinen sotasimulaatio. Tuo Anderssi Breivi on ollut IMHO täysin mielenvikainen kaveri, koska muuten tuollaista hommaa ei kykenisi suunnittelemaan / tekemään. Se on sitten yks ja sama pelasko se vapaa-ajallaan sotapelejä vai tetristä.

Ja muuten, kuinka usein uutisissa kerrotaan onko ylinopeutta ajanut, 4 ihmistä tappanut autoileva nuori pelannut Need for speediä? F this shit.



Siis varokaa kaikki sotapelejä pelanneet olette riskiryhmää ja tulette tulevaisuudessa tappamaan.
Se on vain ajan kysymys.

Hyvin mahdollista, eiköhän meidän ikäluokka siihen kolmanteen maailmansotaan lopulta ennätä.
lainaa
sdfghj

24.07.2011 klo 22.26

Mirr5 kirjoitti:
Su0malainen kirjoitti:
Warezz kirjoitti:
Ex_Digital kirjoitti:
ennen kuin videopelit keksittiin väkivaltaa ei ollut olemassa ja ketään ei tapettu

Olet aivan oikeassa. Varsinkin uskonnon takia ihmisiä EI olla koskaan tapettu.

Heti kun video pelit alkoivat tulla suosioon maailman kuolevaisuus alkoi kasvamaan potenssiin kaksi.

Puhumattakaan siitä, miten esmes joku Mass Effect muuttaa nuoria homoseksuaaleiksi.

Ja Bulletstorm aiheuttaa raiskauksia.
lainaa
Mirr5

Rekisteröitynyt 17.03.2009

24.07.2011 klo 23.02

sdfghj kirjoitti:
Mirr5 kirjoitti:
Su0malainen kirjoitti:
Warezz kirjoitti:
Ex_Digital kirjoitti:
ennen kuin videopelit keksittiin väkivaltaa ei ollut olemassa ja ketään ei tapettu

Olet aivan oikeassa. Varsinkin uskonnon takia ihmisiä EI olla koskaan tapettu.

Heti kun video pelit alkoivat tulla suosioon maailman kuolevaisuus alkoi kasvamaan potenssiin kaksi.

Puhumattakaan siitä, miten esmes joku Mass Effect muuttaa nuoria homoseksuaaleiksi.

Ja Bulletstorm aiheuttaa raiskauksia.


Eli mikäli on pelannut sekä Modern Warfare 2sta, Mass Effectiä ja Bulletstormia, on melko varmasti muuttumassa seuraavaksi Dahmeriksi.
lainaa
Haikkari

Rekisteröitynyt 31.10.2007

25.07.2011 klo 04.42

Hmph, kyseinen herra ei ole varmaan koskaan kuullutkaan Bohemia Interactivesta ja ArmA-sarjasta, kun kutsuu MW2:sta parhaimmaksi armeijasimulaattoriksi... Tunnen suurta inhoa häntä kohtaan, enemmän kuin koskaan...
lainaa
Gmith

Rekisteröitynyt 03.07.2008

25.07.2011 klo 09.15

Saatana, ku meinasin tukehtua aamukahveihin. En nyt yleensä paljon jaksa kiinnostua näistä joukkomurhista, ellei nyt ihan välittömässä läheisyydessä tapahdu, mutta MW2:n rinnastaminen simulaatioon on kyllä jotain ihan absurdia. Ei sillä, että en aiemmin olisi ollut tätä mieltä, mutta sanotaan nyt vielä tähän, että ei tällä kaverilla ole kyllä mene hissi vintille asti.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

25.07.2011 klo 11.25

Olihan se Auvinenki suht lepposa tyyppi aina johonki puoli vuotta ennen sitä ammuskeluaan. Netissä voi kuka tahansa olla mitä tahansa.
lainaa
WellDone

25.07.2011 klo 11.39

Haikkari kirjoitti:
Hmph, kyseinen herra ei ole varmaan koskaan kuullutkaan Bohemia Interactivesta ja ArmA-sarjasta, kun kutsuu MW2:sta parhaimmaksi armeijasimulaattoriksi... Tunnen suurta inhoa häntä kohtaan, enemmän kuin koskaan...
Ehkäpä herra tappaja ei tykkää susipaskoista kontrolleista, headbobbingsta sun muista hirveyksistä jotka tuhoaa ArmAn pelattavuuden täysin.

ArmAhan on tarkoitettu armeijan käyttöön koulutussimulaattoriksi, että et sinä ainakaan heikennä norskin ja median väitettä tappajasimuista.
lainaa
oikeusvaltio

25.07.2011 klo 15.12

minäsevaan kirjoitti:

no, surunvalitteluni kuitenki.
toivottavasti tajuavat pitää telkien takana loppuelämänsä.


12 vuoden tuomio, istuu ensikertalaisena 6 vuotta kunnes vapautetaan hyvän käytöksen vuoksi. Juuri sopivasti Modern Warfare 7:n julkaisuun.
lainaa
justiceteam

25.07.2011 klo 19.26

oikeusvaltio kirjoitti:
minäsevaan kirjoitti:

no, surunvalitteluni kuitenki.
toivottavasti tajuavat pitää telkien takana loppuelämänsä.


12 vuoden tuomio, istuu ensikertalaisena 6 vuotta kunnes vapautetaan hyvän käytöksen vuoksi. Juuri sopivasti Modern Warfare 7:n julkaisuun.


ja toisessa maassa (jenkeissä eikä missään kivitysvaltiossa) voi yhdestä taposta saada kuolemantuomion. kuka on oikeassa.

mutta saahan suomessakin elinkautisen parista murhasta. että suhteesssa tuomio pienenee mitä enemmän tappaa. jos tappaa 1000 niin selviää 50llä vuodella
lainaa
hetkonen

25.07.2011 klo 19.37

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011072314102759_ul.shtm

Kuinka moni mw2 pelaajista lukee kirjoja ja kuuntelee klassista musiikkia? Miksei ne kukkahattutädit nosta näistä sitten haloota? xD
lainaa
Herp

25.07.2011 klo 20.41

oikeusvaltio kirjoitti:
12 vuoden tuomio, istuu ensikertalaisena 6 vuotta kunnes vapautetaan hyvän käytöksen vuoksi. Juuri sopivasti Modern Warfare 7:n julkaisuun.


Paitsi että mielenvikaisia ja vaarallisia voidaan määrätä pakkohoitoon.. Loppuelämä sellissä.
lainaa
joulupukkipöö

25.07.2011 klo 21.44

Herp kirjoitti:
oikeusvaltio kirjoitti:
12 vuoden tuomio, istuu ensikertalaisena 6 vuotta kunnes vapautetaan hyvän käytöksen vuoksi. Juuri sopivasti Modern Warfare 7:n julkaisuun.


Paitsi että mielenvikaisia ja vaarallisia voidaan määrätä pakkohoitoon.. Loppuelämä sellissä.


sanottiin jo että on täysin terve. vuoden vitsi muuten
lainaa
asdasdasdasdasdasd

26.07.2011 klo 01.00

Se, että sanoo Modern Warfare 2:ta "armeijasimulaattoriksi" kertoo jo että henkilön on täytynyt olla todella sekaisin päästään.
lainaa
korkeushyppyMario

26.07.2011 klo 09.10

asdasdasdasdasdasd kirjoitti:
Se, että sanoo Modern Warfare 2:ta "armeijasimulaattoriksi" kertoo jo että henkilön on täytynyt olla todella sekaisin päästään.


jos et oo maistanut Turun Sinappia niin ethän sä voi tietää että Kotisinappi ei ole parasta

plus tietty hänen "tehtäväänsä" se oli ihan realistinen. superukko vs the rest. olis voinut vaikka sanoa että Halo on realistinen ja tilanne oli Masterchief vs Grunts
lainaa
Star-Man

Rekisteröitynyt 14.07.2008

28.07.2011 klo 00.52

MW2 sotasimulaatio? :DDDD
Olisi edes jotenkin ollut järkevämpää jos kyseessä olisi ollut ARMA2.
lainaa
xXfriday13Xx

Rekisteröitynyt 07.07.2011

28.07.2011 klo 01.52

voi hyvää päivää :DD IL vauhdissa :D
lainaa

V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova