Tuorein sisältö

Perjantaikevennys: Serious Drinker, suomalainen ryyppäyspeli

18.05.2012 klo 09.21 | Luettu: 10206 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen


Ainakin vanhempi lukijakunta tuntee varmasti Pahkasika-lehden. Se ehti ilmestyä yli neljännesvuosisadan, ennen kuin lehden omien sanojen mukaan "todellisuus muuttui huumoria absurdimmaksi" ja julkaisu lopetettiin. Tänä keväänä ilmestyi kuitenkin vielä juhlanumero, johon oli koottu nurkkiin unohtuneita ja kesken jääneitä ideoita.

Pelaajia saattaa kiinnostaa, että lehdessä ilmestyi jo 1980-luvun alussa pitkä artikkeli Serious Drinker -nimisestä videopelistä, jossa tarkoituksena oli viettää kosteaa ravintolailtaa monine kommelluksineen. Kiehtovaa artikkelissa oli, että vaikka juttu oli täyttä huumoria ja peliä ei ollut olemassa, moni sitä lukenut olisi varmasti toivonut, että se olisi todellisuutta, siinä määrin pelin kuvailuun on nähty vaivaa. Itse asiassa artikkeli on itsessään melko valmis suunnittelumuistio tällaisesta pelistä, jos joku haluaisi sellaisen toteuttaa.

Artikkeli on julkaistu viimeksi vuoden 1985 "Pahkasian 10-vuotisjuhlakatalookissa", josta skannasimme sen Tampereella kesäkuun alussa järjestettävän suomipelinäyttelyn ideariiheen. Skannaus löytyy toimituksen Dropboxista PDF-muodossa. Laatu on sitä, mitä 30-vuotiaalta kellastuneelta paperilta saa irti ilman tuntien retusointia, mutta juttu lienee kiinnostuneiden luettavissa.

Jos tämä huumori huvitti, voit tukea Pahkasikaa ostamalla "Pahkasian jälkeenjääneet paperit" mm. Turun sarjakuvakaupan verkkokaupasta. Serious Drinker -jutun sisältävä Juhlakatalooki on jo divarikamaa.

V2.fi | Mikko Heinonen
< Ranskalaisfirma jaka... Näin Harley kostaa B... >

Keskustelut (3 viestiä)

Jay

18.05.2012 klo 10.42

Eikös tuollainen jo toteutettu.

http://fi.wikipedia.org/wiki/SpurguX

lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

18.05.2012 klo 10.45

Joo, ja onhan näitä muitakin, kaupallisiakin peräti, mutta tätä nimenomaista peliä ei ole tehty.
lainaa
Lintula-20

Rekisteröitynyt 11.11.2011

18.05.2012 klo 13.46

Vähänks hauskaa, en tiennytkän että tällaisia pelejä edes ollaan ajateltu tehdä tai edes tehty :)
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova