Tuorein sisältö

Assassin's Creed III Ubisoftin ennakkotilatuin ikinä!

26.10.2012 klo 15.00 | Luettu: 9642 kertaa | Teksti: Veera Rouvinen


Ubisoft on ilmoittanut tänään, että Assassin’s Creed III on noussut ennakkomyydyimmäksi peliksi yhtiön koko historiassa. Pelin ennakkotilaukset kaksinkertaistuivat viime vuonna julkaistuun Assassin's Creed Revelations -peliin verrattuna.

"Assassin's Creed III:n ennakkotilaukset Pohjoismaiden GameStop-liikkeissä ovat olleet 180 prosenttia edellisvuotta suuremmat", kertoo GameStopin kansainvälisestä tuotemyynnistä vastaava Michael van den Berg. Van den Berg uskoo, että Assassin's Creed III on hyvää vauhtia nousemassa yhdeksi vuoden 2012 myydyimmistä peleistä.

Assassin’s Creed III ilmestyy PlayStation 3- ja Xbox 360 -konsoleille 31. lokakuuta. Windowsille peli ilmestyy marraskuun 22. päivänä ja Wii U -pelikonsolille 30. marraskuuta.

V2.fi | Veera Rouvinen
< Borderlands 2 -kilpa... Nintendo myy Wii U:t... >

Keskustelut (16 viestiä)

giev

26.10.2012 klo 15.17

Jenkkilippu pelin kannessa ja kaikki on heti muna pystyssä. Jnekit erityisesti.
lainaa
Slaya

Rekisteröitynyt 28.06.2008

26.10.2012 klo 15.34 8 tykkää tästä

giev kirjoitti:
Jenkkilippu pelin kannessa ja kaikki on heti muna pystyssä. Jnekit erityisesti.

"Assassin's Creed III:n ennakkotilaukset Pohjoismaiden GameStop-liikkeissä ovat olleet 180 prosenttia edellisvuotta suuremmat"
Kummasti se täällä pohjoisessakin tuntuu iskevän. Itse en näe syyksi mitään jenkkipatriotismia vaan nimenomaan pitkään odotettua harppausta uuteen suuntaan.
lainaa
Mirr5

Rekisteröitynyt 17.03.2009

26.10.2012 klo 15.50 5 tykkää tästä

Slaya kirjoitti:
giev kirjoitti:
Jenkkilippu pelin kannessa ja kaikki on heti muna pystyssä. Jnekit erityisesti.

"Assassin's Creed III:n ennakkotilaukset Pohjoismaiden GameStop-liikkeissä ovat olleet 180 prosenttia edellisvuotta suuremmat"
Kummasti se täällä pohjoisessakin tuntuu iskevän. Itse en näe syyksi mitään jenkkipatriotismia vaan nimenomaan pitkään odotettua harppausta uuteen suuntaan.


Ja tässä minä kun ajattelin, että peli näyttää melko samanlaiselta setiltä, kuin kakkonen ja sen lisäkkeet.
lainaa
5kautta5

Rekisteröitynyt 04.09.2011

26.10.2012 klo 15.58 3 tykkää tästä

"Pelin ennakkotilaukset kaksinkertaistuivat viime vuonna julkaistuun Assassin's Creed Revelations -peliin verrattuna.

"Assassin's Creed III:n ennakkotilaukset Pohjoismaiden GameStop-liikkeissä ovat olleet 180 prosenttia edellisvuotta suuremmat"

Miksi pyöristetty kaksinkertaiseksi, kun on lähempänä kolminkertaista?
/assburger
lainaa
snowblack

26.10.2012 klo 16.04

itte koen tuon pelin ympäristön olevan aikamoinen houkutin edelisiin osiin verrattuna.(en ole jenkki fani ettei siittä tarvi kenekään innostua) kovan harkinnan alla.
lainaa
jarwars

26.10.2012 klo 16.38 1 tykkää tästä

5kautta5 kirjoitti:
"Pelin ennakkotilaukset kaksinkertaistuivat viime vuonna julkaistuun Assassin's Creed Revelations -peliin verrattuna.

"Assassin's Creed III:n ennakkotilaukset Pohjoismaiden GameStop-liikkeissä ovat olleet 180 prosenttia edellisvuotta suuremmat"

Miksi pyöristetty kaksinkertaiseksi, kun on lähempänä kolminkertaista?
/assburger


Selittyy huomattavan helposti. Jos Rouvinen olisi pistänyt uutiseen linkin, niin ei olisi tarvinnut tätäkään ihmetellä.
"Pre-orders of Assassin's Creed III already have more than doubled", sanotaan alkuperäisessä lehdistötiedoitteessa.
"Pre-orders for Assassin's Creed III at GameStop are nearly 100% higher than last year", Van Berg kaikesta myynnistä.

Jos Pohjoismaiden GameStopissa ollaan 180% vauhdissa, ei tarkoita sitä, että kaikkialla muualla ollaan samassa tahdissa. Mutta pointtini oli alunperin, että perusjournalismiin ja uutisointiin olisi mielekästä liittää lähde, ettei tarvitse uskoa tietojen tulleen uutisoijan omista hyshys-lähteistä.
lainaa
Talmunen

Rekisteröitynyt 20.12.2010

26.10.2012 klo 17.09

Jep passkahan tuo tulee olemaan edellisosien tapaan, millois Black Ops 2 tulee? se kiinnostaisi
lainaa
wrjfpmvp

26.10.2012 klo 17.19

Ostan sitten joskus vuoden-parin päästä vajaaseen puoleen hintaan. ACt ovat olleet ihan ok virtuaalituristimatkoja mutta pelattavuus ja tarina ei kyllä mitään hurraata ansaitse.
lainaa
Appe

Rekisteröitynyt 15.09.2008

26.10.2012 klo 17.19

Mirr5 kirjoitti:
Slaya kirjoitti:
giev kirjoitti:
Jenkkilippu pelin kannessa ja kaikki on heti muna pystyssä. Jnekit erityisesti.

"Assassin's Creed III:n ennakkotilaukset Pohjoismaiden GameStop-liikkeissä ovat olleet 180 prosenttia edellisvuotta suuremmat"
Kummasti se täällä pohjoisessakin tuntuu iskevän. Itse en näe syyksi mitään jenkkipatriotismia vaan nimenomaan pitkään odotettua harppausta uuteen suuntaan.


Ja tässä minä kun ajattelin, että peli näyttää melko samanlaiselta setiltä, kuin kakkonen ja sen lisäkkeet.


Ja toivottavasti onkin. Kakkonen ja Brotherhood omalla "lempipeli"-listalla. Brotherhood varsinkin oli omasta mielestä aivan mahtava.
lainaa
Machinus

Rekisteröitynyt 04.01.2011

26.10.2012 klo 18.13 5 tykkää tästä

giev kirjoitti:
Jenkkilippu pelin kannessa ja kaikki on heti muna pystyssä. Jnekit erityisesti.

joo samal taval ku italiaanot osti AC2 koska tuskania

lainaa
asdff

26.10.2012 klo 20.53

jarwars kirjoitti:
5kautta5 kirjoitti:
"Pelin ennakkotilaukset kaksinkertaistuivat viime vuonna julkaistuun Assassin's Creed Revelations -peliin verrattuna.

"Assassin's Creed III:n ennakkotilaukset Pohjoismaiden GameStop-liikkeissä ovat olleet 180 prosenttia edellisvuotta suuremmat"

Miksi pyöristetty kaksinkertaiseksi, kun on lähempänä kolminkertaista?
/assburger


Selittyy huomattavan helposti. Jos Rouvinen olisi pistänyt uutiseen linkin, niin ei olisi tarvinnut tätäkään ihmetellä.
"Pre-orders of Assassin's Creed III already have more than doubled", sanotaan alkuperäisessä lehdistötiedoitteessa.
"Pre-orders for Assassin's Creed III at GameStop are nearly 100% higher than last year", Van Berg kaikesta myynnistä.

Jos Pohjoismaiden GameStopissa ollaan 180% vauhdissa, ei tarkoita sitä, että kaikkialla muualla ollaan samassa tahdissa. Mutta pointtini oli alunperin, että perusjournalismiin ja uutisointiin olisi mielekästä liittää lähde, ettei tarvitse uskoa tietojen tulleen uutisoijan omista hyshys-lähteistä.


taidat odottaa hieman liikoja suomalaiselta nettijournalismilta :(
lainaa
gghdj

26.10.2012 klo 21.06

giev kirjoitti:
Jenkkilippu pelin kannessa ja kaikki on heti muna pystyssä. Jnekit erityisesti.


Ite ostaisin kyseisen pelin,vaikka se tulisi kokonaan mustassa muovikotelossa. Kuten kaikki AC-sarjan isot pelit (eli PS3:lle, X360:lle ja PC:lle tulleet).
lainaa
puucee

27.10.2012 klo 10.23

Pitää odottaa vain 22. päivään asti, että se pc -versiokin tulisi.
lainaa
pErFecTONe

Rekisteröitynyt 22.06.2008

27.10.2012 klo 22.35

Tulispa nyt jo, perrrrkale.
lainaa
Riekko

28.10.2012 klo 08.23

Talmunen kirjoitti:
Jep passkahan tuo tulee olemaan edellisosien tapaan, millois Black Ops 2 tulee? se kiinnostaisi


Obvious troll is obvious
lainaa
fdehgfgh

29.10.2012 klo 08.34

Mirr5 kirjoitti:
Slaya kirjoitti:
giev kirjoitti:
Jenkkilippu pelin kannessa ja kaikki on heti muna pystyssä. Jnekit erityisesti.

"Assassin's Creed III:n ennakkotilaukset Pohjoismaiden GameStop-liikkeissä ovat olleet 180 prosenttia edellisvuotta suuremmat"
Kummasti se täällä pohjoisessakin tuntuu iskevän. Itse en näe syyksi mitään jenkkipatriotismia vaan nimenomaan pitkään odotettua harppausta uuteen suuntaan.


Ja tässä minä kun ajattelin, että peli näyttää melko samanlaiselta setiltä, kuin kakkonen ja sen lisäkkeet.


Kyllä se omasta mielestä näyttää tarpeeksi erilaiselle. Maailma ja kaikki animaatiot on uusittu ja pelissä on hirveästi uusia ominaisuuksia. Miten samalle konsolille tuleva jatko-osa voisi olla täysin erilainen?
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova