Tuorein sisältö

Halo 4:n julkaisun kunniaksi muutettiin kokonainen valtio

31.10.2012 klo 13.00 | Luettu: 10864 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


"Viihdejätti Xboxista tuli eilen maailman ensimmäinen brändi, joka mullisti kokonaisen maan", kertoo Microsoftin lehdistötiedote. Kyseessä on Halo 4:n julkaisun kunniaksi käynnistetty mainoskampanja, jossa Liechtensteinin ruhtinaskunnan tunnetuimpia maamerkkejä muutettiin Halo 4 -mainoksiksi. Samalla markkinoidaan myös Liechtensteiniä.

Ryhmä faneja ja lehdistöä 16 maasta pääsi mukaan teatterimaiseen kokemukseen, johon kuuluivat mm. seuraavat elämykset:

- uusi ilme 1200-luvulta peräisin olevalle linnalle: 70 metriä korkean kallion päälle rakennettu Gutenbergin linna on yksi Liechtensteinin tärkeimmistä historiallisista nähtävyyksistä. Se sai uuden asun futuristisena armeijan linnakkeena, jossa vieraat pääsivät pelaamaan Halo 4:ää ensimmäisten joukossa
- kokonainen louhos peliympäristöksi: toiminnassa olevasta kaivoksesta luotiin hätkähdyttävä tapahtumapaikka scifiseikkailulle, jossa Halo 4:n sankari Master Chief esiintyi pyroteknisten räjähdysten keskellä
- sotilasleirin rakentaminen maaseudulle: paikallisen maanviljelijän pelto muutettiin maailmanlopunjälkeiseksi taistelukentäksi
- ympäristöt viimeisteltiin varta vasten tehdyillä lavasteilla, erikoistehosteilla ja pyrotekniikalla
- todentuntuista teatteria: 15 näyttelijää johdatti vieraat kaksituntiseen seikkailuun, jossa ihmiskuntaa uhkaavaa hyökkäystä torjuttiin ratkaisemalla salaperäisiä vihjeitä




V2.fi | Manu Pärssinen
< New Super Mario Bros... Viikon päästä klassi... >

Keskustelut (17 viestiä)

apex

Rekisteröitynyt 21.12.2010

31.10.2012 klo 13.03 4 tykkää tästä

Harmi sinänsä että kaikista hienoista tempauksista ja markkinoinnista huolimatta blops2 vienee taas myydyimmän pelin tittelin tänä vuonna...
lainaa
barrikaatti

31.10.2012 klo 13.21

Hienoa tällainen. Itseeni ainakin jostain syystä tällainen mainostus puree. Luultavistikin tulee ostettua. ^Luultavasti vie blops2 myynneissä kyllä. Se ei tosin olisi enää edes uutinen, mutta kyllähän sitä taas hehkutetaan varmasti aivan tarpeeksi.
lainaa
totuus

31.10.2012 klo 13.32

Diablo 3 on tämän vuoden myydyin peli! Sanokaa mitä sanotte.
lainaa
Derp

31.10.2012 klo 14.04 8 tykkää tästä

totuus kirjoitti:
Diablo 3 on tämän vuoden myydyin peli! Sanokaa mitä sanotte.

Myös vuosituhannen yksi suurimpia pettymyksiä.
lainaa
PettynytAsiakas

31.10.2012 klo 17.28 2 tykkää tästä

Derp kirjoitti:
[quote nick="Manu Pärssinen"]Halo 4:n julkaisun kunniaksi muutettiin kokonainen valtio.

Minä tulin amppareista lukemaan että minne se valtio muutettiin mutta petyin, kun jutusta ilmenikin että valtion maamerkkejä oli muutettu mainoksiksi.
Hivenen ihmettelinkin miten valtion paikkaa noin vaan vaihdetaan.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

31.10.2012 klo 18.38 4 tykkää tästä

Minusta tälläinen markkinointi menee jo hieman överiksi kun ottaa huomioon, että kyseessä on vain peli.
lainaa
fdkmkdak

31.10.2012 klo 18.38 2 tykkää tästä

apex kirjoitti:
Harmi sinänsä että kaikista hienoista tempauksista ja markkinoinnista huolimatta blops2 vienee taas myydyimmän pelin tittelin tänä vuonna...


Multiplat vs exclusive eli vertailua ei kauheasti kannata tehdä
lainaa
apex

Rekisteröitynyt 21.12.2010

31.10.2012 klo 19.07 1 tykkää tästä

fdkmkdak kirjoitti:
apex kirjoitti:
Harmi sinänsä että kaikista hienoista tempauksista ja markkinoinnista huolimatta blops2 vienee taas myydyimmän pelin tittelin tänä vuonna...


Multiplat vs exclusive eli vertailua ei kauheasti kannata tehdä


No veikkaan silti että blobs vie vaikka mitattaisiin vain Boksin myyntejä. Tasaista voi tietenkin olla.
lainaa
PaveMaijanen

Rekisteröitynyt 27.06.2010

31.10.2012 klo 19.31 6 tykkää tästä

tagman kirjoitti:
Minusta tälläinen markkinointi menee jo hieman överiksi kun ottaa huomioon, että kyseessä on vain peli.

Sanoo nimimerkki tagman jonka mielestä EA oli ansaitusti USA:n huonoin firma viime vuodelta :)

Viitaten luonnollisesti kohtaan "kyseessä on vain peli"
lainaa
BURND

31.10.2012 klo 19.33

PaveMaijanen kirjoitti:
tagman kirjoitti:
Minusta tälläinen markkinointi menee jo hieman överiksi kun ottaa huomioon, että kyseessä on vain peli.

Sanoo nimimerkki tagman jonka mielestä EA oli ansaitusti USA:n huonoin firma viime vuodelta :)
Viitaten luonnollisesti kohtaan "kyseessä on vain peli"

Lisää äkkiä kylmää vettä palaneeseen kohtaan
lainaa
PenttiHilkuri

31.10.2012 klo 20.21 3 tykkää tästä

Derp kirjoitti:
totuus kirjoitti:
Diablo 3 on tämän vuoden myydyin peli! Sanokaa mitä sanotte.

Myös vuosituhannen yksi suurimpia pettymyksiä.

Myös vuosituhannen hypetetyin peli FANIEN kesken, eli varmasti monelle suuri pettymys. Itsehän pelaan edelleen aktiivisesti ja nautin pelaamisesta, loistava peli ::smoke
lainaa
Jou

01.11.2012 klo 13.23

Pelistä tulee varmaan taas sitä samaa paskaa.

Bungiekaan ei olisi jatko-osia halunnut tehdä, eikä siksi enää teekkään.

No rahastetaan nyt niin kauan kuin onnistuu.

Ainiin, Cortana kuolee ja Master Chiefin silmät näkee jos vetää hardilla. Hähää.
lainaa
kikkihiiri

01.11.2012 klo 15.10

apex kirjoitti:
Harmi sinänsä että kaikista hienoista tempauksista ja markkinoinnista huolimatta blops2 vienee taas myydyimmän pelin tittelin tänä vuonna...

niin aina, ehkä tällä kertaa ihan syystäkin.
lainaa
Smasdksd

01.11.2012 klo 19.48 2 tykkää tästä

Jou kirjoitti:
Pelistä tulee varmaan taas sitä samaa paskaa.


IGN:n 9.8 ja Metacriticin 91 kertovat jostain syystä toisin. Joo, paskaahan se peli toki selvästi on. Omaatko vieläkin murrosikäisen mentaliteetin, jossa kaikki on mustavalkoista, hyvää taikka huonoa, tai kuten sinun kielelläsi, "paskaa tai OMGLEETSIISTIIXD"?
lainaa
Otacon-chan

01.11.2012 klo 21.26 1 tykkää tästä

Kyllä tässä toista pelialan sortumista tarvittaisiin että päästäisiin pois tämmöisestä sekopäisyydestä.
Miljoona pelin budjetti, biljoona markkinointiin ja maksettuihin arvosanoihin. Kaikki on täydellistä, ei virhettä missään, sattumoisin se taas on Halo 4 joka uudestaan mullisti FPS genren.

Nhunnuka, nhunnuka, hloillaa, hloillaa!
lainaa
adopakpdpok

02.11.2012 klo 18.46

Smasdksd kirjoitti:
Jou kirjoitti:
Pelistä tulee varmaan taas sitä samaa paskaa.


IGN:n 9.8 ja Metacriticin 91 kertovat jostain syystä toisin. Joo, paskaahan se peli toki selvästi on. Omaatko vieläkin murrosikäisen mentaliteetin, jossa kaikki on mustavalkoista, hyvää taikka huonoa, tai kuten sinun kielelläsi, "paskaa tai OMGLEETSIISTIIXD"?


Todella vakuuttavat lähteet sulla
lainaa
halo

03.11.2012 klo 01.11

Mahtaneeko suomessa tulla taas yöjulkaisua? ei mitään tietoa missään?
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova