Tuorein sisältö

ArmA 3:n tekijät yhä Kreikassa vankilassa

17.11.2012 klo 17.58 | Luettu: 16241 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Pari kuukautta sitten uutisoimme, että kaksi ArmA 3 -pelin tekijää pidätettiin Kreikassa vakoilusta, koska miekkoset olivat ottaneet kuvamateriaalia sotilaskohteista tutkimustyönä peliä varten. Eurogamer kertoo, että Ivan Buchta jaMartin Pezlar ovat viettäneet vankilassa nyt 70 päivää, eikä heille myönnetty takuuta.

Se tarkoittaa, että miehet joutuvat oikeuteen tehdyistä anomuksista huolimatta. Tuomioksi voi tulla jopa 20 vuoden vankilaistunto, eikä Kreikassa ole ennenkään kohdeltu silkkihansikkain sotilaskohteita kuvanneita turisteja. Bohemia Interactiven kanta on, että miehet olivat Kreikassa vain lomailemassa.

Buchtan isä on kertonut kuulleensa pojaltaan, että kaksikko on samassa sellissä yli 25 muun kanssa, nukkuvat lattialla ja saavat ruokaa kahdesti päivässä.

"Poikamme eivät enää vakuuttele meille että 'kaikki on kunnossa, selviydymme kyllä'. Oikeuden päätöksen jälkeen olemme kuulleet vain jotain, mitä vanhemmat eivät haluaisi koskaan kuulla: 'Äiti, isä, pelastakaa meidät'", kertoi toisen syytetyn äiti.


V2.fi | Manu Pärssinen
< Mies varasti MMO-läh... Lauantai-illan Kevyi... >

Keskustelut (16 viestiä)

KreikanTalousLOL

17.11.2012 klo 18.33 78 tykkää tästä

Kreikka on häpeäksi koko Euroopalle.
lainaa
Reuhkis

17.11.2012 klo 18.42 11 tykkää tästä

KreikanTalousLOL kirjoitti:
Kreikka on häpeäksi koko Euroopalle.


No on kyllä jos raha-asioista puhutaan. Mutta tuomio on täysin oikein. Ei sotilaskohteissa pyöritä kuin turistipaikoissa konsanaan. Kuvaaminen / asiaton oleskelu on näissä kiellettyä!!!

Oikein daijuille. Toivottavasti napsahtaa 20 v.
lainaa
jokuvaa

17.11.2012 klo 19.04

Kyseessä oli vain video jossa näkyy vähän hangaaria ja siitäkin näkyi vain 14 kuvaa, eli vähän yli puolisekunttia. http://www.youtube.com/watch?v=-rY5weEsLlo Tuossakin on monta sekunttia samanlaista videokuvaa, eikä kaveria ole syytetty vakoilusta.
lainaa
HeraaPahvi

17.11.2012 klo 19.04 24 tykkää tästä

Reuhkis kirjoitti:
No on kyllä jos raha-asioista puhutaan. Mutta tuomio on täysin oikein. Ei sotilaskohteissa pyöritä kuin turistipaikoissa konsanaan. Kuvaaminen / asiaton oleskelu on näissä kiellettyä!!!

Oikein daijuille. Toivottavasti napsahtaa 20 v.
Täytyy olla jokin trolli kyseessä nyt. Kommentoi tuomioita toisille ilman tietämättä asiasta mitään.

Kyseessähän oli siis lomamatka kahdella työntekijällä jotka halusivat itse nähdä oman pelinsä maisemat (etkö sinä haluaisi?). Ja se salakuvattu militäärikohde on matkalla yleiselle lentokentälle, videokameraan tarttunut kummun takaa näkyvä verkkoaidan kulma ja talon katto. Eli huipputeknistä salaista aseistusta siis taltioitu. Ainakin 20 vuoden arvoinen tuomio. Ehkä jopa 50.
lainaa
hurrdurr

17.11.2012 klo 19.22 4 tykkää tästä

HeraaPahvi kirjoitti:
Kyseessähän oli siis lomamatka kahdella työntekijällä jotka halusivat itse nähdä oman pelinsä maisemat (etkö sinä haluaisi?)

Siis Bohemian selitys on että lomamatka, luultavasti jollain pelintekemiseen liittyvällä asialle olivat kuitenkin (mutta eihän sitä tässä vaiheessa kukaan myönnä). Maisemien katselu ja sotilaskohteiden kuvaaminen ovat ainakin minusta kaksi aivan eri asiaa.

Tyhmyydestä sakotetaan mutta parinkytävuoden linnatuomio tuosta hyvästä on jotain aivan naurettavaa.
lainaa
Joutavaa

17.11.2012 klo 19.23 4 tykkää tästä

Ketä oikeasti kiinnostaa vakoilla enään mitään normaalilla kameralla? Sateellitti kuvat on jo huomattavasti tarkempia!! Ihan turhaa vouhkaamista!!! Pojat kotia ja sillä hyvä....
lainaa
torspo

17.11.2012 klo 22.21 2 tykkää tästä

Henkilökohtaisesti näille kavereille ja heidän omisilleen paskempi keikka, mutta koska olen kylmä ja tunteeton niin toivon vain ettei tämä vaikuta itse peliin tai sen julkaisuun negatiivisesti.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

17.11.2012 klo 23.09 1 tykkää tästä

Rikkoivat lakia, mutta minusta herrat olisi voitu päästää varoituksella ottaen huomioon taustat ja teon lievyys.
lainaa
Talmunen

Rekisteröitynyt 20.12.2010

17.11.2012 klo 23.53 5 tykkää tästä

Kreek y u no bay debts :D
lainaa
Aladeen

18.11.2012 klo 01.33 1 tykkää tästä

Talmunen kirjoitti:
Kreek y u no bay debts :D

yer no moar monay!
lainaa
Betrunken

Rekisteröitynyt 20.02.2010

18.11.2012 klo 03.03

Tässä se taas nähdään, on maailmassa hulluakin lakeija... Jossain maassa herra heitti kivellä lasista läpi, sai 30v tuomion.

Tässä tapauksessa taas on niin ja näin, uskooko noi vai ei tuota selitystä. Kuitenkin haluaisin nähdä herran joka tulee ja kuvaa area 51:stä ilman sateliittia.
lainaa
Joutavaa

18.11.2012 klo 03.32 1 tykkää tästä



Tässä tapauksessa taas on niin ja näin, uskooko noi vai ei tuota selitystä. Kuitenkin haluaisin nähdä herran joka tulee ja kuvaa area 51:stä ilman sateliittia.[/quote]

Area51 on kuvattu jo moneen kertaan.... Eihän siellä kannata edes mitään salaista yrittää tehdä median huomion takia.
lainaa
linnaatuollaisille

18.11.2012 klo 14.37 1 tykkää tästä

ihan oikein. kuka käski mennä kuvaamaan sotilasalueita.
lainaa
DeepDarkFantasy

18.11.2012 klo 17.37 1 tykkää tästä

Onko Kreikassa edes mitään vakoilemisen arvoista...?
lainaa
Laittomuutta

18.11.2012 klo 19.48

Maassa kun on laki että sotilaskohteiden vakoilusta saa vankilaa. Olipa kuvaamisen motiivit sitten vakoilulliset tai ei, ei byrokraatit voi jättää asiaa sikseen. Koska silloinhan myöntäisivät että vakoilla saa jos olet pelitekijä ja lomalla.
Mutta, miesten oikeuskäsittelyn viivästyminen on kyllä häpeäksi koko EU:lle.
lainaa
Possu

Rekisteröitynyt 01.10.2011

19.11.2012 klo 16.44 2 tykkää tästä

DeepDarkFantasy kirjoitti:
Onko Kreikassa edes mitään vakoilemisen arvoista...?

Saksan armeijan panssarivaunut ja laivat joita Kreikka osti tukipaketilla. ;)
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova