Tuorein sisältö

Playstation All-Stars -kilpailun voittajat

02.01.2013 klo 14.21 | Luettu: 7171 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

V2.fi:n ja Playstation Suomen järjestämän Playstation All-Stars Battle Royale -kilpailun voittajat on valittu ja arvottu.

Hyviä ehdotuksia uusiksi hahmoiksi tuli useita, eniten ääniä sai Crash Bandicoot. Muita ehdokkaita olivat mm. Duke Nukem, Cole Train, Eddie (Iron Maidenin maskotti), Worms-mato, Kain (Legacy of Kain), Steven Seagal, Optimus Prime, Muumipappa ja Lara Croft.

Sony PlayStation 3 Pulse Wireless Stereo Headset PS3-kuulokemikrofonisetin ja pelin saa tuomariston pitkän harkinnan jälkeen itselleen Petteri Suomalainen, jonka perustelut neiti Croftin saamiseksi peliin olivat seuraavat:
Tomb Raiderin Lara Croft sopisi kuin nyrkki silmään peliin. Lara on ollut messissä Sonyn kelkassa jo vuodesta -96 tähän päivään saakka. Ensi vuonna ilmestyy uusi Tomb Raider, joten sarjan olemassaolosta voitaisiin muistuttaa myös Playstation All Starsin kautta. Tomb Raider oli päällimäinen syy miksi hommasin Playstationin vuonna -97. Toinen syy oli, että Lara oli jokaisen pojanklopin päiväuni noina aikoina. Voisin kuvitella hienon feudin kahden kahden aarteenmetsästäjän välille, eli Laran ja Unchartedin Nathan Draken.

Erikoisliikkeet :
1.) Tuplapistoolit. Ei tarvitse selittelyjä enempää. Tuttu jokaiselle sarjaa pelanneelle.
2.) Lukuisia voltteja, perhosvoltteja ja kärrynpyöriä yhdessä combossa.
3.) Jousipyssy tulevasta Tomb Raiderista.
4.) Luonto apuun. Lara kutsuu eläinpillin avulla avuksi erilaisia luontokappaleita, kuten gorilloja, tiikereitä yms.

Lohdutuspalkintona kaikkien osallistujien kesken arvottiin vielä itse peli, ja arpaonni suosi Petteri Frontia, eli tänään oli selvästi Pettereiden päivä.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Nintendo Power pisti... Isä palkkasi pelaaji... >

Keskustelut (12 viestiä)

masaonjokäytössä

02.01.2013 klo 15.04

Muuten ihan hyvä, mutta toi neloskohta vähän kummastutti. Gorillat, tiikerit sun muut pedot kun ovat Laran tapauksessa siellä aseen piipun ikävämmällä puolella.
lainaa
Kulkur1

Rekisteröitynyt 07.12.2012

02.01.2013 klo 15.39

Miks mua ei valittu?
Petteri on mun toinen nimi, kirjaimellisesti
lainaa
Petelius86

Rekisteröitynyt 07.10.2009

02.01.2013 klo 17.14

Hmm jaksaako tuomaristo kertoa että miksi juuri Lara Croft? Mitä vikaa esim Optimus Primessa oli :D minusta aivan mahtava idea
lainaa
mietiskelijä

03.01.2013 klo 00.13

Petelius86 kirjoitti:
Hmm jaksaako tuomaristo kertoa että miksi juuri Lara Croft? Mitä vikaa esim Optimus Primessa oli :D minusta aivan mahtava idea

Sanoisin että vaikkapa siksi että Prime on enemmän sarjisten ja valkokankaiden sankari eikä ole muutamaa ihan ok-tason lisenssipeliä lukuunottamatta lyönyt itseään läpi pelirintamalla.
lainaa
PetteriS

03.01.2013 klo 09.04

Wau. Piristipä päivää tämä uutinen. Toivottavasti ehdotus menee Sonylle asti kuuleviin korviin ja neiti Croft saataisiin mukaan ottelemaan. Kiitokset vielä tästä upeasta voitosta V2 ! Hyvää alkavaa vuotta toimitukselle ja muille keskustelijoille :)
lainaa
kofskopfsokp

03.01.2013 klo 12.15

oli kyllä melko paska liikelista Laralle. ja kokonaiset 4 vakavaa hahmoehdotusta ja puolet röllejä?
lainaa
Petelius86

Rekisteröitynyt 07.10.2009

03.01.2013 klo 14.39

mietiskelijä kirjoitti:
Petelius86 kirjoitti:
Hmm jaksaako tuomaristo kertoa että miksi juuri Lara Croft? Mitä vikaa esim Optimus Primessa oli :D minusta aivan mahtava idea

Sanoisin että vaikkapa siksi että Prime on enemmän sarjisten ja valkokankaiden sankari eikä ole muutamaa ihan ok-tason lisenssipeliä lukuunottamatta lyönyt itseään läpi pelirintamalla.

Hmm ja mie kun luulin että hahmon menestyksellä ei ole väliä kunhan se on jotain uutta ja ihmeellistä. :D Minusta tuo Lara Croft ei ole ollut ikinä hyvä hommassaan esim tämä peli pesi Lara Croftin mennetten tullen kun aikoinaan kummatkin pelit arvosteltiin TILTIssä "Julie" :D aivan mahtava muija http://en.wikipedia.org/wiki/Heavy_Metal:_F.A.K.K.%C2%B2

Onnea voittajalle en ole valittamassa yritän vain ymmärtää tuomaristoa ja millä perusteella voittaja valittiin ja piru vie. hiton mielenkiintoinen aihe. oon keksiny jo 3 uutta hahmoa kun oon tätä naputtanu :D
Muokannut: Petelius86 03.01.2013 klo 14.46 lainaa
RampaStars

03.01.2013 klo 14.54 1 tykkää tästä

Pitäkää peli Playstation All-Starsina. On ihan tarpeeksi perseilyä että Big Daddy, HomoDante ja PaskaRaiden saavat olla rumentamassa pelin hahmovalikkoa. Poistaisin jos saisi.

Tomb Raider oli aikoinaan megahitti. Crash Bandicoot oli aikanaan megahitti. Resident Evil oli aikanaan megahitti. Soul Reaver oli aikanaan megahitti. Final Fantasy VII on edelleen monen listan kaikkien aikojen paras PS123-peli. Näistä peleistä ainakin pitäisi olla hahmot. Ja Solid Snake on ainoa paikan arvoinen MGS-hahmo. Ocelotkin olisi silti parempi kuin HomoRaiden, ja niin olisi Meryll, Gray Fox, Big Boss tai Metal Gear Rexkin.

PS2-puolelta en ymmärrä Sonyn homoilua jättää Ico ja Shadow of Colossus hahmot pois. Mukaan vielä klassinen Dante niin homma olis aika hoidossa. Kaikki PS3-yksinoikeudet onkin jo mukana.
lainaa
Petelius86

Rekisteröitynyt 07.10.2009

03.01.2013 klo 15.28

RampaStars kirjoitti:

Vau jos mie olisin ollut mukana tuomaristossa niin tiedäkkö mitä? sie olisit voittanu :D ihan vain sen takia koska olen sinun kanssa täysin samaa mieltä. Maailmassa on jumalattomasti mahtavia pelihahmoja ja uusia mahdollisuuksia mutta en ymmärrä miksi ihmiset jumittaa koko ajan samoissa, siis tuntuu kuin ei edes haluttaisi keksiä mitään uutta. huoh kai se on se Nostalgia.
Muokannut: Petelius86 03.01.2013 klo 15.51 lainaa
RampaStars

03.01.2013 klo 16.55 1 tykkää tästä

Mitä Petelius selittää? Kahdessa viestissä ihan eri mielipide.

Kun nimessa on All-Stars niin odotan että rosteri on silloin All-Stars eikä mikään sieltä täältä kaavittu sääliukkolista. Sir Daniel on oma suosikkini, mutta Lara Croftilla on miljoona kertaa enemmän syytä olla mukana (paitsi jos se on se uusi rapevictim joka vaan ähisee ja itkee)

Jos pelin nimi olisi "Playstation Random Dudes Hitting Each Other" niin sitten ei haittaisi vaikka Justin Bieber ottaisi matsia Jeesuksen, Ralph Wiggumin ja Fernando Alonson kanssa
lainaa
Petelius86

Rekisteröitynyt 07.10.2009

03.01.2013 klo 19.37

- Kenet sinä haluaisit vielä mukaan Playstation All-Stars Battle Royale -peliin, miksi? Tämä oli kilpailusta. tarkoitin sitä että miksi kaikki tahtovat nähdä samoja hahmoja uudestaan ja uudestaan esim mario,luigi,sonic,link. kun kilpailussa oli kyse siitä että minkä minä tahtoisin nähdä niin sehän tarkoitaa vaikka Annikki tähteä. eli se on rajoittamaton ei sen tarvitse olla jo olemassa oleva peli hahmo se voi olla kuka tahansa eli kun puhutaan "kilpailusta" toistan vielä puhuin kilpailusta
lainaa
Röllikisa

04.01.2013 klo 19.45

Samalla voisin sanoa että haluan Ridge Forresterin Halo 5n pääpahikseksi
lainaa

Kirjoita kommentti

V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova