Tuorein sisältö

Elokuvatarkastamon ratsia: alaikäiset saivat K18-pelejä

10.12.2007 klo 08.05 | Luettu: 7518 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Pari viikkoa sitten uutisoimamme Valtion Elokuvatarkastamon (VET) ja FIGMA Ry:n organisoima ratsia pelikauppoihin on nyt suoritettu, hieman yllättävinkin tuloksin. Neljä 12-16-vuotiasta nuorta liikkui pääkaupunkiseudulla kahtena eri päivänä. Koeostajat kävivät seuraavissa kaupoissa: Anttila, Gamestop, K-Citymarket, Konsolinet, OnOff, Prisma, Sokos, Stockmann sekä Tilt, ja ostotapahtumia oli yhteensä 37. Alaikäinen onnistui saamaan kielletyn pelin 16 kertaa.

- Myyjät myivät pelin, kuin kyseessä olisi ollut mikä tahansa peli, ajattelematta ollenkaan pelin ikärajoja. Ei ne myyjät edes älynneet koko ikärajaa, kertoo 14-vuotias koeostaja Rune saatuaan kiellettyjä pelejä haltuunsa.

– Eihän tässä näin pitänyt käydä. Selvästi kauppojen henkilökuntaa on koulutettu asian tiimoilta, mutta pelien ikärajoihin ei jostain syystä kiinnitetä riittävästi huomiota, kertoo FIGMAn toiminnanjohtaja Riku Olkkonen pettyneenä.

Pelioston onnistuttua koeostaja luovutti pelin VET:n tarkastajalle, joka huomautti myyjää tapahtuneesta rikkeestä. Kauppa purettiin jokaisessa tapauksessa välittömästi.

– Valvonnalle ja valistukselle on todellakin huutava tarve. Pelin alaikäiselle myyneiden kauppojen johtoon tullaan olemaan yhteydessä, kertoo johtaja Matti Paloheimo Valtion elokuvatarkastamosta. – Tulemme jatkamaan tämäntyylisiä toimenpiteitä, jatkaa Paloheimo.

V2.fi | Manu Pärssinen
< NBC-veteraani: pelit... Viides Hitman valmis... >

Keskustelut (8 viestiä)

Zenrich

Rekisteröitynyt 23.07.2007

10.12.2007 klo 08.22

Onneksi on aina postimyynti :)
lainaa
Dustin

10.12.2007 klo 08.23

Huomatkaa että tämä ei johtanut sen suurempiin toimenpiteisiin. Sama homma on jatkunut jo vuosia mutta miksi ikärajat kiinnostavat vasta nyt? Jokelan takia? Voi jessus mitä tekopyhyyttä.
lainaa
L-Dorado

10.12.2007 klo 09.21

Tämä oli YLEllä aamun uutisissa ensimmäisenä juttuna. Toisena oli Yhdysvaltojen kirkkoampumistapauksesta.
lainaa
Villapuuro

Rekisteröitynyt 02.06.2007

10.12.2007 klo 09.24

Ei tällä ole niin väliä, vaikka alkaisivat vetämään samaa politiikkaa peleille, kuin mm alkoholille.. Netistä saa tilattua ilman mitään todisteita iästä ja ei tarvitse lähteä kotoakaan pois..
lainaa
Jarkko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

10.12.2007 klo 10.07

"Miksi vasta nyt?". Eipä tästäkään jengi keksi juuri muuta kuin itkemistä, vaikka asia on mitä mainioin. Okei, vasta nyt, mutta hyvä että nyt, eikä esim vasta vuosien päästä.

Totta kai ketkut lapset voivat tilata netin kautta, mutta väkisinkin ikärajat hillitsevät alaikäisten pelien ostelua.
lainaa
ctrl-k

Moderaattori

Rekisteröitynyt 03.04.2007

10.12.2007 klo 11.24

Yli puolet listalla olevista liikkeistä on tavarataloja, joissa pelin saa täysin varmasti kiikutettua ylityöllistetylle alipalkatulle kassahenkilölle, jolla ei ole minkäänlaista koulutusta tai henkilökohtaista intressiä videopelien ikärajojen suhteen. Varsinaisilta pelikaupoilta sen sijaan odottaisi jo vähän tarkkaavaisuutta.
lainaa
seki

Rekisteröitynyt 04.07.2007

10.12.2007 klo 15.53

Viikko sitten kävin ostamassa K18 pelin ja myyjä kysyi vain, että olenko 18 vuotta. Sanoin en, sitten hän sanoi jotain, mutta myi kuitenkin. Mikä kohu nyt noissa ikärajoissa nousi. Suurinosa K18 leimoista on ihan naurettavia. Unreal Tournament 3:sen takana on leimat väkivallasta ja kiroilusta. Koko pelissä en huomannu kuin pari kerta jonku fuck sanan. Ellei sitten bottien huutamat "EFF YEAH" ole liian kauheeta lapsille.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

10.12.2007 klo 16.45

ctrl-k kirjoitti:
Varsinaisilta pelikaupoilta sen sijaan odottaisi jo vähän tarkkaavaisuutta.

Siinä taas tulee vastaan se asia, että heidän ainut tienestinsä tulee peleistä ja täten ikärajat heidän kohdallaan lentävät mäkeen niin kauan kun rahaa on mahdollisuus saada.
Aivan turhaa oli kyllä tähänkin aikaa haaskata. Laskekaa niitä ikärajoja inhimillisiin rajoihin niin asia saattaa jopa jonkun verran parantuakkin. Vanhempien, kavereiden ja netin kautta K18-pelit tulevat edelleenkin löytämään tiensä alaikästen käsiin.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova