Tuorein sisältö

Hakkeri uhkaa paljastaa pelifirmojen ja -konsolien salaisuudet (päivitetty)

27.05.2013 klo 11.00 | Luettu: 15638 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen



Päivitys: Kotaku kertoo SuperDaE:n twiitanneen, että hänet päästettiin vapaaksi takuita vastaan, joten tietoja ei ainakaan tänään internetiin levitetä.

Kotaku uutisoi, että SuperDaE-nimellä tunnettu hakkeri aikoo paljastaa useiden pelifirmojen salaisuuksia, mikäli hänet pidätetään tänään.

SuperDaE on ilmoittanut, että hän uskoo joutuvansa pidätetyksi tänään ja jos niin käy, Twitteriin lähtee automaattinen viesti, joka johdattaa ftp-palvelimelle. Kyseiseltä palvelimelta löytyy taas kaikki tieto, joita mies on kerännyt tunkeutuessaan muun muassa Epic Gamesin, Blizzardin, United Front Gamesin ja THQ:n palvelimille.

Kotakun mukaan kyseisten firmojen pelikoodien lisäksi palvelimelta löytyy PS4:n, Xbox Onen ja Wii U:n kehityslaitteistojen ohjelmistoja sekä julkaisemattomien pelien koodia (Company of Heroes 2, WWE 14). Mukana on myös useita julkistamattomia Unreal Engine 4 -projekteja (Fortnite, Kilo, Lima, Orion).

"Tiedot vuotavat vain, jos minut pidätetään", kertoi hakkeri Kotakulle. "En odota mitään, mutta teen näin poliittisen kannanoton."

Aiemmin SuperDaEsta on uutisoitu mm. näin.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Curiosity-kuution ke... Xbox Onessa aluekood... >

Keskustelut (16 viestiä)

MUN4G0GG3L14LF4

27.05.2013 klo 11.31 5 tykkää tästä

Kuinka vitun säälittävä hikky voi olla?
lainaa
Temposaur

Rekisteröitynyt 16.01.2012

27.05.2013 klo 11.36 12 tykkää tästä

Ei taida tämmöinen uhkaus yhtään parantaa kaverin tsäänssejä jäädä pidättämättä...
lainaa
moogle

27.05.2013 klo 11.41 47 tykkää tästä

MUN4G0GG3L14LF4 kirjoitti:
Kuinka vitun säälittävä hikky voi olla?


Vielä säälittävämpi on joku stanan trolli joka kommentoi täällä siitä miten säälittäviä muut ovat.
lainaa
h0r0p33l0

27.05.2013 klo 11.44

Aika tehotonta toimintaa kyllä. Jos poliisille on ilmoitettu rikos, ei ole enää rikoksen uhrin käsissä se tuleeko pidätystä tai ei.
lainaa
Mazena

Rekisteröitynyt 29.10.2007

27.05.2013 klo 11.54 3 tykkää tästä

Sinänsä jos julkaisijat menevät asiasta paniikkiin, niin rahalla saa ja hevosella pääsee yllättävän pitkälle.

Tuskin kaveri kuitenkaan tulee pidätystä välttämään. Mielenkiinnolla odotan ilmestyykö Twitteriin tosiaan linkki, ja mitä ihmiset sieltä sitten kaivavat.
lainaa
linnaavaan

27.05.2013 klo 11.56 7 tykkää tästä

h0r0p33l0 kirjoitti:
Aika tehotonta toimintaa kyllä. Jos poliisille on ilmoitettu rikos, ei ole enää rikoksen uhrin käsissä se tuleeko pidätystä tai ei.


Kun pelifirmat antavat kollektiivisesti muutaman kymmenen miljoonaa oikeuslaitokselle niin taitaa olla.

Mutta ei, tästä uhkailusta pitäisi lätkäistä vaan lisää tuomiota. "Poliittinen kannanotto" lol. Siitä on tullut ihmeellinen sana jolla Breivikit sun muut perustelevat kaikkia järjettömyyksiään.
lainaa
Hatti

27.05.2013 klo 12.12 2 tykkää tästä

Huomiohuorausta parhaimmill
lainaa
lorttola

27.05.2013 klo 13.35 2 tykkää tästä

Hölmö jos oikeesti twitterin kautta koittaa, etenkin nyt kun on sanonut sen ääneen. Ei oo varmasti iso vaiva FBI:ltä soittaa twitterin ylläpitoon että estää postaukset tältä tyypiltä. Siis sen jälkeen kun se postaus on luonnollisesti kaapattu ja saadaan paskiaisen datavarasto selville.
lainaa
Appe

Rekisteröitynyt 15.09.2008

27.05.2013 klo 13.44 4 tykkää tästä

Ottaa kyllä päähän tollaset idiootit. Mitä toi ajattelee voittavansa kertomalla noita asioita? Ja miksi edes ihmisten pitäisi saada tietää noista... Ja joku lähdekoodin julkaiseminenkin. Nyt jumal***a oikeesti.
lainaa
asdf2

27.05.2013 klo 14.34

Minä olen käsittänyt asian menevän siten, että jos hänet pidätetään syytekirjelmän mukaisesti ei samaan asiaan liittyvät julkistettavat tiedot pahenna tai paranna hänen juridista asemaansa oikeuden edessä. Siitä eteenpäin tapahtuu mitä tapahtuu teki hän mitä tahansa.
lainaa
heheeee

27.05.2013 klo 15.25 1 tykkää tästä

Suomeksi: myydään törkeän ylihintainen PC
lainaa
mahtaakohantoimia

27.05.2013 klo 15.27 10 tykkää tästä

Älkää pidättäkö mua tai teen lisää rikoksia...
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

27.05.2013 klo 16.54

Tämä SuperDaE on kyllä fiksu kaveri. Kaivaa vaan itselleen suurempaa kuoppaa tällä.
lainaa
hohhoijaa

27.05.2013 klo 17.36

Varmaan poliisit pitivät H4x0rille oppitunnin kiinniottamisen, pidättämisen ja vangitsemisen eroista ja päästivät takaisin leikkimään.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

27.05.2013 klo 22.22 6 tykkää tästä

Microsoftin kannattaisi uhkailla vastavuoroisesti, että he julkaisevat X1 devkitin Kinectin salaa ottamat nakukuvat SuperDAE:sta, mikäli mies julkaisee heidän tietojaan twitterissä;)
lainaa
Talmunen

Rekisteröitynyt 20.12.2010

28.05.2013 klo 14.20 1 tykkää tästä

Meno vitun Deus EX ja hakkeri vaan katoaa maailmasta eikä siitä enää uutisoida sen jälkeen
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova