Tuorein sisältö

Darksiders III:een oli jo tukku hyviä ideoita

31.05.2013 klo 15.00 | Luettu: 7078 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Darksiders III ei koskaan nähnyt päivänvaloa, vaikka sarja onkin vielä elossa, kun sen oikeudet myytiin Nordic Gamesille. IGN kertoo nyt, minkälaisia suunnitelmia kolmososan varalle alunperin oli.

Vigil Gamesin Joe Madueira kertoi IGN:lle, että: "Toiveenamme oli aina tehdä neljän pelaajan co-op-peli, jossa pelataan kaikilla neljällä Ilmestyskirjan ratsastajalla. On mahdollista, että se olisi onnistunut. Olisin halunnut esitellä Furyn ja Strifen. Tiedän että monet pettyivät siihen, etteivät saaneet pelata kahdella viimeisellä Ratsastajalla."

"Tarinan suhteen mietimme ideaa siitä, että Ratsastajat hyökkäisivät helvettiin haastamaan Luciferin ja sitten he taistelisivat Charred Councilia vastaan saadakseen vapautensa. Eeppistä. Oli myös idea lännenelokuvan tyylisestä tarinasta, jossa Ratsastajat ovat kuolevaisia ihmiskunnan uudelleensyntymisen jälkeen, tavallaan vaihtoehtoisessa tulevaisuudessa. Kumpikaan idea ei päässyt pitkälle."



V2.fi | Manu Pärssinen
< Disney panostaa Sega... Pieni pätkä PES 2014... >

Keskustelut (6 viestiä)

fic

31.05.2013 klo 15.29

Darksiders III:een oli jo tukku hyviä pelejä joista varastaa ideoita

Korjasin.
lainaa
God

31.05.2013 klo 15.43 3 tykkää tästä

Mitkä ihmeen Fury ja Strife? Famine ja Pestilencehän ne puuttuvat ratsastajat on.
lainaa
Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

31.05.2013 klo 16.21

God kirjoitti:
Mitkä ihmeen Fury ja Strife? Famine ja Pestilencehän ne puuttuvat ratsastajat on.
Famine ja Conquest
lainaa
SFMB

31.05.2013 klo 16.26

Harmi, ettei Nordic Gamesilla ole kovin kummoinen suorituslista takanaan... Jos tekevät seuraavan pelin, eivät tule yltämään aikaisempien osien tasolle mitenkään.
lainaa
eioliskuitenkaan

31.05.2013 klo 20.05 1 tykkää tästä

Tuo Co-op piti olla jo kakkosessa. Taas yksi näitä kun ei kuunnella fanien toiveita kuin vasta sitten jälkikäteen
lainaa
unepic

31.05.2013 klo 20.09 1 tykkää tästä

Mielestäni mentiin jo ykkösessä mönkään. Se alku kun enkelit ja demonit alkavat taistelemaan maassa oli aivan mahtava konsepti. Hevosmies lähetetään sitten ihmisten joukkoon puolustamaan ihmiskuntaa ja voimien kolminaisuutta, mutta toisaalta suurin osa ihmisistä kokee myös Hevosmiehet uhkana.

Olisi voinut tosiaan olla aivan helvetin jos enkelit, demonit ja ihmisarmeijat olisivat sotineet toisiaan vastaan ja Hevosmiehet olisivat yrittäneet pitää touhun kurissa...

mutta noin 10 minuuttia pelin alusta iski maailmanloppu. ihmiset kuoli ja enkelien ja demonienkin määrä ja keskinäinen kamppailu loppui. seurauksena harmaita tyhjiä tylsiä post-apokalyptisiä ympäristöjä
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova