Tuorein sisältö

Sony jätti PS4-kameran paketista, jotta Xbox Onen hinta alittui

27.06.2013 klo 18.00 | Luettu: 39172 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

IGN kertoo, että syy PS4:n ja Xbox Onen sadan dollarin hintaeroon on juurikin se, että X1:n mukana tulee Kinect-kamera, PS4:n kamera pitää ostaa erikseen.

IGN:n mukaan PS4-paketinkin hinta piti alunperin olla 499 dollaria sisältäen kameran, mutta ennen E3:a tästä suunnitelmasta luovuttiin. Hinnanalennuksen kääntöpuolena on se, että kun kamera ei ole vakiovaruste, eivät pelintekijätkään sitä välttämättä hyödynnä ja PS4:n ohjaimen Move-valo jäänee paljolti vaille käyttöä.

Erikseen kameran hinnaksi on ilmoitettu 60 dollaria, joten ilmeisesti paketti olisi jäänyt kuitenkin X1:ää halvemmaksi.

PS4-paketista puheen ollen, sen sisältö on jo löytynyt Amazon-verkkokaupasta:

V2.fi | Manu Pärssinen
< Watch Dogsin tulevai... Uusi The Bureau: XCO... >

Keskustelut (75 viestiä)

V2LaatuVaanLaskee

27.06.2013 klo 18.07 34 tykkää tästä

"Sony jätti PS4-kameran paketista, jotta Xbox Onen hinta alittui"
"Erikseen kameran hinnaksi on ilmoitettu 60 dollaria, joten ilmeisesti paketti olisi jäänyt kuitenkin X1:ää halvemmaksi."
Otsikkonne on epävalidi.
lainaa
Krtz

27.06.2013 klo 18.10 8 tykkää tästä

MUN4G0GG3L14LF4 kirjoitti:
Ruma konsoli (oma henkilö-kohtainen mielipide josta ei voi valittaa).

Samaa mieltä, uuden sukupolven laitteistoista ainoastaan ohjaimet näyttävät hyviltä. PS4 on hirveä laatikko ja Xbox One näyttää siltä, että siinä on 2 laatikkoa sahattu halki ja yhdistetty -.- Kaipa ne siellä hyllyn piilossa sitten saattavat nuo konsolit olla siedettävän näköisiä :D
lainaa
Alffi

27.06.2013 klo 18.17 79 tykkää tästä

Hyvä vaan, että jättivät pois. Kuka tekee mitään jollain konsolikameralla?
Xboxissa on kamera mukana vain sen takia, että pääsevät vakoilemaan xboxin käyttäjiä pippelit märkänä.
lainaa
SAdsadsasd

27.06.2013 klo 18.22 52 tykkää tästä

Hyvä veto Sonylta. Mä en ainakaan innostu noista kamera jutuista ollenkaan pelaamisessa.
lainaa
truth__O

27.06.2013 klo 18.23 41 tykkää tästä

Jep hyvä että jättivät kameran pois, itse en ainakaan tule sillä tekemään yhtään mitään. En yksinkertaisesti tajua miksi tuollainen todelle monelle pelaajalle "turha" laite pitäisi olla pakollinen.

ps. ja mitä tuon konsolin ulkonäköön tulee, niin ensinnäkin se on paaljon paremman näköinen kuin x1 ja kun sitä on hetken katsonut niin silmäkin on jo tottunut, mun mielestä se on ainakin tyylikäs. Ja pitäähän sen olla tuollainen iso mötkäle että siitä saadaan mahdollisimman monta slim-mallia väännettyä.
lainaa
GoaLitiuM

Rekisteröitynyt 13.05.2009

27.06.2013 klo 18.31 12 tykkää tästä

V2LaatuVaanLaskee kirjoitti:
"Sony jätti PS4-kameran paketista, jotta Xbox Onen hinta alittui"
"Erikseen kameran hinnaksi on ilmoitettu 60 dollaria, joten ilmeisesti paketti olisi jäänyt kuitenkin X1:ää halvemmaksi."
Otsikkonne on epävalidi.

PS4 Hinta ennen: 499e
X1 Hinta: 499e
PS4 Hinta jälkeen: 399e
Eye-kamera erikseen: 60e

Mikäs tässä muka epävalidoisi otsikon? Sonyllä oli tuon kameran lisäksi 40e ilmaa, jonka ne myös poistivat.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

27.06.2013 klo 18.54 33 tykkää tästä

Aivan helvetin hyvä juttu, että tuo 46€ turhake (eikä siis tod. 100€) jää pois niin pelinkehittäjät eivät laita fokusta turhaan kameraperseily roskaan, rahat säästyy eikä tarvitse edes epäillä että joku kamera valvoo/kerää dataa koska tuli painettua "I agree" konsolin ensimmäisellä käynnistyskerralla.

Jo tässä sukupolvessa Xbox 360 ja PS3 näyttivät hyvin millaista paskaa Kinect ja Move ovat ja millälailla ne saavat pelintekijät kehittämään casual-paskaa oikeiden pelien sijasta.
Toivottavasti tämä päätös pitää casualin kauempana PS4:sta ja pelinkehittäjät oikeilla raiteilla.
lainaa
tyhmä

27.06.2013 klo 18.55 3 tykkää tästä

en muuten tajua miksi se hinta pitää aina olla joku euro tai kymmenen senttiä vajaa tasaluku?
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

27.06.2013 klo 19.01 25 tykkää tästä

tyhmä kirjoitti:
en muuten tajua miksi se hinta pitää aina olla joku euro tai kymmenen senttiä vajaa tasaluku?

Markkinointia ja psykologiaa. Kun katsoo hintaa 399 niin ihmiset keskimäärin ajattelevat, että "300€ ja risat". Jos laitat hinnaksi 400 niin silloin se myös vaikuttaa 400.

Tottakai kaikki osaavat laskea, että se 399 on käytännössä sama kuin 400, mutta jonnekin alitajuntaan tms. jää positiivisempi kuva tuotteen hinnasta.

Loppupeleissä tuosta kikasta tuleva myynnin kasvu on suurempi kuin se euro/dollari tai kymmenys joka hävitään jokaista myytyä tuotetta kohti = taloudellisesti hyvä päätös.
Muokannut: Bladekill 27.06.2013 klo 19.07 lainaa
lolled

Rekisteröitynyt 13.02.2011

27.06.2013 klo 19.03 11 tykkää tästä

Kappas, joku on palannut Tokion verkottomalta mökkilaituriltaan.

Mutta itse uutiseen olisi voinut vielä lisätä, että Sony jätti myös melko viime tinkaan DRM:stä luopumisen.
lainaa
asdasdasd

27.06.2013 klo 19.11 8 tykkää tästä

"Erikseen kameran hinnaksi on ilmoitettu 60 dollaria, joten ilmeisesti paketti olisi jäänyt kuitenkin X1:ää halvemmaksi."
Eikä olisi, Sony olis lisänny sen neljäkymppiä ylimääräistä hintaan kuitenkin, kuten IGNin jutussa sanotaan.

Ihan hyvä että kaikilla xbonen ostajilla sitten on se kamera, eipähän jää täysin turhaksi lisägimmickiksi kuten tuo PSEye näyttää jäävän. Plus kasuaalimpien pelien tukeminen on taattu (toisin kuin PS4:lle), nyt kun Dance Centraleilla sun muilla illanistujaispeleillä on helvetisti suurempi potentiaalinen ostajakunta kuin edellisessä sukupolvessa. Eikä se hintalisä sinänsä ole paha, ainakin jos vertaa johonkin rupuiseen eyeihin, noi kamerat on kuitenkin ihan eri galakseista.
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

27.06.2013 klo 19.17 10 tykkää tästä

Kerrankin tekevät jotain järkevää. Miksi haluaisin kameran tuijottavan minua pelatessani? Vielä kun oppisivat tekemään kunnollisen ohjaimen ja jättäisivät nuo maksulliset netti hömpötykset pois.
lainaa
mermery_kaard

27.06.2013 klo 19.19 12 tykkää tästä

asdasdasd kirjoitti:
"Erikseen kameran hinnaksi on ilmoitettu 60 dollaria, joten ilmeisesti paketti olisi jäänyt kuitenkin X1:ää halvemmaksi."
Eikä olisi, Sony olis lisänny sen neljäkymppiä ylimääräistä hintaan kuitenkin, kuten IGNin jutussa sanotaan.

Ihan hyvä että kaikilla xbonen ostajilla sitten on se kamera, eipähän jää täysin turhaksi lisägimmickiksi kuten tuo PSEye näyttää jäävän. Plus kasuaalimpien pelien tukeminen on taattu (toisin kuin PS4:lle), nyt kun Dance Centraleilla sun muilla illanistujaispeleillä on helvetisti suurempi potentiaalinen ostajakunta kuin edellisessä sukupolvessa. Eikä se hintalisä sinänsä ole paha, ainakin jos vertaa johonkin rupuiseen eyeihin, noi kamerat on kuitenkin ihan eri galakseista.

0/10 Ruse failed
lainaa
lillerilalleri

27.06.2013 klo 19.20 2 tykkää tästä

Sony tekee taas persnettoa aika paljon per konsoli.
lainaa
woottoow

27.06.2013 klo 19.30 1 tykkää tästä

lillerilalleri kirjoitti:
Sony tekee taas persnettoa aika paljon per konsoli.

... ja msoft tekee voittoa....?
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

27.06.2013 klo 19.35 7 tykkää tästä

asdasdasd kirjoitti:

...nyt kun Dance Centraleilla sun muilla illanistujaispeleillä on helvetisti suurempi potentiaalinen ostajakunta kuin edellisessä sukupolvessa...

Mistä näin päättelet?
Eteenkin kun Wii räjäytti potin edellisessä sukupolvessa ja tämä oli aikana jolloin iPhonet ja iPadit eivät olleet nielleet 99% casual-markkinoista. Eivät ne varmasti suoraan kilpaile ns. "illanistujaispelien" kanssa, mutta jos miettii casual-pelaajaa niin hän ei välttämättä enää tee investointia pelikonsoliin jos omat pelitarpeet pääosin tyydyttyvät kännyköillä ja tableteilla. Edellisessä sukupolvessa Wii oli halpa ja ainoa vaihtoehto.
Muokannut: Bladekill 27.06.2013 klo 19.40 lainaa
Zx-4

Rekisteröitynyt 19.07.2007

27.06.2013 klo 20.37 1 tykkää tästä

Kerrankin hyvä uutinen Xbox Onesta.
lainaa
asdasdasd

27.06.2013 klo 20.47 5 tykkää tästä

Bladekill kirjoitti:

Mistä näin päättelet?

Jos puhutaan pelkästään xbonesta niin väittämä perustuu siihen yksinkertaiseen laskutoimitukseen että jokaisella xbonen ostavalla on nyt defaulttina kinect. Ja kuten 24 milj myytyä kinectiä 360:lle ehkä antaa osviittaa, kiinnostusta casuaalpeleihin on jopa koneella joka ei ole 100% casualmachine kuten Wii käytännössä oli. Plus mukana tuleva kamera saattaa jopa houkutella uutta yleisöä näiden "illanistujaispelien pariin"nyt kun otetaan laskuista pois se mietintä mikä syntyy kun katsoo kaupassa 150€ lisälaitekameraa jolla niitä kännissäheilumispelejä pääsisi pelaamaan.
lainaa
Warezz

Rekisteröitynyt 30.11.2010

27.06.2013 klo 20.47 5 tykkää tästä

Ihan järkevä päätös, en olisi luultavasti tarvinut mihinkään. Ja jos tarvetta tulee, niin kauppaan vaan ostamaan!
lainaa
Petey

27.06.2013 klo 20.47 6 tykkää tästä

Mun mielestä on hyvä juttu, että Kinect tulee jokaisen konsolin mukana. Näin pelintekijät tietävät, että kaikilla konsolin omistajilla kamera on. Sonyn ratkaisu taas on huono, koska pelintekijät eivät ehkä panosta kamerapeleihin, koska kameraa ei kaikilla konsolin omistajilla ole. Ja vielä noista Kinect-peleistä, niin onhan siellä muutama onnistunutkin peli tullut, kuten esim. Dance Central-sarja.
lainaa
runttaaja

27.06.2013 klo 21.02 14 tykkää tästä

Warezz kirjoitti:
Ihan järkevä päätös, en olisi luultavasti tarvinut mihinkään. Ja jos tarvetta tulee, niin kauppaan vaan ostamaan!

Joku tuolla ylempänä ulisi että pakollinen Kinect kannustaa Mikrosoftin konsolia panostamaan casuaaliheilutteluihin. Mielestäni siinä käy juurikin toisin päin.

Koska Kinect on pakollinen osa XBonea niin pelintekijät voivat käyttää sitä niin vapaasti ja tehokkaasti kuin haluavat. Seurauksena aivan uusia ideoita ja käyttötarkoituksia, jotka oikeasti hyödyttävät ja luovat uudenlaisia pelejä.

Koska PS4ssa se on pelkkä lisälaite niin firmojen ei kannata panostaa siihen. Seurauksena tulee juurikin jotain Mass Effectin tasoisia äänikomentoja tai epämääräisiä "heitä kranaatti heittämällä vähän sinne päin" ominaisuuksia koska harva niitä tulee käyttämään.

Xbone aloitti aivan karmealla tavalla eikä Mikrosoftin panostus vakuuta vieläkään. Mutta ainakin ne yrittävät jotain uutta toisin kuin Sony joka tyytyi tekemään PS3.5:n. Te jotka haluatte edelleen pelata Killzonea tai God of Waria piirun paremmilla grafiikoilla saatte varmaan haluamanne, mutta itse olen aivan saatanan kyllästynyt samoihin covershootereihin ja smashsmasheihin. En todellakaan näe syytä ostaa uutta konsolia ostaakseeni lisää niitä.

En ole vielä varma ostanko Xbonea, mutta olen täysin varma että PS4 jää ostamatta.
lainaa
kinectturhake

27.06.2013 klo 21.46 5 tykkää tästä

On se vaan vaikea myöntää kuinka kameran laittaminen mukaan on virhe. Jos se otettaisiin pois, samat ihmiset kommentoisivat täällä että hyvä kun jätettiin pois kun en sitä olisi kuitenkaan tarvinnut.

Niin, eihän singstarejakaan kukaan laula kun mikit eivät tule Playstationin mukana.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

27.06.2013 klo 21.51 11 tykkää tästä

asdasdasd kirjoitti:

Jos puhutaan pelkästään xbonesta niin väittämä perustuu siihen yksinkertaiseen laskutoimitukseen että jokaisella xbonen ostavalla on nyt defaulttina kinect. Ja kuten 24 milj myytyä kinectiä 360:lle ehkä antaa osviittaa, kiinnostusta casuaalpeleihin on jopa koneella joka ei ole 100% casualmachine kuten Wii käytännössä oli.

Ja kuinkakohan monta tästä 24 miljoonasta oli Xbox 360:n mukana bundlattuja kameroita? Kuinkakohan moni osti ihan vain kokeillakseen uutta teknologiaa? (markkinoiden tarkin ja paras) Kuinkakohan moni odotti ko. kapistuksen saavan runsaasti tukea ihan muiltakin peleiltä kuin joiltain "kännissä läpällä dance central"-roskilta? Kuinkakohan moni osti sen Windowsille erinäisiin käyttötarkoituksiin? etc.

Ts. kun mietitään sitä ihmisten määrää joka osti Kinectin kiinnostuksesta casual-peleihin tai vieläpä sitä joka osti Xbox 360:n ja Kinectin kiinnostuksesta casual-pelaamiseen niin puhutaankohan yhteensä edes 100 000 kpl myynnistä?
Ja kuten jo aikaisemmin totesin niin casual markkinat ovat muuttuneet merkittävästi.

Petey kirjoitti:

Sonyn ratkaisu taas on huono, koska pelintekijät eivät ehkä panosta kamerapeleihin

:D

runttaaja kirjoitti:

Koska Kinect on pakollinen osa XBonea niin pelintekijät voivat käyttää sitä niin vapaasti ja tehokkaasti kuin haluavat. Seurauksena aivan uusia ideoita ja käyttötarkoituksia, jotka oikeasti hyödyttävät ja luovat uudenlaisia pelejä.

Paria sanaa muuttamalla tuo voisi olla kuin suoraan Nintendo Wiin markkinointipuheesta. Ja mitä silloin saatiin? Silloin saatiin historian suurin casualpaskan yliannostus.
Tuo on juuri se vaikutelma, jonka yritykset haluavat antaa kuluttajille. Heidän kannalta harmi, että totuus valkenee jossain vaiheessa.

Nintendo Revolutionin (= Wiin) E3 video vuodelta 2005:
http://www.youtube.com/watch?v=BEKCetCeibs

Entä mitä core-gamereille tapahtui? Reggie gorillan kovista lupauksista huolimatta, core gamerit joukkomurhattiin ja hautakivienkin päälle kustiin vielä vuosien ajan, että en ehkä ainakaan liian luottavainen olisi tämän kapistuksen suhteen.

Ei siinä. Onhan se toki mahdollista, että tuo kehittää uuden ja innovatiivisen tavan pelata ja kaikki muut konsolit ja ehkä jopa PC:kin ottaa siitä oppia tulevaisuudessa.
Voihan lotossakin voittaa.
Muokannut: Bladekill 27.06.2013 klo 22.14 lainaa
Jep

27.06.2013 klo 22.12 3 tykkää tästä

PS4+eye+peli 499,00
lainaa
M454

27.06.2013 klo 22.17

Itse pidän hyvänä, ettei pakoteta ostamaan kameraa. Toisaalta tosin, itse olen kenties niitä harvoja jotka pitivät Movesta. Mieluummin pelasin sillä FPS pelejä kuin padilla. Sekä valopyssy pelit on aina hupaisia :D myöskin point&click pelit sopisivat erittäin hyvin Moven kanssa pelattaviksi. RTS pelitkin ehkä...mutta ei hiirtä ja näppäimistöä voittanutta sentään. Mutta niin, itse ostan sen paketin mihin tuo kamera tulee ja toivon että jotakin tukea Movelle sitten kuitenkin löytyisi. Kun luvattu suoraan toimivan tuon kanssa. Onko muuten varmistettu että PS3 ostetut langattomat kuulokkeet toimisivat moitteetta PS4 kanssa? Itse kun ostin Pulset vajaa vuosi sitten ja en olisi heti uutta headsettiä laittamassa, todella hyvät ovat nykyiset.
lainaa
Temesklk

Rekisteröitynyt 12.02.2012

27.06.2013 klo 22.20 8 tykkää tästä

Bladekill kirjoitti:
asdasdasd kirjoitti:

Jos puhutaan pelkästään xbonesta niin väittämä perustuu siihen yksinkertaiseen laskutoimitukseen että jokaisella xbonen ostavalla on nyt defaulttina kinect. Ja kuten 24 milj myytyä kinectiä 360:lle ehkä antaa osviittaa, kiinnostusta casuaalpeleihin on jopa koneella joka ei ole 100% casualmachine kuten Wii käytännössä oli.

Ja kuinkakohan monta tästä 24 miljoonasta oli Xbox 360:n mukana bundlattuja kameroita? Kuinkakohan moni osti ihan vain kokeillakseen uutta teknologiaa? (markkinoiden tarkin ja paras) Kuinkakohan moni odotti ko. kapistuksen saavan runsaasti tukea ihan muiltakin peleiltä kuin joiltain "kännissä läpällä dance central"-roskilta? Kuinkakohan moni osti sen Windowsille erinäisiin käyttötarkoituksiin? etc.

Ts. kun mietitään sitä ihmisten määrää joka osti Kinectin kiinnostuksesta casual-peleihin tai vieläpä sitä joka osti Xbox 360:n ja Kinectin kiinnostuksesta casual-pelaamiseen niin puhutaankohan yhteensä edes 100 000 kpl myynnistä?
Ja kuten jo aikaisemmin totesin niin casual markkinat ovat muuttuneet merkittävästi.

Petey kirjoitti:

Sonyn ratkaisu taas on huono, koska pelintekijät eivät ehkä panosta kamerapeleihin

:D

runttaaja kirjoitti:

Koska Kinect on pakollinen osa XBonea niin pelintekijät voivat käyttää sitä niin vapaasti ja tehokkaasti kuin haluavat. Seurauksena aivan uusia ideoita ja käyttötarkoituksia, jotka oikeasti hyödyttävät ja luovat uudenlaisia pelejä.

Paria sanaa muuttamalla tuo voisi olla kuin suoraan Nintendo Wiin markkinointipuheesta. Ja mitä silloin saatiin? Silloin saatiin historian suurin casualpaskan yliannostus.
Entä mitä core-gamereille tapahtui? Reggie gorillan kovista lupauksista huolimatta, core gamerit joukkomurhattiin ja hautakivienkin päälle kustiin vielä vuosien ajan, että en ehkä ainakaan liian luottavainen olisi tämän kapistuksen suhteen.

Ei siinä. Onhan se toki mahdollista, että tuo kehittää uuden ja innovatiivisen tavan pelata ja kaikki muut konsolit ja ehkä jopa PC:kin ottaa siitä oppia tulevaisuudessa.
Voihan lotossakin voittaa.
Tunge jo tuo Wii-vihasi perseeseesi. Onko se noin helvetin vaikeaa myöntää että Wii voitti sukupolven ylivoimaisesti? Nipa keksi innovatiivisen tavan pelata ja todella moni piti siitä ja myyntiluvut sen kertovat. Ihan turha tulla itkemään yhtään mitään siitä, että Wii olisi muka "historian suurin casualpaskan yliannostus". Porukka piti siitä enemmän kuin Boxista ja Pleikkarista. Wii antoi suurimmalle osalle casual-pelaajista täydellisen konsolin, jolla on kaikki legendaariset pelisarjat + uusia sarjoja, jotka hyödyntävät uusia ominaisuuksia. Jos et itse ole casual-pelaaja, niin ei tarvitse tulla itkemään, jos casual-konsoli voittaa sukupolven.

Ja kyllä, minulla on Xbox 360 ja tällä hetkellä pelaan vain sillä. Wii on ollut minulla jo yli viisi vuotta, joten en enää sitä jaksa pelata paljoakaan. En ole mikään fanboy. Raivostuttaa vain tuollainen lapsellinen itkeminen.

Itse asiaan: Itsekin kannatan kameran jättämistä pois, koska en sillä mitään tule tekemään. Microsoft voisi minun puolestani heittää Kinectin ovesta pihalle ja laittaa headsetin tilalle. Sony on oikeilla linjoilla.
Muokannut: Temesklk 27.06.2013 klo 22.24 lainaa
ponttoonilaituri

27.06.2013 klo 22.25 17 tykkää tästä

Bladekill kirjoitti:

Ja kuinkakohan monta tästä 24 miljoonasta oli Xbox 360:n mukana bundlattuja kameroita?

Yhdentekevää, sillä Xbox360:n on aina voinut halutessaan ostaa myös ilman Kinectiä.
lainaa
asdasdasd

27.06.2013 klo 22.35 2 tykkää tästä

Bladekill kirjoitti:

Ja kuinkakohan monta tästä 24 miljoonasta oli Xbox 360:n mukana bundlattuja kameroita?

Ei selvästikään niin suuri osa kuin luulet. Veikkaan about puolet - 2/3, sillä olihan noita halvempia paketteja tarjolla myös jotka eivät vielä sisältäneet kameraa.
Lainaus:

Ts. kun mietitään sitä ihmisten määrää joka osti Kinectin kiinnostuksesta casual-peleihin tai vieläpä sitä joka osti Xbox 360:n ja Kinectin kiinnostuksesta casual-pelaamiseen niin puhutaankohan yhteensä edes 100 000 kpl myynnistä?

Jos DC-sarja myy jo kuusi miljoonaa yhteensä niin veikkaan että hieman isommissa luvuissa liikutaan. Sitten kun noi kinect-brändätyt roskapelit (myös ne jotka eivät ole bundlattu) myyvät paria miljoonaa niin ostajakuntaa tuntuisi löytyvän. Nyt niihin peleihin voidaan panostaakin eikä vain koittaa saada kameroita myydyksi.

Konsolin mukana pakotettu kamera ei ainakaan vähennä kiinnostusta yhtään.
Lainaus:

Ja kuten jo aikaisemmin totesin niin casual markkinat ovat muuttuneet merkittävästi.

Eivät niin merkittävästi. Jotkut kännykkä- ja tablettipelit eivät tule ikinä korvaamaan kotikonsoleilla pelattavia casualpelejä, mutta sinähän itsekin sanoit etteivät ne edes käytännössä kilpaile keskenään...
lainaa
jooooo

27.06.2013 klo 22.42 13 tykkää tästä

Vaikka Bladekill yrittääkin epätoivoisesti vakuuttaa jotakin aivan muuta, Kinectin 24 miljoonan myyntiluvut on selvä merkki siitä, että laite kiinnostaa kuluttajia. Siksi onkin erinomainen juttu niin kuluttajien kuin pelikehittäjienkin kannalta, että jokaisen X1:n mukana sellainen toimitetaan.
lainaa
realisti

27.06.2013 klo 22.42 2 tykkää tästä

hyvä vetohan se oli meidän kannalta, kamera ei ole pakollinen tai erityisen himottu lisävaruste ja maksetaan konsolista sen takia satku vähemmän.
lainaa
Pioneeri

Rekisteröitynyt 09.08.2009

27.06.2013 klo 22.50 11 tykkää tästä

MUN4G0GG3L14LF4 kirjoitti:
Ruma konsoli (oma henkilö-kohtainen mielipide josta ei voi valittaa).

Minua taas ei ole koskaan kiinostanut miltä kone näyttää vaan se mitä se kone sisältää tässä tapauksessa laadukkaamman raudan.

En millään viitisi ostaa 500 euron rodboxia mitä ensimmäiset 360 boksit olivat...

Sanookoon xbotit mitä vaan mutta sony tekee laatua ja siitä kertoo yhä toimivat ps1, ps2, ja ps3... ja tuleva ps4 tuskin tekee tähän poikkeusta...

Alkuperäiset xbox360:set eivät kestäneet vuottakaan ennen kuin emolevy suli...

Sillä ostinkin vasta slimin tosin sekin rämisee jo siihen tahtiin että milloinhan laukee...
lainaa
lilly-

27.06.2013 klo 22.52 16 tykkää tästä

Bladekillin tapaiset kommentoijat saavat minut taas inhoamaan rootkit-sonyä.
lainaa
sfdaghger

28.06.2013 klo 00.10 1 tykkää tästä

Wii U:ssa ainoa hyvä ohjain next gen konsoleista.
lainaa
gohomer

28.06.2013 klo 00.37 6 tykkää tästä

Pioneeri kirjoitti:
MUN4G0GG3L14LF4 kirjoitti:
Ruma konsoli (oma henkilö-kohtainen mielipide josta ei voi valittaa).

Minua taas ei ole koskaan kiinostanut miltä kone näyttää vaan se mitä se kone sisältää tässä tapauksessa laadukkaamman raudan.

En millään viitisi ostaa 500 euron rodboxia mitä ensimmäiset 360 boksit olivat...

Sanookoon xbotit mitä vaan mutta sony tekee laatua ja siitä kertoo yhä toimivat ps1, ps2, ja ps3... ja tuleva ps4 tuskin tekee tähän poikkeusta...

Alkuperäiset xbox360:set eivät kestäneet vuottakaan ennen kuin emolevy suli...

Sillä ostinkin vasta slimin tosin sekin rämisee jo siihen tahtiin että milloinhan laukee...

Oma PS1ni hajosi, vaikkakin vasta 2005 mutta hajosi kuitenkin. Itse ostin ensimmäisen erän X360:n ja se toisaalta edelleen toimii.

Kommenttisi on invalidi. Sonypoika.
lainaa
Aikamonikokemustaon

28.06.2013 klo 02.42 3 tykkää tästä

Kyllähän se kinect myy amerikassa kun sitä mainostettiin niin pirusti. Jopa Oprah hehkutti sitä.

Kuinka moni pelaaja osti kinectin? Kuinka moni heistä katui ostostaan?
lainaa
Mazena

Rekisteröitynyt 29.10.2007

28.06.2013 klo 03.18 2 tykkää tästä

MUN4G0GG3L14LF4 kirjoitti:
Ruma konsoli (oma henkilö-kohtainen mielipide josta ei voi valittaa).

Onneksi muutaman vuoden päästä tulee kauniimpia versioita kuten on aikaisempinkien konsolien kanssa käynyt.
lainaa
Pioneeri

Rekisteröitynyt 09.08.2009

28.06.2013 klo 03.33 6 tykkää tästä

gohomer kirjoitti:
Pioneeri kirjoitti:
MUN4G0GG3L14LF4 kirjoitti:
Ruma konsoli (oma henkilö-kohtainen mielipide josta ei voi valittaa).

Minua taas ei ole koskaan kiinostanut miltä kone näyttää vaan se mitä se kone sisältää tässä tapauksessa laadukkaamman raudan.

En millään viitisi ostaa 500 euron rodboxia mitä ensimmäiset 360 boksit olivat...

Sanookoon xbotit mitä vaan mutta sony tekee laatua ja siitä kertoo yhä toimivat ps1, ps2, ja ps3... ja tuleva ps4 tuskin tekee tähän poikkeusta...

Alkuperäiset xbox360:set eivät kestäneet vuottakaan ennen kuin emolevy suli...

Sillä ostinkin vasta slimin tosin sekin rämisee jo siihen tahtiin että milloinhan laukee...

Oma PS1ni hajosi, vaikkakin vasta 2005 mutta hajosi kuitenkin. Itse ostin ensimmäisen erän X360:n ja se toisaalta edelleen toimii.

Kommenttisi on invalidi. Sonypoika.

lähipiiristä on hajonnut kolme xboxia rodiin mutta kaikki pleget toimii oma kommenttisi taitaa olla invalidi... xbotti...
lainaa
Lihatuomari

Rekisteröitynyt 17.01.2012

28.06.2013 klo 05.44 7 tykkää tästä

Temesklk kirjoitti:
Tunge jo tuo Wii-vihasi perseeseesi. Onko se noin helvetin vaikeaa myöntää että Wii voitti sukupolven ylivoimaisesti? Nipa keksi innovatiivisen tavan pelata ja todella moni piti siitä ja myyntiluvut sen kertovat. Ihan turha tulla itkemään yhtään mitään siitä, että Wii olisi muka "historian suurin casualpaskan yliannostus". Porukka piti siitä enemmän kuin Boxista ja Pleikkarista. Wii antoi suurimmalle osalle casual-pelaajista täydellisen konsolin, jolla on kaikki legendaariset pelisarjat + uusia sarjoja, jotka hyödyntävät uusia ominaisuuksia. Jos et itse ole casual-pelaaja, niin ei tarvitse tulla itkemään, jos casual-konsoli voittaa sukupolven.

Siis mikä voitto? Eihän se 90-luvun tietokonetta tehoiltaan vastaava laatikko edes pystynyt kilpailemaan samassa sarjassa, niin miksi luulet jonkun ottaneen nokkiinsa "Wiin voitosta"? Wiin ainoa myyntivaltti oli juuri toi yksinhuoltajaäitien rakastama wiimotella huitominen, eli casualpaska. Kyseessä on täysin erilaiset tuotteet sekä täysin eri kohderyhmä, sikspä mistään kilpailusta on turha puhua. Vähän ku vertailis tavallisen auton ja ralliauton myyntejä. :D
lainaa
Gradius

28.06.2013 klo 06.37 6 tykkää tästä

Hyvä että jäi pois. En edelleenkään halua virittää olohuoneen taulutelkkarin päälle tai alle mitään kameraa enkä raivata olohuonetta aina uuteen järjestykseen kun aloitan pelaamaan peliä. Se että joutuisin siirtämään sohvan joka kerta kun alottaisin pelaamaan on ihan järjetön ajatus. Tästä syystä esim. Move on pölyttynyt heti oston jälkeen laatikossa.
lainaa
Valopad

28.06.2013 klo 07.25

Alkuperäinen kameralla varustettu paketti on tulossa, kehittäjät ovat tyrmistyneitä Sonyn venkoilusta.
lainaa
pekka22

28.06.2013 klo 07.53 1 tykkää tästä

xbox 360:n heikkous on aina ollut mielestäni tuo että ei ole tullut tarpeeksi myös casual-tason pelejä. vaikka valtaosa konsolin ostajista onkin ns. hardcore pelaajia ja siihen käyttötarkoitukseen se pääasiallisesti tulee, niin silti se on etu, että myös muille perheenjäsenille löytyy sopivia kevyempiä pelejä.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

28.06.2013 klo 07.56 4 tykkää tästä

Temesklk kirjoitti:
Tunge jo tuo Wii-vihasi perseeseesi. Onko se noin helvetin vaikeaa myöntää että Wii voitti sukupolven ylivoimaisesti? Nipa keksi innovatiivisen tavan pelata ja todella moni piti siitä ja myyntiluvut sen kertovat. Ihan turha tulla itkemään yhtään mitään siitä, että Wii olisi muka "historian suurin casualpaskan yliannostus". Porukka piti siitä enemmän kuin Boxista ja Pleikkarista. Wii antoi suurimmalle osalle casual-pelaajista täydellisen konsolin, jolla on kaikki legendaariset pelisarjat + uusia sarjoja, jotka hyödyntävät uusia ominaisuuksia. Jos et itse ole casual-pelaaja, niin ei tarvitse tulla itkemään, jos casual-konsoli voittaa sukupolven.

Ja kyllä, minulla on Xbox 360 ja tällä hetkellä pelaan vain sillä. Wii on ollut minulla jo yli viisi vuotta, joten en enää sitä jaksa pelata paljoakaan. En ole mikään fanboy. Raivostuttaa vain tuollainen lapsellinen itkeminen.

Itse asiaan: Itsekin kannatan kameran jättämistä pois, koska en sillä mitään tule tekemään. Microsoft voisi minun puolestani heittää Kinectin ovesta pihalle ja laittaa headsetin tilalle. Sony on oikeilla linjoilla.

Jotenkin niin perinteistä V2:sta. Kauhea kitinä ja vinkuminen ilman, että edes luetaan kommenttia mitä kommentoidaan.
Jos olisit sen tehnyt niin olisit tajunnut, että puhuimme ainakin osittain samasta asiasta ennen kuin aloit vetämään johtopäätöksiä hatusta ja puhumaan itseäsi vastaan.
Wii myi tosiaan eniten edellisessä sukupolvessa jos vertaat Wiitä, PS3 ja Xbox 360, mutta ainakaan itse en ole Nintendon talousvastaava ja täten minua se ei kiinnosta vittuakaan. Jos olisit edelleen lukenut aikaisemman keskustelun, etkä sortunut perinteiseen Nintendo-fanien kitinään niin olisit ehkä huomannut, että pointti oli tämä:
Nintendo teki Wiistä casual-koneen, toi mukana kaiken tarvittavan ==> totaalinen casualpaskapelien myrsky, jossa core-gamereille ei ole sijaa. Eli siis tuollaisen teknologian tuominen jokaisen konsolin mukana saa pelikehittäjät nimenomaan kehittämään casualpaskaa.
Nintendo lähti seuraamaan rahavirtauksia unohtaen ne todelliset pelaajat, jotka eivät trendien vaihtuessa jätä konsolipelaamista jonkun iPadin ja Angry Birdsin takia ja heidän naurettavan casualpelaamisen 100-vuotissuunnitelman lopputulos näkyykin oikein hyvin Wii U:n kohdalla. Ketään ei enää kiinnosta.
Mitä taas pelaamisen mullistamiseen tulee niin se toteutui korkeintaan noissa Nintendon markkinointivideoissa. FPS-ohjaamisen piti hakata PC:n hiiri+näppis ja ohjaimen piti tuoda pelit ulos ruudusta. Tosiasiassa helvetin heikon teknologia pohjalle rakennettu infrapunaviritelmä ei päässyt edes lähelle odotuksia.
Wii ei myynyt siis uuden pelaamisen tavan tai "mullistavan" liikeohjaamisen takia vaan ihmisten kokeilunhalun.
Markkinoinnilla ja mielikuvien luonnilla saatiin ihmeitä aikaan.

ponttoonilaituri kirjoitti:
Bladekill kirjoitti:

Ja kuinkakohan monta tästä 24 miljoonasta oli Xbox 360:n mukana bundlattuja kameroita?

Yhdentekevää, sillä Xbox360:n on aina voinut halutessaan ostaa myös ilman Kinectiä.

Väärin.
Jos laitetta tungetaan konsolin mukana niin se jo heti kaupassa saa monet varmasti valitsemaan ko. paketin vaikka eivät välttämättä täysin tietäisi mitä Kinect tekee. Eteenkin jos säästää rahaa ostamalla sen paketissa kuin, että myöhemmin erikseen. Joissain tapauksissa myyjillä taas ei välttämättä ole saatavilla muuta kuin Kinect-bundleja.
Loppupeleissä ainoastaa se merkitsee, että konsoli+kinect -paketeista todennäköisesti häviävän pieni murto-osa on sellaisia joita casual-pelaajat ovat tarkoituksellisesti ostaneet casual-pelaamista varten.

asdasdasd kirjoitti:

Jos DC-sarja myy jo kuusi miljoonaa yhteensä niin veikkaan että hieman isommissa luvuissa liikutaan. Sitten kun noi kinect-brändätyt roskapelit (myös ne jotka eivät ole bundlattu) myyvät paria miljoonaa niin ostajakuntaa tuntuisi löytyvän. Nyt niihin peleihin voidaan panostaakin eikä vain koittaa saada kameroita myydyksi.

Varmasti tuollaiset pelit myvät aina jonkun verran ja ihan muillekin kuin casual-pelaajille, mutta taas tullaan siihen kuinka edellisessä sukupolvessa Kinect esiteltiin ensimmäistä kertaa ja ennen kaikkea DC toimi jonkinlaisena symboolina Kinect-pelaamiselle joten Nintendo Wiin kaltaisia uuden teknologia kokeiluhalusta tulevia myyntejä oli runsaasti. Siinä vaiheessa kun jengi tajuaa mistä on kyse ja mikä se todellinen pitkäntähtäimen myyntipotentiaali on, eivät myynnit varmasti ole kaunista katseltavaa.
Kaikessa uudenlaisessa on aina alkupiikki, mutta sen varaan on paha pelata. Huomattavasti halvempi ja "Wii/Nintendo"-brändin varaan rakentunut Wii U on jo vetänyt täydellisen pohjasukelluksen, joten jokainen voi ihan oikeasti miettiä alkavatko casual-pelaajat ryntäämään kuola valuen kauppoihin ostamaan lähes 600€ Xbonen joka tarjoaa jo nähtyä teknologiaa.

Lyhyesti: Puhe oli siitä, että tässä tulevassa sukupolvessa casual-pelaamisen myyntipotentiaali olisi suurempi kuin edellisessä. Kaikki loogiset päätelmät, laskelmat ja jopa sukupolven ensimmäinen konsoli jolla on se suurin casual-pelaajien vetovoima näyttävät täysin päinvastaista tulosta.

asdasdasd kirjoitti:

Eivät niin merkittävästi. Jotkut kännykkä- ja tablettipelit eivät tule ikinä korvaamaan kotikonsoleilla pelattavia casualpelejä, mutta sinähän itsekin sanoit etteivät ne edes käytännössä kilpaile keskenään...

Jos tuo ei olisi jo tapahtunut valtaosalle markkinoista niin saattaisi pitääkin paikkansakin. Eivät casual-pelit konsoleilta toki katoa, mutta ne Wiin myynneissä nähdyt massiiviset casual-markkinat tuskin ovat enää tulossa konsoleille.

Ööh... Ne eivät 100% suoraan kilpaile "illanistujaispelien" kanssa. Casual-pelaajat eivät kuitenkaan ole sellaista porukkaa jonka on aivan välttämättä aina omistettava jonkinlainen latikko TV:n alla, jotta voi pelata olohuoneessaan tai esim. peli PC. Heidän pelitarpeensa on kuitenkin suht. vähäinen joten jos se täyttyy esim. iPadilla niin on hyvin epätodennäköistä että jengi lähtee ostamaan kallista Xbonea.

Kuten jo aikaisemmin mainitsin niin Wii U:lla oli käytännössä kaikki valttikortit ja edellytykset saada casual-markkinoita tässä sukupolvessa, mutta lopputulos on kaikkien nähtävillä.
Edellinen sukupolvi muutenkin lanseerattiin jo ennen tätä smartphone/tabletti pelaamisen vallankumousta, joten siinäkin vaiheessa kun iPadista ja muista viritelmistä tuli suosittuja oli monilla jo kotona joku konsoli ja siten Kinectillä, DC:llä, PS Movella oli myyntipotentiaali kun piti tehdä korkeintaan pieni investointi.

Nyt uuden sukupolven ovella monet casual-pelaajat tulevat miettimään, kannattaako ostaa Wii U:ta tai eteenkään kallista Xbox Onea kun iPad/Android tabletti/älypuhelin/whatever on jo ihan tarpeeksi ja sen jo erittäin todennäköisesti entuudestaan omistaa.*** Vaikkei omistakaan niin edelleen etuina on 1000 muutakin ominaisuutta kuin pelaaminen, mukana kuljettaminen, mahd. puhelin jne.

***En tiedä mikä tilanne siellä Suomessa nykyään on, koska en ole siellä vähään aikaan asunut, mutta tosiasia on että Pohjois-Eurooppa on yleisesti teknologian käyttöönotossa aivan järkyttävästi jäljessä muuta maailmaa. Aasiassa, USA:ssa ja Euroopan isommissa valtioissa top-älypuhelin ja/tai tabletin omistaminen on ollut jo jonkin aikaa aivan itsestäänselvyys jokaiselle.
Muokannut: Bladekill 28.06.2013 klo 08.15 lainaa
RRR

28.06.2013 klo 08.14

pekka22 kirjoitti:
xbox 360:n heikkous on aina ollut mielestäni tuo että ei ole tullut tarpeeksi myös casual-tason pelejä. vaikka valtaosa konsolin ostajista onkin ns. hardcore pelaajia ja siihen käyttötarkoitukseen se pääasiallisesti tulee, niin silti se on etu, että myös muille perheenjäsenille löytyy sopivia kevyempiä pelejä.

UK:ssa XO on juuri ohittamassa Wiin myynnit (8,4milj), ei voi olla valtaosa hardcore -pelaajia. En ole koskaan Kinectillä nähnytkään kuin kasuaalia, siksi kaikille löytyy enemmän kun mukana on sekä pad ja kinect 2.0 ja nimenomaan niin, että toinen ei ole riippuvainen toisesta kuten PS4:ssä.
lainaa
3r0xi0d

Rekisteröitynyt 07.08.2007

28.06.2013 klo 08.16 7 tykkää tästä

Sony jätti kameran pois ja valitsi käyttöjärjestelmäksi jonkun ilmaisversion :D Siinä niiden säästöt taas.

No aina löytyy silti Sony-fanipoikia ja isät luulee että Pleikkari on se ainoa oikea konsoli.
lainaa
Eihelv

28.06.2013 klo 08.52 9 tykkää tästä

3r0xi0d kirjoitti:
Sony jätti kameran pois ja valitsi käyttöjärjestelmäksi jonkun ilmaisversion :D Siinä niiden säästöt taas.

No aina löytyy silti Sony-fanipoikia ja isät luulee että Pleikkari on se ainoa oikea konsoli.

Ja aina löytyy idiootti, joka pitää kameraturhakkeen puuttumista ja aivoimen lähdekoodin pohjalta rakennettua käyttöjärjestelmää huonona asiana.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

28.06.2013 klo 09.14 7 tykkää tästä

Eihelv kirjoitti:
3r0xi0d kirjoitti:
Sony jätti kameran pois ja valitsi käyttöjärjestelmäksi jonkun ilmaisversion :D Siinä niiden säästöt taas.

No aina löytyy silti Sony-fanipoikia ja isät luulee että Pleikkari on se ainoa oikea konsoli.

Ja aina löytyy idiootti, joka pitää kameraturhakkeen puuttumista ja aivoimen lähdekoodin pohjalta rakennettua käyttöjärjestelmää huonona asiana.

Katsos Internet Explorer ja Windows kernel ovat välttämättömiä vakauden ja tietoturvan kannalta. Eiku hetkinen...!
lainaa
Kustannussyyt

28.06.2013 klo 10.00 1 tykkää tästä

3r0xi0d kirjoitti:
Sony jätti kameran pois ja valitsi käyttöjärjestelmäksi jonkun ilmaisversion :D Siinä niiden säästöt taas.

No aina löytyy silti Sony-fanipoikia ja isät luulee että Pleikkari on se ainoa oikea konsoli.

FreeBSD pohjainen OS on mahdollinen kompastuskivi MS:n valmiimman OS:n rinnalla.
lainaa
blahblah

28.06.2013 klo 10.03 3 tykkää tästä

Siis Xboxin ja Playstationin näppäimillä pelattavat casualpaskat* ovat jotenkin parempia kuin Wiin casualpaskat joissa on innovatiivinen ja edes jonkinlainen tarkkuusvaatimus?

*Casualpeleihin lasketaan myös pelejä kuten Red Dead Redemption, Mass Effect 2&3, Skyrim ja Tomb Raider, jotka ovat täysin retardoituneita vaikeimmallakin vaikeustasolla.

En näe mitä muuta ihmisten olisi pitänyt ymmärtää tuosta Nintendo Revolutionin E3-videosta. Kapulaa heilutellaan aivan niinkuin peleissä tehdään. Jos samanlainen video tehtäisiin muiden konsolien pelaajista niin nörtti istuisi hiljaa paikallaan padi käsissään ja sormet liikkuisivat parin sentin matkoja. Amiga, NES sun muut ovat aikanaan olleet omanlaisia pioneereitaan jotka ovat todella primitiivisiä ja yksinkertaisia, mutta joista on kertynyt nykyajan padihirmut. Padipelattavuus on sen sijaan kohdannut seinän, kaikki konfiguraatiot on jo nähty tuhanteen kertaan. Onko ihme että Wiin ottama riskilaite ei heti tuonut virtuaalitodellisuutta olohuoneisiin? Mutta ainakin se toi jotain uutta systeemiin "Press A to jump, RT to shoot"

Idiootti.
lainaa
sadsadsad

28.06.2013 klo 10.43 3 tykkää tästä

blahblah kirjoitti:

Noista mainitsemistasi yksikään ei ole casual-peli vitun idiootti.
Vaikeustaso noissa peleissä ei muuta sitä tosiasiaa, että ne ovat hardcorepelejä. Casual-pelit ovat kaikkein yksinkertaisimpia pelinkuvatuksia kuten Singstar, Cooking mama, Wii fit, Wii Sports, Wario Ware ja niin edes päin.

Idea olikin idiootti siinä, että Nintendo yrittää tunkea ihmisten mieleen kuvitelmia Wiin mahtavuudesta ja mullistavuudesta tuolla videolla. Täyttä paskaahan se oli, mutta Nintendon kannalta huippuveto. Ei kait kukaan ole muuta väittänytkään, apina?

Väität siis että ihan sama mitä paskaa kehitetään on se aina parempi kuin perinteiset menetelmät. Niin kauan kuin se on jotain "uutta" niin se on automaattisesti parempi ratkaisu? Wiimote oli aina ja on edelleen paskempi viritelmä kuin mikään padi ja sen näkee nyt kun seuraavassa sukupolvessa koko helvetin kapistusta ei kukaan muu tue kuin Nintendo eikä sitä näe missään muualla.
lainaa
lolled

Rekisteröitynyt 13.02.2011

28.06.2013 klo 10.53 1 tykkää tästä

Pioneeri kirjoitti:
MUN4G0GG3L14LF4 kirjoitti:
Ruma konsoli (oma henkilö-kohtainen mielipide josta ei voi valittaa).

Minua taas ei ole koskaan kiinostanut miltä kone näyttää vaan se mitä se kone sisältää tässä tapauksessa laadukkaamman raudan.

En millään viitisi ostaa 500 euron rodboxia mitä ensimmäiset 360 boksit olivat...

Sanookoon xbotit mitä vaan mutta sony tekee laatua ja siitä kertoo yhä toimivat ps1, ps2, ja ps3... ja tuleva ps4 tuskin tekee tähän poikkeusta...

Alkuperäiset xbox360:set eivät kestäneet vuottakaan ennen kuin emolevy suli...

Sillä ostinkin vasta slimin tosin sekin rämisee jo siihen tahtiin että milloinhan laukee...

Tasan yhden RROD-vikaisen boxin nähnyt vuosien saatossa. Itselläni tällä hetkellä kolmas Xbox 360, joista yksikään ei ole ollut viallinen.

Tuo pari vuotta vanha PS3 se poksuu kun vähän lämpöjä ottaa. Ns. hardresetkin tullut tutuksi...
lainaa
Lihatuomari

Rekisteröitynyt 17.01.2012

28.06.2013 klo 11.10

blahblah kirjoitti:
Siis Xboxin ja Playstationin näppäimillä pelattavat casualpaskat* ovat jotenkin parempia kuin Wiin casualpaskat joissa on innovatiivinen ja edes jonkinlainen tarkkuusvaatimus?

*Casualpeleihin lasketaan myös pelejä kuten Red Dead Redemption, Mass Effect 2&3, Skyrim ja Tomb Raider, jotka ovat täysin retardoituneita vaikeimmallakin vaikeustasolla.

Niin kuka laskee? Sinä? Tästä ei varmaan kannata enää väitellä.

blahblah kirjoitti:

Amiga, NES sun muut ovat aikanaan olleet omanlaisia pioneereitaan jotka ovat todella primitiivisiä ja yksinkertaisia, mutta joista on kertynyt nykyajan padihirmut. Padipelattavuus on sen sijaan kohdannut seinän, kaikki konfiguraatiot on jo nähty tuhanteen kertaan. Onko ihme että Wiin ottama riskilaite ei heti tuonut virtuaalitodellisuutta olohuoneisiin? Mutta ainakin se toi jotain uutta systeemiin "Press A to jump, RT to shoot"

Ymmärrä toki, että me eletään pitkälti valmiissa maailmassa; pyörä on jo keksitty. Ellei joku keksi jotain _oikeasti_ mullistavaa (mitä epäilen), niin tatit ja näppäimistö riittää mulle varsin hyvin. Wiimotella huitominen oli aluksi ihan nastaa, mutta ei ihan vastannut odotuksia. Lisäksi pelitarjonta oli paska, johtuen heikosta raudasta, jolle kukaan ei tahtonut tehdä pelejä.

PS. En pitänyt PS movestakaan.
Muokannut: Lihatuomari 28.06.2013 klo 11.11 lainaa
Temesklk

Rekisteröitynyt 12.02.2012

28.06.2013 klo 11.19 3 tykkää tästä

Lihatuomari kirjoitti:
Temesklk kirjoitti:
Tunge jo tuo Wii-vihasi perseeseesi. Onko se noin helvetin vaikeaa myöntää että Wii voitti sukupolven ylivoimaisesti? Nipa keksi innovatiivisen tavan pelata ja todella moni piti siitä ja myyntiluvut sen kertovat. Ihan turha tulla itkemään yhtään mitään siitä, että Wii olisi muka "historian suurin casualpaskan yliannostus". Porukka piti siitä enemmän kuin Boxista ja Pleikkarista. Wii antoi suurimmalle osalle casual-pelaajista täydellisen konsolin, jolla on kaikki legendaariset pelisarjat + uusia sarjoja, jotka hyödyntävät uusia ominaisuuksia. Jos et itse ole casual-pelaaja, niin ei tarvitse tulla itkemään, jos casual-konsoli voittaa sukupolven.

Siis mikä voitto? Eihän se 90-luvun tietokonetta tehoiltaan vastaava laatikko edes pystynyt kilpailemaan samassa sarjassa, niin miksi luulet jonkun ottaneen nokkiinsa "Wiin voitosta"? Wiin ainoa myyntivaltti oli juuri toi yksinhuoltajaäitien rakastama wiimotella huitominen, eli casualpaska. Kyseessä on täysin erilaiset tuotteet sekä täysin eri kohderyhmä, sikspä mistään kilpailusta on turha puhua. Vähän ku vertailis tavallisen auton ja ralliauton myyntejä. :D
Ei Wii kilpaillutkaan samassa sarjassa, koska se oli muita parempi. Olet aivan oikeassa. Mutta Wii myi silti eniten kaikista, joten sitä voi pitää konsolisukupolven voittajana. Ja se, että Wii keskittyy kilpailijoitaan enemmän casual-peleihin, ei tarkoita sitä etteikö niitä voisi verrata keskenään. Wiille löytyy ihan kunnon kasa RPG:itä ja räiskintöjä sun muita seikkailupelejä, joita minullakin on suurin osa. Minä en ostanut Wiitä ohjaimen takia vaan pelien takia, joita ei muualta saa. Ja näin teki varmasti myös moni muukin.
lainaa
Temesklk

Rekisteröitynyt 12.02.2012

28.06.2013 klo 11.55

Bladekill kirjoitti:
Temesklk kirjoitti:
Tunge jo tuo Wii-vihasi perseeseesi. Onko se noin helvetin vaikeaa myöntää että Wii voitti sukupolven ylivoimaisesti? Nipa keksi innovatiivisen tavan pelata ja todella moni piti siitä ja myyntiluvut sen kertovat. Ihan turha tulla itkemään yhtään mitään siitä, että Wii olisi muka "historian suurin casualpaskan yliannostus". Porukka piti siitä enemmän kuin Boxista ja Pleikkarista. Wii antoi suurimmalle osalle casual-pelaajista täydellisen konsolin, jolla on kaikki legendaariset pelisarjat + uusia sarjoja, jotka hyödyntävät uusia ominaisuuksia. Jos et itse ole casual-pelaaja, niin ei tarvitse tulla itkemään, jos casual-konsoli voittaa sukupolven.

Ja kyllä, minulla on Xbox 360 ja tällä hetkellä pelaan vain sillä. Wii on ollut minulla jo yli viisi vuotta, joten en enää sitä jaksa pelata paljoakaan. En ole mikään fanboy. Raivostuttaa vain tuollainen lapsellinen itkeminen.

Itse asiaan: Itsekin kannatan kameran jättämistä pois, koska en sillä mitään tule tekemään. Microsoft voisi minun puolestani heittää Kinectin ovesta pihalle ja laittaa headsetin tilalle. Sony on oikeilla linjoilla.

Jotenkin niin perinteistä V2:sta. Kauhea kitinä ja vinkuminen ilman, että edes luetaan kommenttia mitä kommentoidaan.
Jos olisit sen tehnyt niin olisit tajunnut, että puhuimme ainakin osittain samasta asiasta ennen kuin aloit vetämään johtopäätöksiä hatusta ja puhumaan itseäsi vastaan.
Wii myi tosiaan eniten edellisessä sukupolvessa jos vertaat Wiitä, PS3 ja Xbox 360, mutta ainakaan itse en ole Nintendon talousvastaava ja täten minua se ei kiinnosta vittuakaan. Jos olisit edelleen lukenut aikaisemman keskustelun, etkä sortunut perinteiseen Nintendo-fanien kitinään niin olisit ehkä huomannut, että pointti oli tämä:
Nintendo teki Wiistä casual-koneen, toi mukana kaiken tarvittavan ==> totaalinen casualpaskapelien myrsky, jossa core-gamereille ei ole sijaa. Eli siis tuollaisen teknologian tuominen jokaisen konsolin mukana saa pelikehittäjät nimenomaan kehittämään casualpaskaa.
Nintendo lähti seuraamaan rahavirtauksia unohtaen ne todelliset pelaajat, jotka eivät trendien vaihtuessa jätä konsolipelaamista jonkun iPadin ja Angry Birdsin takia ja heidän naurettavan casualpelaamisen 100-vuotissuunnitelman lopputulos näkyykin oikein hyvin Wii U:n kohdalla. Ketään ei enää kiinnosta.
Mitä taas pelaamisen mullistamiseen tulee niin se toteutui korkeintaan noissa Nintendon markkinointivideoissa. FPS-ohjaamisen piti hakata PC:n hiiri+näppis ja ohjaimen piti tuoda pelit ulos ruudusta. Tosiasiassa helvetin heikon teknologia pohjalle rakennettu infrapunaviritelmä ei päässyt edes lähelle odotuksia.
Wii ei myynyt siis uuden pelaamisen tavan tai "mullistavan" liikeohjaamisen takia vaan ihmisten kokeilunhalun.
Markkinoinnilla ja mielikuvien luonnilla saatiin ihmeitä aikaan.
Teille ns. hardcore pelaajille on ne Boxi ja Pleikkari tarjolla. Nipa lähti kehittämään pelaamista toiseen suuntaan ja onnistui siinä hyvin. On aika kaukaa haettua sanoa, että Wii myi parhaiten sen takia, että porukka muka halusi vain kokeilla uutta liikkeentunnistusta. Varmasti moni halusikin kokeilla, mutta Pleikkaria ja Boxia ei myyntiluvuissa voiteta sillä, että halutaan vain kokeilla. Ihmisiä juuri kiinnosti eri tavalla pelaaminen. Ei ehkä kaikkia hardcore pelaajia, mutta kuten jo sanoin, he voivat pelata muilla konsoleilla. Wiillä on myyntivalttina myös kaikki yksinoikeuspelit, joita ei missään muualla näe. Ihmiset ostivat juuri pelienkin takia konsolin. Liikkeentunnistus toimii sitä paitsi monessa pelissä aivan mainiosti ja sitä ei monessa pelissä edes tarvitse käyttää, jos ei halua. Microsoft ja Sony vielä kopioivat Wiitä liikkeentunnistuksessa, koska huomasivat, että se myy. Sony teki samanlaisen Moven ja Microsoft kehitti ideaa vielä pidemmälle ja sai ihan vaikuttavan kyhäelmän kasaan, vaikkei se itseäni kiinnosta yhtään, mutta useaa kiinnostaa kuitenkin.

Jos et itse pidä konsolista, niin ei silti tarvitse haukkua sitä lyttyyn ja keksiä tekosyitä miksi se myi muita paremmin. Jos Wii olisi niin huono kuin sanot sen olevan, niin se ei olisi ikinä myynyt niin paljon. Mikään huono ei myy paljon. Joidenkin ihmisten täytyy pitää tuotteesta, jotta sitä ostetaan, mikä on tietysti aivan itsestäänselvyys ja joka sinunkin pitäisi ymmärtää.

Ja se ei ole mielestäni väärin, että Nipa lähti tarjoamaan casual-pelaajille hyvää konsolia ja jätti core-pelaajat Microsoftille ja Sonylle. Moni core-pelaaja varmasti osti myös Wiin, jos on aikasemminkin pitänyt Nintendon pelisarjoista, kuten esimerkiksi minä. Sitte siihen päälle Pleikkari tai Boxi tai molemmat, joilla voi sitten pelata niitä kunnon core-pelejä, jotka ovat surkeita Wiillä tai niitä ei ole ollenkaan. Ne core-pelaajat, jotka eivät Nintendon peleistä ikinä ole olleet kiinnostuneita, niin jättivät konsolin kaupan hyllylle. Nipa otti riskin ja ansaitsi sen ansiosta paljon rahaa.
lainaa
blahblah

28.06.2013 klo 12.00 1 tykkää tästä

Jos RDR on hardcore niin mitä ovat Daggerfallit, ekat Ninja Gaidenit ja ekat Command&Conquerit? Sad sad.

Ja puhehan oli vittu kehityksestä. Wiimote on ensimmäinen prototyyppi, ihan kuin joku vitun Pongin ohjain oli joskus. Jatkossa tehtävä on parantaa.
lainaa
Betrunken

Rekisteröitynyt 20.02.2010

28.06.2013 klo 12.27 2 tykkää tästä

Lihatuomari kirjoitti:
Temesklk kirjoitti:
Tunge jo tuo Wii-vihasi perseeseesi. Onko se noin helvetin vaikeaa myöntää että Wii voitti sukupolven ylivoimaisesti? Nipa keksi innovatiivisen tavan pelata ja todella moni piti siitä ja myyntiluvut sen kertovat. Ihan turha tulla itkemään yhtään mitään siitä, että Wii olisi muka "historian suurin casualpaskan yliannostus". Porukka piti siitä enemmän kuin Boxista ja Pleikkarista. Wii antoi suurimmalle osalle casual-pelaajista täydellisen konsolin, jolla on kaikki legendaariset pelisarjat + uusia sarjoja, jotka hyödyntävät uusia ominaisuuksia. Jos et itse ole casual-pelaaja, niin ei tarvitse tulla itkemään, jos casual-konsoli voittaa sukupolven.

Siis mikä voitto? Eihän se 90-luvun tietokonetta tehoiltaan vastaava laatikko edes pystynyt kilpailemaan samassa sarjassa, niin miksi luulet jonkun ottaneen nokkiinsa "Wiin voitosta"? Wiin ainoa myyntivaltti oli juuri toi yksinhuoltajaäitien rakastama wiimotella huitominen, eli casualpaska. Kyseessä on täysin erilaiset tuotteet sekä täysin eri kohderyhmä, sikspä mistään kilpailusta on turha puhua. Vähän ku vertailis tavallisen auton ja ralliauton myyntejä. :D

No siis samalla logiikalla sonykaan ei ole voittanut koskaan mitään sukupolvea koska on ollut SELVÄSTI heikompi kun sukupolvensa. Eka polvi tapella kahta kertaa tehokkaampaa laitetta(N64) ja toisella sitten boxia vastaan joka oli tyyliin puolitostakertaa tehokkaampi. kukaan ei silloin valittanut joo toi ps1/ps2 ollut edes samalla vuosikymmenellä.

Ainakin PS1roundien jälkeen tehottomin konsoli on voittanut roundin jos laskttaan konsolimyyneijä.

Edit: Kun tällä roundilla miettii kun boxin ja ps3 konsolimyynnit olivat lähellä toisiaan mutta pelimyyneissä varsinkin koskien yhteisiä pelejä niin boxin peli oli myydympi versio ja joskus varsinkin selvästi(Codit tms paskat)
Eli tuntuu että tällä konsolipolvella ole edes pelattu varsinaisesti, ps3ostettiin blu-ray soittimeksi ja boxeija ostettiin kun ne hajos niin maan perkeleesti.
Muokannut: Betrunken 28.06.2013 klo 12.34 lainaa
Lihatuomari

Rekisteröitynyt 17.01.2012

28.06.2013 klo 12.41

Betrunken kirjoitti:

No siis samalla logiikalla sonykaan ei ole voittanut koskaan mitään sukupolvea koska on ollut SELVÄSTI heikompi kun sukupolvensa. Eka polvi tapella kahta kertaa tehokkaampaa laitetta(N64) ja toisella sitten boxia vastaan joka oli tyyliin puolitostakertaa tehokkaampi. kukaan ei silloin valittanut joo toi ps1/ps2 ollut edes samalla vuosikymmenellä.

Ainakin PS1roundien jälkeen tehottomin konsoli on voittanut roundin jos laskttaan konsolimyyneijä.

Niin siis mitä? :D Kyse oli ihan tästä ja tulevasta polvesta, koska Xboxilla ja PS:lla on selvästi yhteinen kohderyhmä ja Wiillä on oma.
lainaa
Pioneeri

Rekisteröitynyt 09.08.2009

28.06.2013 klo 13.24 2 tykkää tästä

lolled kirjoitti:
Pioneeri kirjoitti:
MUN4G0GG3L14LF4 kirjoitti:
Ruma konsoli (oma henkilö-kohtainen mielipide josta ei voi valittaa).

Minua taas ei ole koskaan kiinostanut miltä kone näyttää vaan se mitä se kone sisältää tässä tapauksessa laadukkaamman raudan.

En millään viitisi ostaa 500 euron rodboxia mitä ensimmäiset 360 boksit olivat...

Sanookoon xbotit mitä vaan mutta sony tekee laatua ja siitä kertoo yhä toimivat ps1, ps2, ja ps3... ja tuleva ps4 tuskin tekee tähän poikkeusta...

Alkuperäiset xbox360:set eivät kestäneet vuottakaan ennen kuin emolevy suli...

Sillä ostinkin vasta slimin tosin sekin rämisee jo siihen tahtiin että milloinhan laukee...

Tasan yhden RROD-vikaisen boxin nähnyt vuosien saatossa. Itselläni tällä hetkellä kolmas Xbox 360, joista yksikään ei ole ollut viallinen.

Tuo pari vuotta vanha PS3 se poksuu kun vähän lämpöjä ottaa. Ns. hardresetkin tullut tutuksi...

Miksi sulla sitten on kolmas xbox jo menossa jos niissä ei ole mitään vikaa?

lainaa
Halpajahyvä

28.06.2013 klo 14.00

Poistamalla padin saisi hinnan 349,00:ään.
lainaa
Dmmmdmd

28.06.2013 klo 14.32 5 tykkää tästä

Poistamalla gyrolla toimivan dildon päästäisiin jo 200 euroon. Se on kallis dildo se.
lainaa
lolled

Rekisteröitynyt 13.02.2011

28.06.2013 klo 15.19 3 tykkää tästä

Pioneeri kirjoitti:
lolled kirjoitti:
Pioneeri kirjoitti:
MUN4G0GG3L14LF4 kirjoitti:
Ruma konsoli (oma henkilö-kohtainen mielipide josta ei voi valittaa).

Minua taas ei ole koskaan kiinostanut miltä kone näyttää vaan se mitä se kone sisältää tässä tapauksessa laadukkaamman raudan.

En millään viitisi ostaa 500 euron rodboxia mitä ensimmäiset 360 boksit olivat...

Sanookoon xbotit mitä vaan mutta sony tekee laatua ja siitä kertoo yhä toimivat ps1, ps2, ja ps3... ja tuleva ps4 tuskin tekee tähän poikkeusta...

Alkuperäiset xbox360:set eivät kestäneet vuottakaan ennen kuin emolevy suli...

Sillä ostinkin vasta slimin tosin sekin rämisee jo siihen tahtiin että milloinhan laukee...

Tasan yhden RROD-vikaisen boxin nähnyt vuosien saatossa. Itselläni tällä hetkellä kolmas Xbox 360, joista yksikään ei ole ollut viallinen.

Tuo pari vuotta vanha PS3 se poksuu kun vähän lämpöjä ottaa. Ns. hardresetkin tullut tutuksi...

Miksi sulla sitten on kolmas xbox jo menossa jos niissä ei ole mitään vikaa?

Ensimmäisen ostin halvalla käytettynä ja siinä oli LIVE-bannit. Sitten halusinkin pelata siellä LIVEssä nii ostin uuden. Nykyinen onkin sitten Slim-malli ihan sen takia, että huomattavasti hiljaisempi. Hyvällä hinnalla saanut aina edellisen boxin myytyä eteenpäin. Mitään vikoja siis ei ole ollut.
lainaa
vasenLaituri

28.06.2013 klo 15.48 8 tykkää tästä

Bladekill kirjoitti:

ponttoonilaituri kirjoitti:
Bladekill kirjoitti:

Ja kuinkakohan monta tästä 24 miljoonasta oli Xbox 360:n mukana bundlattuja kameroita?

Yhdentekevää, sillä Xbox360:n on aina voinut halutessaan ostaa myös ilman Kinectiä.

Väärin.
Jos laitetta tungetaan konsolin mukana niin se jo heti kaupassa saa monet varmasti valitsemaan ko. paketin vaikka eivät välttämättä täysin tietäisi mitä Kinect tekee. Eteenkin jos säästää rahaa ostamalla sen paketissa kuin, että myöhemmin erikseen. Joissain tapauksissa myyjillä taas ei välttämättä ole saatavilla muuta kuin Kinect-bundleja.
Loppupeleissä ainoastaa se merkitsee, että konsoli+kinect -paketeista todennäköisesti häviävän pieni murto-osa on sellaisia joita casual-pelaajat ovat tarkoituksellisesti ostaneet casual-pelaamista varten.

Väärin. Ensinnäkin Xbox360:n on aina ja kaikkialta voinut ostaa ilman Kinectiä ja Kinectin on aina voinut ostaa myös erikseen. Myös se, että valtaosa 24 miljoonasta asiakkaasta olisi ostanut n. satasen kalliimman Kinect -bundlen selvittämättä mistä hintaero johtuu, on ajatuksenakin järjetön.

Loppupeleissä merkitsee, että Kinect löytyy lähes 25 miljoonasta kodista ja että joka kolmas Xboxin omistaja on katsonut Kinectin ostamisen arvoiseksi laitteeksi. Se on se mikä merkitsee.
lainaa
maksunetti

28.06.2013 klo 17.35 1 tykkää tästä

Karsimalla Linuxin ja peliyhteensopivuuden Sony säästi $49.95 jokaisen konsolin hinnasta.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

28.06.2013 klo 17.39 2 tykkää tästä

Temesklk kirjoitti:
Tunge jo tuo Wii-vihasi perseeseesi. Onko se noin helvetin vaikeaa myöntää että Wii voitti sukupolven ylivoimaisesti? Nipa keksi innovatiivisen tavan pelata ja todella moni piti siitä ja myyntiluvut sen kertovat. Ihan turha tulla itkemään yhtään mitään siitä, että Wii olisi muka "historian suurin casualpaskan yliannostus". Porukka piti siitä enemmän kuin Boxista ja Pleikkarista. Wii antoi suurimmalle osalle casual-pelaajista täydellisen konsolin, jolla on kaikki legendaariset pelisarjat + uusia sarjoja, jotka hyödyntävät uusia ominaisuuksia. Jos et itse ole casual-pelaaja, niin ei tarvitse tulla itkemään, jos casual-konsoli voittaa sukupolven.

Minulla ei ole mitään vaikeuksia myöntää että Wii oli sukupolvensa kunkku myynneissä, mutta konsolina se oli kasa pas****. Hyvin moni sen ostaja pettyi raskaasti ja ohjaus oli oikeasti huono. Wiimote on monissa peleissä monimutkaisempi ja hankalempi casual-pelaajille kuin padi. Tämä tuli todettua ihan itse, kun muutamat casual-pelaajiksi luokiteltavat tutut pelasi Zeldaa. Ei ole ikinä padi Zeldoissa ollut lähellekkään niin paljon sekoilua ja unohtamista miten tehdään mikäkin juttu/liike kuin Wiillä.
lainaa
PCracetard

28.06.2013 klo 17.40

Karsimalla kaikki turha huomataan että kaiken alta löytyy 400€:n näytönohjain.
lainaa
uliulivaikovalivali

28.06.2013 klo 17.43

tagman kirjoitti:
Temesklk kirjoitti:
Tunge jo tuo Wii-vihasi perseeseesi. Onko se noin helvetin vaikeaa myöntää että Wii voitti sukupolven ylivoimaisesti? Nipa keksi innovatiivisen tavan pelata ja todella moni piti siitä ja myyntiluvut sen kertovat. Ihan turha tulla itkemään yhtään mitään siitä, että Wii olisi muka "historian suurin casualpaskan yliannostus". Porukka piti siitä enemmän kuin Boxista ja Pleikkarista. Wii antoi suurimmalle osalle casual-pelaajista täydellisen konsolin, jolla on kaikki legendaariset pelisarjat + uusia sarjoja, jotka hyödyntävät uusia ominaisuuksia. Jos et itse ole casual-pelaaja, niin ei tarvitse tulla itkemään, jos casual-konsoli voittaa sukupolven.

Minulla ei ole mitään vaikeuksia myöntää että Wii oli sukupolvensa kunkku myynneissä, mutta konsolina se oli kasa pas****. Hyvin moni sen ostaja pettyi raskaasti ja ohjaus oli oikeasti huono. Wiimote on monissa peleissä monimutkaisempi ja hankalempi casual-pelaajille kuin padi. Tämä tuli todettua ihan itse, kun muutamat casual-pelaajiksi luokiteltavat tutut pelasi Zeldaa. Ei ole ikinä padi Zeldoissa ollut lähellekkään niin paljon sekoilua ja unohtamista miten tehdään mikäkin juttu/liike kuin Wiillä.

No voi vittu onko se nyt sitten casuaali vai ei? Sanotaan että pelit ovat liian yksinkertaisia ja kädestäpitäviä ja sitten lihasmuistisi (nörteillä ja casualmössöillä umpisurkea) unohtaa liikkeen niin sekin on ongelma.

On aivan totta että pelaajat ovat maailman suurimpia valittajia. Itsekin valitan tässä.
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

28.06.2013 klo 17.58 1 tykkää tästä

Pioneeri kirjoitti:
[quote nick="lolled"]
Miksi sulla sitten on kolmas xbox jo menossa jos niissä ei ole mitään vikaa?

Trololo. Itse myin fat ps3:n, pistin pari kymppiä päälle ja ostin slimin isommalla kovolla.
lainaa
asdasdasd

28.06.2013 klo 18.20 1 tykkää tästä

Bladekill kirjoitti:
Lyhyesti: Puhe oli siitä, että tässä tulevassa sukupolvessa casual-pelaamisen myyntipotentiaali olisi suurempi kuin edellisessä. Kaikki loogiset päätelmät, laskelmat ja jopa sukupolven ensimmäinen konsoli jolla on se suurin casual-pelaajien vetovoima näyttävät täysin päinvastaista tulosta.

En kyllä rehellisesti sanottuna näe tekstissäsi mitään mikään loogisesti pääteltynä tai katsottaessa viime sukupolven kinectin "menestystä" näyttäisi täysin päinvastaista tulosta. Pelkästään konsolin mukaan pakosti bundlattu kamera sotii jo tuota tulosta vastaan kun asiaa oikein miettii. Tulosta ei hirveän kauan tarvitse edes odotella kun Xbonen julkaisuun on tulossa seuraavaa Just Dancea, Zumba-heilumista ja kinect sportsia.
lainaa
Betrunken

Rekisteröitynyt 20.02.2010

28.06.2013 klo 20.09 1 tykkää tästä

Lihatuomari kirjoitti:
Betrunken kirjoitti:

No siis samalla logiikalla sonykaan ei ole voittanut koskaan mitään sukupolvea koska on ollut SELVÄSTI heikompi kun sukupolvensa. Eka polvi tapella kahta kertaa tehokkaampaa laitetta(N64) ja toisella sitten boxia vastaan joka oli tyyliin puolitostakertaa tehokkaampi. kukaan ei silloin valittanut joo toi ps1/ps2 ollut edes samalla vuosikymmenellä.

Ainakin PS1roundien jälkeen tehottomin konsoli on voittanut roundin jos laskttaan konsolimyyneijä.

Niin siis mitä? :D Kyse oli ihan tästä ja tulevasta polvesta, koska Xboxilla ja PS:lla on selvästi yhteinen kohderyhmä ja Wiillä on oma.

Oisit sitten sanonut suoraan että kohderyhmästä mutta tehoja sanoit olevan liika vähän niin mä sillä lähinnä tarkoitin. Tiedän minäkin kyllä syyn sille että miksi Wii menesty niin hyvin, äijät dokaa ja ämmät heiluttelee wii sauvoja päivällä ja illalla sitten toisia sauvoja. Mutta voiko sanoa että millään konsolilla on sama kohde ryhmä, itse ainakin pelaan pelejä konsoleilla olkoon sitten sonyn konsoli tai mikkisoftan. Wiitä en omista jostain syystä vaikka Zeldat ja mariot ovat hyviä pelejä mutta iältäni menin niiden ohi ja oikeasti mitä pelanut pelejä niin parhaimmissa peleissä on ollut K-18 lätkät, pois lukien FF7 ja siihen aikaan K-16 pelit ps1:llä.

P.S:Edellinen ja tämä kommentti kirjoitettu "lievässä" humalassa että pahoitteluni kiroitusvihreistä
lainaa
Temesklk

Rekisteröitynyt 12.02.2012

28.06.2013 klo 20.22

tagman kirjoitti:
Temesklk kirjoitti:
Tunge jo tuo Wii-vihasi perseeseesi. Onko se noin helvetin vaikeaa myöntää että Wii voitti sukupolven ylivoimaisesti? Nipa keksi innovatiivisen tavan pelata ja todella moni piti siitä ja myyntiluvut sen kertovat. Ihan turha tulla itkemään yhtään mitään siitä, että Wii olisi muka "historian suurin casualpaskan yliannostus". Porukka piti siitä enemmän kuin Boxista ja Pleikkarista. Wii antoi suurimmalle osalle casual-pelaajista täydellisen konsolin, jolla on kaikki legendaariset pelisarjat + uusia sarjoja, jotka hyödyntävät uusia ominaisuuksia. Jos et itse ole casual-pelaaja, niin ei tarvitse tulla itkemään, jos casual-konsoli voittaa sukupolven.

Minulla ei ole mitään vaikeuksia myöntää että Wii oli sukupolvensa kunkku myynneissä, mutta konsolina se oli kasa pas****. Hyvin moni sen ostaja pettyi raskaasti ja ohjaus oli oikeasti huono. Wiimote on monissa peleissä monimutkaisempi ja hankalempi casual-pelaajille kuin padi. Tämä tuli todettua ihan itse, kun muutamat casual-pelaajiksi luokiteltavat tutut pelasi Zeldaa. Ei ole ikinä padi Zeldoissa ollut lähellekkään niin paljon sekoilua ja unohtamista miten tehdään mikäkin juttu/liike kuin Wiillä.
Voittaja on yleensä se, jota on myyty enemmän. Se on totta, että padi Zeldat on parempia ja helpompia pelata. Mutta ei kyllä Twilight Princessissä ollut mitään vaikeuksia muistaa liikkeitä tai muita ominaisuuksia? Ja se on sinun mielipiteesi, että Wii on surkea, mutta moni silti pitää siitä, vaikka se on omastakin mielestäni huonompi konsoli, kuin edeltäjänsä. Ei se silti ihan sysipaska ole, kuten sinä ja Bladekill annatte olettaa.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

29.06.2013 klo 18.17 2 tykkää tästä

asdasdasd kirjoitti:
Bladekill kirjoitti:
Lyhyesti: Puhe oli siitä, että tässä tulevassa sukupolvessa casual-pelaamisen myyntipotentiaali olisi suurempi kuin edellisessä. Kaikki loogiset päätelmät, laskelmat ja jopa sukupolven ensimmäinen konsoli jolla on se suurin casual-pelaajien vetovoima näyttävät täysin päinvastaista tulosta.

En kyllä rehellisesti sanottuna näe tekstissäsi mitään mikään loogisesti pääteltynä tai katsottaessa viime sukupolven kinectin "menestystä" näyttäisi täysin päinvastaista tulosta. Pelkästään konsolin mukaan pakosti bundlattu kamera sotii jo tuota tulosta vastaan kun asiaa oikein miettii. Tulosta ei hirveän kauan tarvitse edes odotella kun Xbonen julkaisuun on tulossa seuraavaa Just Dancea, Zumba-heilumista ja kinect sportsia.

Jos luit saman verran kuin lainasit niin ei ehkä ihmekään jos et näe.
Kaikki argumenttisi kumottiin jo aikaisemmin, joten jos luetunymmärtämisessä tai keskittymisessä on ongelmaa niin minua ei kannata konsultoida asian suhteen.

vasenLaituri kirjoitti:
Bladekill kirjoitti:

ponttoonilaituri kirjoitti:
Bladekill kirjoitti:

Ja kuinkakohan monta tästä 24 miljoonasta oli Xbox 360:n mukana bundlattuja kameroita?

Yhdentekevää, sillä Xbox360:n on aina voinut halutessaan ostaa myös ilman Kinectiä.

Väärin.
Jos laitetta tungetaan konsolin mukana niin se jo heti kaupassa saa monet varmasti valitsemaan ko. paketin vaikka eivät välttämättä täysin tietäisi mitä Kinect tekee. Eteenkin jos säästää rahaa ostamalla sen paketissa kuin, että myöhemmin erikseen. Joissain tapauksissa myyjillä taas ei välttämättä ole saatavilla muuta kuin Kinect-bundleja.
Loppupeleissä ainoastaa se merkitsee, että konsoli+kinect -paketeista todennäköisesti häviävän pieni murto-osa on sellaisia joita casual-pelaajat ovat tarkoituksellisesti ostaneet casual-pelaamista varten.

Väärin. Ensinnäkin Xbox360:n on aina ja kaikkialta voinut ostaa ilman Kinectiä ja Kinectin on aina voinut ostaa myös erikseen. Myös se, että valtaosa 24 miljoonasta asiakkaasta olisi ostanut n. satasen kalliimman Kinect -bundlen selvittämättä mistä hintaero johtuu, on ajatuksenakin järjetön.

Loppupeleissä merkitsee, että Kinect löytyy lähes 25 miljoonasta kodista ja että joka kolmas Xboxin omistaja on katsonut Kinectin ostamisen arvoiseksi laitteeksi. Se on se mikä merkitsee.

Eli väität siis, että se missään maailman kaupassa ei koskaan ole ollut tilannetta, että vain kinect bundleja on ollut saatavilla? Aika kova jätkä olet kun tiedät asioita joita kukaan muu ihminen ei voi tietää.
57e on ainakin matemaattisesti eri asia kuin 100e. En tiedä miten sinä lasket ja toiseksi todellakin jengi on ostanut Kinectiä tietämättä mikä se on. Ennenkaikkea bundleissa. "Hei kiva kamera tulee mukana, tuosta on varmaan hyötyä joskus"
Ainoastaan v2:ssa, kotakussa jne. pyörivät ja sceneä seuraavat pelaajat tietävät tarkalleen mitä markkinoilla tapahtuu ja mitä tuotteita on heille tarjotaan. Suurin osa kuitenkin vain kävelee citymarkettiin ja ottaa käteensä sen ensimmäisen laatikon jossa lukee "Xbox" sen kummemmin katsomatta vaikka kyseessä olisi leivänpaahdin.

Kinect löytyy melkein 25 miljoostasta kodista? Onkohan todennäköisempää, että joitain Kinectejä jaetaan kotien kesken vai että joissain kodeissa on useampia Kinectejä? Eli siis jos puhutaan kinect/talous luvusta niin ainoa suunta mihin se 24 miljoonasta lähtee on alaspäin. Kaiken lisäksi todennäköisesti kyseessä on jälleenmyyjille toimitettujen tuotteiden osuus.

Muutenkin unohdit kokonaan kaikki muut asiat kuten uuden teknologia kokeiluhalu jne. joka varmasti ankarasti rokottaa tuota lukua.

Loppupeleissä tämä edelleen pätee: (Lainaan edellistä viestiäni)
"Loppupeleissä ainoastaa se merkitsee, että konsoli+kinect -paketeista todennäköisesti häviävän pieni murto-osa on sellaisia joita casual-pelaajat ovat tarkoituksellisesti ostaneet casual-pelaamista varten."

Temesklk kirjoitti:

Voittaja on yleensä se, jota on myyty enemmän. Se on totta, että padi Zeldat on parempia ja helpompia pelata. Mutta ei kyllä Twilight Princessissä ollut mitään vaikeuksia muistaa liikkeitä tai muita ominaisuuksia? Ja se on sinun mielipiteesi, että Wii on surkea, mutta moni silti pitää siitä, vaikka se on omastakin mielestäni huonompi konsoli, kuin edeltäjänsä. Ei se silti ihan sysipaska ole, kuten sinä ja Bladekill annatte olettaa.

Voittaja MYYNNEISSÄ. Markkinoinnilla ja kusetuksella pääsee ihmeen pitkälle jos ette ole huomanneet, eikä koske pelkästään pelialaa. Wii U tuo markkinoille myös uudenlaista tapaa pelata ja kutittelee kaikkia niitä aisteja mitä Wii aikoinaan kosketti, mutta kappas kummaa kun ketään ei enää kiinnosta,
Vanha viisaus pätee tässäkin:
"Fool me once, shame on you; fool me twice, shame on me"

Myöskään suurinosa ihmisistä ei läpäisisi Mensan pääsykoetta, mutta ei siinäkään tapauksessa enemmistö ole automaattisesti oikeassa.
Muokannut: Bladekill 29.06.2013 klo 18.21 lainaa
walloftext

29.06.2013 klo 21.57 2 tykkää tästä

Bladekill ei selvästikään kykene käsittämään, että 24 miljoonaa Kinectiä oli myyty viime vuoden loppuun mennessä. Kohta on jo heinäkuu eikä Kinectien myynti varmastikaan loppunut vuodenvaihteeseen.

Loppupeleissä merkitsee ainoastaan se, että yli 24 miljoonaa asiakasta on katsonut Kinectin olevan siinä määrin mielenkiintoinen, että on sellaisen kotiinsa hankkinut.
lainaa
Bladefail

29.06.2013 klo 21.59 2 tykkää tästä

walloftext kirjoitti:
Bladekill ei selvästikään kykene käsittämään, että 24 miljoonaa Kinectiä oli myyty viime vuoden loppuun mennessä. Kohta on jo heinäkuu eikä Kinectien myynti varmastikaan loppunut vuodenvaihteeseen.

Loppupeleissä merkitsee ainoastaan se, että yli 24 miljoonaa asiakasta on katsonut Kinectin olevan siinä määrin mielenkiintoinen, että on sellaisen kotiinsa hankkinut.

Mistä tiedät että ne on sen hankkinut kotiisa? Onhan joku voinut ostaa sen vaikka työpaikalle tai mökkilaiturin nokkaan.
lainaa
asdasdasd

30.06.2013 klo 19.29 1 tykkää tästä

Bladekill kirjoitti:

Kaikki argumenttisi kumottiin jo aikaisemmin, joten jos luetunymmärtämisessä tai keskittymisessä on ongelmaa niin minua ei kannata konsultoida asian suhteen.

Sunkin kannattaisi ehkä konsultoida jotakuta, sen verran epäloogiset, typerät ja liioitellut olettamukset sulla on kuluttajien järjenjuoksusta ja ostotavoista.

"Ainoastaan v2:ssa, kotakussa jne. pyörivät ja sceneä seuraavat pelaajat tietävät tarkalleen mitä markkinoilla tapahtuu ja mitä tuotteita on heille tarjotaan."
Ei sun tarvitse pyöriä pelisaiteilla 24/7 tietääksesi mitä sä sieltä marketista kotiis kannat. Siihen riittää ihan tavallisen verran älyä ja järjenkäyttöä, ja valtaosa varmasti on tiennyt mitä sen "xbox" -merkatun paketin sisällä on.

"Suurin osa kuitenkin vain kävelee citymarkettiin ja ottaa käteensä sen ensimmäisen laatikon jossa lukee "Xbox" sen kummemmin katsomatta vaikka kyseessä olisi leivänpaahdin."
Just joo, kyllä suomalainen ryppyotsainen markettishoppailija katsoo sen "xboxin" jälkeen seuraavaksi hintalappua, eikä varmana koske 50-100€ kalliimpaan pakettiin tietämättä mikä niissä on erona. Tietenkin jos rahaa on liikaa niin sitten tavaraa vain napataan hyllyistä, mutta muuten varsinkin vanhemmat jotka ovat ostamassa spoilatulle jälkipolvelleen pelitavaraa tietävät mitä ostavat. Ihan perusolettamus että tiedetään, mitä ostetaan.

"Muutenkin unohdit kokonaan kaikki muut asiat kuten uuden teknologia kokeiluhalu jne. joka varmasti ankarasti rokottaa tuota lukua."
PC-käyttöön tai muuhun tech-pällistelyyn tarkoitetut yksilöt ovat aivan naurettavan marginaalinen osa tuosta määrästä.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

01.07.2013 klo 05.33 1 tykkää tästä

asdasdasd kirjoitti:

"Ainoastaan v2:ssa, kotakussa jne. pyörivät ja sceneä seuraavat pelaajat tietävät tarkalleen mitä markkinoilla tapahtuu ja mitä tuotteita on heille tarjotaan."
Ei sun tarvitse pyöriä pelisaiteilla 24/7 tietääksesi mitä sä sieltä marketista kotiis kannat. Siihen riittää ihan tavallisen verran älyä ja järjenkäyttöä, ja valtaosa varmasti on tiennyt mitä sen "xbox" -merkatun paketin sisällä on.

Jos et nyt tajunnut niin tuo leivänpaahdin-juttu oli ihan tarkoituksella kärjistetty, mutta ei todellakaan osu kauas todellisuudesta. Sinulla on kuitenkin aivan naurettavan positiivinen kuva peruskuluttajasta ja automaattisesti rinnastat hediän tietonsa omaan tietoosi.
Ihmiset eivät edes tiedä mikä älypuhelin, auto, keittiösarja, pyykkikone, televisio etc. on se oikea heille joten pelikoneen kohdalla siitä on turha unelmoidakaan. Sitten joky myyjä tulee kertomaan että "ei mitään vitun hajua" tai... "siinä on tuo Microsoftin uusin Kinect sensori joka blaablaablaajargonjargonjargon" ja tässä vaiheessa esim. vanhemmat päättävät heittää sen muutaman kympin lisää ettei pikku Ilari raivostu kun huomaa, että isi ja äiti osti puutteellisen version.

asdasdasd kirjoitti:

Just joo, kyllä suomalainen ryppyotsainen markettishoppailija katsoo sen "xboxin" jälkeen seuraavaksi hintalappua, eikä varmana koske 50-100€ kalliimpaan pakettiin tietämättä mikä niissä on erona. Tietenkin jos rahaa on liikaa niin sitten tavaraa vain napataan hyllyistä, mutta muuten varsinkin vanhemmat jotka ovat ostamassa spoilatulle jälkipolvelleen pelitavaraa tietävät mitä ostavat. Ihan perusolettamus että tiedetään, mitä ostetaan.

"Suomalainen ryppyotsainen markettishoppailija". Kylläpä tulee tarkkaa ja yksityiskohtaista esimerkkiä n. 5 miljoonan teknologiavastaisen takapajulan tapauksista kun puhutaan koko maailman markkinoista.

Ja edelleenkin...en tiedä mikä siinä on niin helvetin vaikea ymmärtää...ainoa mille on ollut tarvetta todistaa on se, että kaikki 24 miljoonaa kinectiä (luku todennäköisesti väärä) eivät suoraan ilmaise sitä, että 24 miljoonaa kuluttajaa on kiinnostunut casual-pelaamisesta. Vaikka olette kuinka leikelleet viestejä ja yrittäneet jättää pois argumentteja mihin teillä ei ole selityksiä niin asiahan ei siitä miksikään muutu.

Jotkut ostivat Kinectin, koska luulivat että se ei jää casual-pelien ympärille, jotkut saivat sen konsolin mukana, jotkut halusivat vain kokeilla uutta tekniikkaa. etc etc etc. Ja koska poikkeuksia TEIDÄNKIN mukaan löytyy niin se, että 24 miljoonaa Kinectin ostajaa viittaisi 24 miljoonaan casual-peleistä kiinnostuneeseen on argumenttina väärä. Me voimme vain heittää todellisesta määrästä pelkkiä arvioita.
MOT.

asdasdasd kirjoitti:

"Muutenkin unohdit kokonaan kaikki muut asiat kuten uuden teknologia kokeiluhalu jne. joka varmasti ankarasti rokottaa tuota lukua."
PC-käyttöön tai muuhun tech-pällistelyyn tarkoitetut yksilöt ovat aivan naurettavan marginaalinen osa tuosta määrästä.

Sitä sinä et tiedä ja toiseksi kyse ei ollut tuosta. Se on vielä oma ryhmä erikseen.
Tuolla tarkoitin niitä jotka kiinnostuvat uudesta teknologiasta ja haluavat päästä kokeilemaan. Kinectihän oli täysin poikkeuksellinen tuote. Täysin sama ilmiö mikä tapahtui Wiin kohdalla.

Mutta tottakai on ihan mahdollista, että Xbox Onen julkaisun jälkeen näemme massiivisen casual-pelaajien aallon joka suorastaan repii +500e Xbox Onen kauppojen hyllyiltä aivan fantastisten casual-pelaamiskokemusten takia joista, Xbox-brändi on aina ollut tunnettukin. Vai mitä luulette? ;) ;)
lainaa
Nerokasta

01.07.2013 klo 10.32

Hämärää tehdä Moven kaltainen eye+pad -ratkaisu ja lopulta jättää kamera kokonaan myyntipaketista.
lainaa

Kirjoita kommentti

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova