Tuorein sisältö

Huhu: opiskelijat pakotetaan kokoamaan Playstation 4 -konsoleita Foxconnilla

10.10.2013 klo 10.45 | Luettu: 20652 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Hongkongilainen, useille maailmanlaajuisille elektroniikkafirmoille tuotteita rakentava Foxconn nousee joka vuosi otsikoihin epämääräisten työolosuhteidensa vuoksi.Games in Asia raportoi nyt kiinalaisen lehdistön uutisoineen, että Playstation 4 -konsoleita kokoamaan on saatu työvoimaa varsin arveluttavin perustein.

Tietotekniikkainsinööreiksi tähtääviä opiskelijoita on otettu 'harjoittelijoiksi' tehtaalle PS4:iä kokoamaan ja mikäli siihen ei suostu, menettää kuuden kurssin opintopisteet ja insinööriksi valmistumisen saa unohtaa. Virallisesti koulu mainostaa projektia harjoittelijaohjelmana, mutta opiskelijat ovat kertoneet, että Foxconnilla heidän työtehtävänsä eivät vastaa lainkaan opintojen sisältöjä. Esimerkiksi tarrojen kiinnittelyllä pelikonsoleihin ei varmaankaan ole paljon tekemistä IT-alan tutkinnon kanssa. Työajat ovat myös samat, kuin tehtaan muilla työntekijöillä - erona on vain se, että opiskelijoiden palkka on nolla.

Foxconnin mukaan työ on vapaaehtoista, eikä opiskelijoita estetä lähtemästä niin halutessaan. Oppilaitos ei kerro saako se Foxconnilta korvauksia projektista, ja vastasi kierrellen kysymykseen pakottamisesta.

V2.fi | Manu Pärssinen
< XCOM: Enemy Withinis... Venäjä haluaa rahoit... >

Keskustelut (35 viestiä)

Teukku

Rekisteröitynyt 04.04.2008

10.10.2013 klo 11.44 7 tykkää tästä

No huh hei! On se hyvä, ettei kukaan ainakaan suomalaista tekniikkaa osta kun vois vaikka olla palkattua henkilökuntaa firmalla töissä.
lainaa
vinot_silmä

10.10.2013 klo 12.15 12 tykkää tästä

Sonypojat kuittaa tämänkin vain olankohautuksella.
lainaa
rape

10.10.2013 klo 12.20 4 tykkää tästä

Opiskelijathan voi vaihtaa koulua jos pleikkareiden kokoaminen ei kiinnosta. Koulu on tietäätkseni yksityinen ja tuolla pidetään koulutuksen hinta alempana.
lainaa
_evoxia

10.10.2013 klo 12.27 3 tykkää tästä

vinot_silmä kirjoitti:
Sonypojat kuittaa tämänkin vain olankohautuksella.


Tuskin Sony tuota katsoo pitkään.. PR-osasto iskee pian ja sanoo aloittaneensa tutkimukset. Tuolla Foxconnissa tehdään muuten kaikkiin konsoleihin kamaa eli ei tämä ole pelkästään Sonyn ongelma.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

10.10.2013 klo 12.29 14 tykkää tästä

rape kirjoitti:
Opiskelijathan voi vaihtaa koulua jos pleikkareiden kokoaminen ei kiinnosta. Koulu on tietäätkseni yksityinen ja tuolla pidetään koulutuksen hinta alempana.
Koska täällä voi, ei tarkoita että muualla asia hoituu ihan yhtä helposti.
lainaa
Kokemusta_On

10.10.2013 klo 12.40 18 tykkää tästä

Kyllä tietotekniikan insinöörejä aika taidokkaasti otetaan suomessakin palkattomaan työharjoitteluun.
lainaa
Hohhoijaa

10.10.2013 klo 12.43 10 tykkää tästä

No harvassa ammatissa suomessakaan saa palkkaa harjoittelusta, joten mitä ihmettä tässä on? Ihan samalla tavalla se täytyy suorittaa, jos haluaa valmistua täälläkin, sai palkkaa tai ei.
lainaa
Gaeryc

Rekisteröitynyt 17.04.2007

10.10.2013 klo 12.58 4 tykkää tästä

Hohhoijaa kirjoitti:
No harvassa ammatissa suomessakaan saa palkkaa harjoittelusta, joten mitä ihmettä tässä on? Ihan samalla tavalla se täytyy suorittaa, jos haluaa valmistua täälläkin, sai palkkaa tai ei.

Täälläpäin vaan esim. taloushallintoa opiskeleva ei hirveästi saa pisteitä pleikkarin palasten liimaamiseen keskittyvästä harjoittelusta.

"One student, for example, majored in finance and accounting but has been assigned to a job that entails glueing together parts of Sony’s Playstation 4"
lainaa
Boikottiinsony

10.10.2013 klo 13.07 1 tykkää tästä

Sony boikottiin. aivan käsittämättömän epä-eettistä touhua.. ei voi käsittää
lainaa
kkkk

10.10.2013 klo 13.07

Tulis Suomeen 12 tunnin työpäivät ja ihmiset tekisivät työtä ilman minkäänlaista korvausta. Oppis orjaluokka kunnioittamaan meitä rikkaita.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

10.10.2013 klo 13.28 17 tykkää tästä

Boikottiinsony kirjoitti:
Sony boikottiin. aivan käsittämättömän epä-eettistä touhua.. ei voi käsittää

Joo kannattaa boikotoida Sonya jolla ei ole mitään tekemistä opiskelijoiden pakottamisessa ko. hommiin.
Jos taas meinaat ettei Sony saisi käyttää ko. yrityksen palveluja eettisistä syistä niin tiedoksesi, että Microsoft ja Nintendo ovat myös Foxconnin pääasiakkaita ja eiköhän tästäkin jonkinlaiset neuvottelut tms. aukea.
lainaa
Tapperton

10.10.2013 klo 13.44 12 tykkää tästä

Bladekill kirjoitti:
Jos taas meinaat ettei Sony saisi käyttää ko. yrityksen palveluja eettisistä syistä niin tiedoksesi, että Microsoft ja Nintendo ovat myös Foxconnin pääasiakkaita ja eiköhän tästäkin jonkinlaiset neuvottelut tms. aukea.


Apple on myös yksi suurista asiakkaista. Kyllähän ne niitä aina kun kohu nousee mukamas käy selvittelemässä ja sopimassa. Ei asiat kuitenkaan sillä muutu, kaikki kusettavat toisiaan ja työntekijä häviää.
lainaa
asdfqwer

10.10.2013 klo 15.01 6 tykkää tästä

Bladekill kirjoitti:
Boikottiinsony kirjoitti:
Sony boikottiin. aivan käsittämättömän epä-eettistä touhua.. ei voi käsittää

Joo kannattaa boikotoida Sonya jolla ei ole mitään tekemistä opiskelijoiden pakottamisessa ko. hommiin.
Jos taas meinaat ettei Sony saisi käyttää ko. yrityksen palveluja eettisistä syistä niin tiedoksesi, että Microsoft ja Nintendo ovat myös Foxconnin pääasiakkaita ja eiköhän tästäkin jonkinlaiset neuvottelut tms. aukea.

Ei kai sitä muuten tälläistä toimintaa vastaan voi taistella, kun jättää tuotteet ostamatta. Se että kaikki isot valmistajat käyttävät Foxconnia ei muuta asiaa mihinkään suuntaan. Kaikki vain boikottiin, jos muutosta tahtoo.
Mutta eipä täällä moni oikeasti asiasta välitä. Mielummin maksetaan Pleikkarista 400 € ja annetaan aasialaisten kärsiä, kun että vaaditaan eettisemmät valmistustavat ja maksettaisiin samasta koneesta 500 €.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

10.10.2013 klo 15.06 19 tykkää tästä

V2.fi kirjoitti:
Virallisesti koulu mainostaa projektia harjoittelijaohjelmana, mutta opiskelijat ovat kertoneet, että Foxconnilla heidän työtehtävänsä eivät vastaa lainkaan opintojen sisältöjä. Esimerkiksi tarrojen kiinnittelyllä pelikonsoleihin ei varmaankaan ole paljon tekemistä IT-alan tutkinnon kanssa. Työajat ovat myös samat, kuin tehtaan muilla työntekijöillä - erona on vain se, että opiskelijoiden palkka on nolla.

Tämä ei kyllä eroa mitenkään suomalaisen ammattikoulun työharjoitteluohjelmasta.
lainaa
Nauroin

10.10.2013 klo 15.39 8 tykkää tästä

tagman kirjoitti:
Tämä ei kyllä eroa mitenkään suomalaisen ammattikoulun työharjoitteluohjelmasta.

Sinä et selvästikään ole kouluja käynyt...
lainaa
mr_errrrrrrrrr

10.10.2013 klo 16.14 2 tykkää tästä

JOOJOOO EI KIINNOSTA KUNHAN VAAN SAAN KONSOLIN 29.11!!!!
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

10.10.2013 klo 16.28 19 tykkää tästä

Nauroin kirjoitti:
tagman kirjoitti:
Tämä ei kyllä eroa mitenkään suomalaisen ammattikoulun työharjoitteluohjelmasta.

Sinä et selvästikään ole kouluja käynyt...

Ihan omasta kokemuksesta puhun. Ammattikoulun työharjottelussa tehdään ihan täyttä 8-tunnin työpäivää ilman palkkaa ja osalla työ ei suoranaisesti liity alaan. Esim. ei talvirenkaiden vaihto pomon autoon tai varaston siivous hirveästi tuonut sähköalan kokemusta itselle.
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

10.10.2013 klo 17.20 1 tykkää tästä

Minä ainakin p4skoisin homman ihan miten sattuu. Saisi Sony muutaman tuhannen palautuksen :D
lainaa
Mazena

Rekisteröitynyt 29.10.2007

10.10.2013 klo 18.05 1 tykkää tästä

Kokemusta_On kirjoitti:
Kyllä tietotekniikan insinöörejä aika taidokkaasti otetaan suomessakin palkattomaan työharjoitteluun.


Ei ehkä ihan tarroja konsolien kylkiin liimaamaan, mutta juu. Ei ne harjoittelutehtävät ihan aina kuvasta sitä mitä oikeasti töissä tekisi. Valitettavaa, mutta ilmainen työvoima, jonka yleensä pakko työt suorittaa (palkatta, hurraa) opintopisteiden tähden.
lainaa
Glxblt

10.10.2013 klo 18.15 5 tykkää tästä

tagman kirjoitti:
Nauroin kirjoitti:
tagman kirjoitti:
Tämä ei kyllä eroa mitenkään suomalaisen ammattikoulun työharjoitteluohjelmasta.

Sinä et selvästikään ole kouluja käynyt...

Ihan omasta kokemuksesta puhun. Ammattikoulun työharjottelussa tehdään ihan täyttä 8-tunnin työpäivää ilman palkkaa ja osalla työ ei suoranaisesti liity alaan. Esim. ei talvirenkaiden vaihto pomon autoon tai varaston siivous hirveästi tuonut sähköalan kokemusta itselle.


Voi voi kun on ollut rankkaa. Ei oikein voi verrata tähän tapaukseen. Käypä lukemassa millaiset työolot tuolla tehtaalla on, porukka hyppinyt katolta kun ei ole enää jaksanut.
lainaa
dddd

10.10.2013 klo 18.16 9 tykkää tästä

Boikottiinsony kirjoitti:
Sony boikottiin. aivan käsittämättömän epä-eettistä touhua.. ei voi käsittää

Samat sorretut kiinalaiset sen sinun Xboxin ja iPhonenkin rakentaa.
lainaa
assrape

10.10.2013 klo 18.45 1 tykkää tästä

rape kirjoitti:
Opiskelijathan voi vaihtaa koulua jos pleikkareiden kokoaminen ei kiinnosta. Koulu on tietäätkseni yksityinen ja tuolla pidetään koulutuksen hinta alempana.


Joo, kukapa ei haluaisi maksaa vähistään lukukausimaksuja siitä että pääsee johonkin kämätehtaalle kiinnittelemään tarroja hemmoteltujen länkkäriteinien pleikkareihin.
lainaa
Lilly-

10.10.2013 klo 19.46

Kokemusta_On kirjoitti:
Kyllä tietotekniikan insinöörejä aika taidokkaasti otetaan suomessakin palkattomaan työharjoitteluun.

Pitääkö harjoittelusta maksaa? Outoa, sehän on etu sinänsä.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

10.10.2013 klo 20.24 3 tykkää tästä

Glxblt kirjoitti:
tagman kirjoitti:
Nauroin kirjoitti:
tagman kirjoitti:
Tämä ei kyllä eroa mitenkään suomalaisen ammattikoulun työharjoitteluohjelmasta.

Sinä et selvästikään ole kouluja käynyt...

Ihan omasta kokemuksesta puhun. Ammattikoulun työharjottelussa tehdään ihan täyttä 8-tunnin työpäivää ilman palkkaa ja osalla työ ei suoranaisesti liity alaan. Esim. ei talvirenkaiden vaihto pomon autoon tai varaston siivous hirveästi tuonut sähköalan kokemusta itselle.


Voi voi kun on ollut rankkaa. Ei oikein voi verrata tähän tapaukseen. Käypä lukemassa millaiset työolot tuolla tehtaalla on, porukka hyppinyt katolta kun ei ole enää jaksanut.

Huomaa kohta jonka lainasin. En verrannut työoloja, vaan noita seikkoja jotka oli lainatussa tekstissä;)
lainaa
Erkkiesko

10.10.2013 klo 21.28 3 tykkää tästä

asdfqwer kirjoitti:
Bladekill kirjoitti:
Boikottiinsony kirjoitti:
Sony boikottiin. aivan käsittämättömän epä-eettistä touhua.. ei voi käsittää

Joo kannattaa boikotoida Sonya jolla ei ole mitään tekemistä opiskelijoiden pakottamisessa ko. hommiin.
Jos taas meinaat ettei Sony saisi käyttää ko. yrityksen palveluja eettisistä syistä niin tiedoksesi, että Microsoft ja Nintendo ovat myös Foxconnin pääasiakkaita ja eiköhän tästäkin jonkinlaiset neuvottelut tms. aukea.

Ei kai sitä muuten tälläistä toimintaa vastaan voi taistella, kun jättää tuotteet ostamatta. Se että kaikki isot valmistajat käyttävät Foxconnia ei muuta asiaa mihinkään suuntaan. Kaikki vain boikottiin, jos muutosta tahtoo.
Mutta eipä täällä moni oikeasti asiasta välitä. Mielummin maksetaan Pleikkarista 400 € ja annetaan aasialaisten kärsiä, kun että vaaditaan eettisemmät valmistustavat ja maksettaisiin samasta koneesta 500 €.

Melko optimisesti hinnoittelet tuon työn osuuden :D. Palkkakustannukset tehtaan päässä ei millään muodosta viidesosan hintaeroa lopputuotteeseen, vaikka vertailisi Kiinan palkkoja Suomeen. Tuolla hinnalla saisi jo dippainssien kokoaman laitteen kotisohvan eteen.
lainaa
Erkkiesko

10.10.2013 klo 21.30 2 tykkää tästä

Lilly- kirjoitti:
Kokemusta_On kirjoitti:
Kyllä tietotekniikan insinöörejä aika taidokkaasti otetaan suomessakin palkattomaan työharjoitteluun.

Pitääkö harjoittelusta maksaa? Outoa, sehän on etu sinänsä.

Usein se harjoittelija tekee itsenäisesti samoja hommia kuin palkallisetkin. Miksei vastaavasta työpanoksesta tulisi maksaa palkkaa? Vääristää työmarkkinat kaikkien kannalta aivan perverssiin suuntaan, ihan kuten työllistämistyöt ja kaikenmaailman kuntoutukset ateriakorvauksilla.
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

10.10.2013 klo 21.37

Erkkiesko kirjoitti:
Lilly- kirjoitti:
Kokemusta_On kirjoitti:
Kyllä tietotekniikan insinöörejä aika taidokkaasti otetaan suomessakin palkattomaan työharjoitteluun.

Pitääkö harjoittelusta maksaa? Outoa, sehän on etu sinänsä.

Usein se harjoittelija tekee itsenäisesti samoja hommia kuin palkallisetkin. Miksei vastaavasta työpanoksesta tulisi maksaa palkkaa? Vääristää työmarkkinat kaikkien kannalta aivan perverssiin suuntaan, ihan kuten työllistämistyöt ja kaikenmaailman kuntoutukset ateriakorvauksilla.

Esim. lääkäreille maksetaan harjoitteluista palkkaa.
lainaa
Esatzu

Rekisteröitynyt 21.01.2008

10.10.2013 klo 22.28 1 tykkää tästä

Tämäkin on jo varmistettu, eli otsikosta voisi ottaa tuon "huhu" sanan pois
lainaa
Cmon

11.10.2013 klo 01.39 1 tykkää tästä

Lilly- kirjoitti:

Pitääkö harjoittelusta maksaa? Outoa, sehän on etu sinänsä.


PITÄISI. Mutta Suomessakin monilla aloilla valitettavasti opiskelijoita kustaan silmään ja harjoittelu on palkatonta - vaikka tehtäisiin täysin pätevästi ja samoja hommia kuin palkalliset kollegat. Se ei ole kenenkään muun etu kuin ahneen työnantajan, tätä sanotaan orjatyöksi. Harjoittelujakso on kumminkin pakollinen jos mielii valmistua ja valitettavasti monet työnantajat käyttävät tätä surutta hyväkseen ja hyödyntävät ilmaisia harjoittelijoita tietyissä hommissa, mikä on pois valmistuneiden koulutettujen työpaikoista. Eli tehdään duunia ilmaiseksi ja kustaan samalla omiin muroihin.
lainaa
kaup-pias

11.10.2013 klo 09.16 2 tykkää tästä

Nauroin kirjoitti:
tagman kirjoitti:
Tämä ei kyllä eroa mitenkään suomalaisen ammattikoulun työharjoitteluohjelmasta.

Sinä et selvästikään ole kouluja käynyt...

Voisit sitten sanoa kun itse pääset ala-asteelta. 2KK toppi k-marketissa hyllyjä järjestellen ei hirveästi edistänyt minunkaan nettisivu-koodaamista.
lainaa
rape

11.10.2013 klo 09.33 1 tykkää tästä

perato kirjoitti:
rape kirjoitti:
Opiskelijathan voi vaihtaa koulua jos pleikkareiden kokoaminen ei kiinnosta. Koulu on tietäätkseni yksityinen ja tuolla pidetään koulutuksen hinta alempana.
Koska täällä voi, ei tarkoita että muualla asia hoituu ihan yhtä helposti.


Kerrotko nyt miten Kiinassa pyritään estämään koulun vaihtamista toiseen?
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

11.10.2013 klo 10.51

rape kirjoitti:
perato kirjoitti:
rape kirjoitti:
Opiskelijathan voi vaihtaa koulua jos pleikkareiden kokoaminen ei kiinnosta. Koulu on tietäätkseni yksityinen ja tuolla pidetään koulutuksen hinta alempana.
Koska täällä voi, ei tarkoita että muualla asia hoituu ihan yhtä helposti.


Kerrotko nyt miten Kiinassa pyritään estämään koulun vaihtamista toiseen?
Lukukausimaksut, edelliseen tutkintoon hukkaan heitetty aika jota ei ehkä voi hyväksilukea, oppilaitoksen sijainti, muut pääsyvaatimukset toiseen oppilaitokseen siirtyessä. Kaikki vaikuttaa siihen, onnistuuko se opiskelupaikan vaihtaminen tosta noin vaan. Suomessa helppoa kun koulutus on ilmaista ja kelalta ja sossusta tullee rahhaa tosta noin vaan asumisee ja elämiseen, ku käy kerran kuukaudessa tentissä.

Kiinan koulutuspolitiikkaa sen enempää tuntematta, tää meidän systeemi on aika harvinainen. Siis se että saa rahaa siitä, että opiskelee sen sijaan että sitä otetaan pois.
lainaa
Pioneeri

Rekisteröitynyt 09.08.2009

11.10.2013 klo 11.32

tagman kirjoitti:
Nauroin kirjoitti:
tagman kirjoitti:
Tämä ei kyllä eroa mitenkään suomalaisen ammattikoulun työharjoitteluohjelmasta.

Sinä et selvästikään ole kouluja käynyt...

Ihan omasta kokemuksesta puhun. Ammattikoulun työharjottelussa tehdään ihan täyttä 8-tunnin työpäivää ilman palkkaa ja osalla työ ei suoranaisesti liity alaan. Esim. ei talvirenkaiden vaihto pomon autoon tai varaston siivous hirveästi tuonut sähköalan kokemusta itselle.


No itse jouduin aikanaan sähköalaa käydessä kiiteistönhoitajaksi vaikka puhe oli sähköasentajan hommista... ja ilmaiseksi tietenkin ja varokaa ei se tutkinto suojaa kuin hetken ettei teitä voi laittaa esim puutarha hommiin keräämään työkokemusta ilmaiseksi. että näin Suomessa... Orjuus kukoistaa...
lainaa
Nauroin_enemmän

11.10.2013 klo 22.16 3 tykkää tästä

kaup-pias kirjoitti:
Nauroin kirjoitti:
tagman kirjoitti:
Tämä ei kyllä eroa mitenkään suomalaisen ammattikoulun työharjoitteluohjelmasta.

Sinä et selvästikään ole kouluja käynyt...

Voisit sitten sanoa kun itse pääset ala-asteelta. 2KK toppi k-marketissa hyllyjä järjestellen ei hirveästi edistänyt minunkaan nettisivu-koodaamista.

En minä sille mitään voi jos olet harvinaisen tyhmä ja/tai saamaton ihminen. Täällä amkissa ainakin tehdään pääsääntöisesti alaan liittyviä hommia ja vieläpä palkallisesti. Tietenkin jos tagmanit täällä haluaa vaihdella pomojensa autonrenkaita kahdeksan tuntia päivässä ilman asianmukaista korvausta niin ei se multa pois ole :D
lainaa
lässynlässyn

12.10.2013 klo 10.20

Who cares? Noilla japskipojilla ja tytöillä on joka tapauksessa paha kleptomania ja myyvät näitä varastamiaan koneita nettikaupoissa. ihan oikein että Foxcon ja Sony ottavat vastineensa
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova