Tuorein sisältö

Viikonloppuna nähdään lisää Titanfallista, Quantum Breakista, Divisionista...

04.12.2013 klo 15.04 | Luettu: 6729 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Lauantaina järjestetään VGX-gaala, (entinen Spike Video Games Awards), jossa on joka vuosi nähty ellei uusia pelejä, niin ainakin uusia trailereita. Tapahtuman tiedotteen mukaan mukana tulevat olemaan muun muassa Trey Parker ja Matt Stone, jotka esittelevät South Park: The Stick of Truth -peliä. Lisäksi nähdään jotain uutta Titanfallista, Quantum Breakista, Broken Agesta, Dying Lightista, Tom Clancy's The Divisionista sekä The Witcher 3:sta. Nintendon Reggie Fils-Aime tulee esittelemään jonkin tulevan Wii U -pelin ja Square Enixkin on lupaillut kaksi uutta traileria (Thief? Tomb Raider?). Musiikkiartisteina esiintyy GTA V:n ääniraidalta tuttuja tähtiä.

Peligaala on silloin tällöin esitetty myös Suomen televisiossa muutaman päivän viiveellä, mutta erinäisten tv-kanavien sivuilla suoritettu pikahaku ei ainakaan vielä paljastanut mitään tämän suuntaista.


V2.fi | Manu Pärssinen
< Hahmojen kehitystä T... Ensimmäiset 32 indie... >

Keskustelut (12 viestiä)

emmastin

Rekisteröitynyt 21.10.2013

04.12.2013 klo 16.03 5 tykkää tästä

Näkikö tätä helposti ja/tai virallisesti streamina ilmaiseksi mistään?
lainaa
dkong

04.12.2013 klo 16.21 13 tykkää tästä

My body is ready.
lainaa
MUN4G0GG3L14LF4

04.12.2013 klo 17.27 4 tykkää tästä

Titanfall ahhhh. Alfuutta!
lainaa
Luciferius

04.12.2013 klo 17.28

Noista kiinnostaa eniten South Park, The Division ja Nintendon julkistus, jos kyseessä on uusi peli. Muuten kattaus on aika meh.
lainaa
einappaa

04.12.2013 klo 17.33 4 tykkää tästä

Titanfallin pyssyjä paukuttelevat robotit on 2013 aika vitun nähty ja kiinnostaa suunnilleen yhtä paljon kuin tikkatauluna toimiminen. En tajua miten näille geneerisille tyyliköyhille paukutteluille riittääkin pelaajia vuodesta toiseen. Quantum Break saattaisi kiinnostaakin ilman alustavammaa.
lainaa
eitarvinapata

04.12.2013 klo 18.43 8 tykkää tästä

einappaa kirjoitti:
Titanfallin pyssyjä paukuttelevat robotit on 2013 aika vitun nähty ja kiinnostaa suunnilleen yhtä paljon kuin tikkatauluna toimiminen. En tajua miten näille geneerisille tyyliköyhille paukutteluille riittääkin pelaajia vuodesta toiseen. Quantum Break saattaisi kiinnostaakin ilman alustavammaa.

Melko selvää että minkä firman miehiä tämä herran on...
lainaa
MUN4G0GG3L14LF4

04.12.2013 klo 18.52 3 tykkää tästä

einappaa kirjoitti:
Titanfallin pyssyjä paukuttelevat robotit on 2013 aika vitun nähty ja kiinnostaa suunnilleen yhtä paljon kuin tikkatauluna toimiminen. En tajua miten näille geneerisille tyyliköyhille paukutteluille riittääkin pelaajia vuodesta toiseen. Quantum Break saattaisi kiinnostaakin ilman alustavammaa.

Oot vaan tylsä ihminen, ketä ei kiinnosta nähdä kunnon alfa-uros_äksöniä ja boobseja. Hähähähää senkin luuseri.
lainaa
dafjidfjpi

04.12.2013 klo 18.57 3 tykkää tästä

Titanfallista tulee mieleen Section 8. Täyttä paskaa siis vaikka kontrollit olis edes vähän siedettävämmät
lainaa
voihuhhuhvittu

04.12.2013 klo 21.46 6 tykkää tästä

MUN4G0GG3L14LF4 kirjoitti:
einappaa kirjoitti:
Titanfallin pyssyjä paukuttelevat robotit on 2013 aika vitun nähty ja kiinnostaa suunnilleen yhtä paljon kuin tikkatauluna toimiminen. En tajua miten näille geneerisille tyyliköyhille paukutteluille riittääkin pelaajia vuodesta toiseen. Quantum Break saattaisi kiinnostaakin ilman alustavammaa.

Oot vaan tylsä ihminen, ketä ei kiinnosta nähdä kunnon alfa-uros_äksöniä ja boobseja. Hähähähää senkin luuseri.



vittu että pitää olla tylsä elämä kun ei oo muutaku trollaus (paska sellanen) ja pikku kikkelin vemputus kuvioissa
lainaa
ano

05.12.2013 klo 07.24 1 tykkää tästä

Jes, pääsemme seuraamaan taas yhtä random gaalaa, jossa joukko pelejä joita on mainostettu eniten, tai jotka ovat maksaneet tuomareille/järjestäjille eniten saavat palkintoja.

Count me out.
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

05.12.2013 klo 08.54

Täältä ilmeisesti pääsee seuraamaan (ellei ole aluerajoituksia tms.)

Date: Saturday, December 7, 3-6 PM PST
Channel: twitch.tv/gametrailers
lainaa
80490

05.12.2013 klo 17.17 1 tykkää tästä

Eikös tuo survivor2299-sivuston laskurikin nollaudu juuri sopivasti tuonne?
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova