Tuorein sisältö

Huhu kertoo, että Wii U:n Watch Dogs on peruttu (päivitetty)

24.01.2014 klo 11.01 | Luettu: 11643 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Wiitalia-sivusto huhuileet, että jättipeli Watch Dogsista haaveilevat Wii U -pelaajat saattavat joutua pettymään. Ubisoft on ollut Wii U:n vankka kannattaja, mutta ehkä näin massiivisen projektin sovittaminen Nintendon konsolille on osoittautumassa ylivoimaiseksi? Tai ehkä Nintendon viime viikolla julkistamat myyntiennusteet ovat lannistaneet pelijulkaisijan?

Todisteeksi huhuilulleen Wiitalia-sivusto tarjoaa sitä, että italialaiset GameStop-kaupat ovat peruneet Watch Dogsin Wii U -version ennakkotilauksia. Sen tilanneita on kehoitettu vaihtamaan ennakkotilaus johonkin muuhun peliin. Wiitalian lähteen mukaan peli on myös poistettu sikäläisten Gamestopien kassajärjestelmästä, joten sitä ei pysty enää ennakkotilaamaan.

Virallisesti aiheesta ei ole vielä tiedotettu, mutta ainakin Amazon sekä pelikaupat USA:ssa ja Kanadassa ottavat vielä ilomielin pelin tilauksia vastaan. Kaikki on siis vielä mahdollista.

Päivitys: Kotakun mukaan kyseessä on ollut Italian Gamestopien järjestelmävirhe. Peliä ei ole peruttu.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Perjantaiaamun Pikat... Castlevania: Lords o... >

Keskustelut (16 viestiä)

tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

24.01.2014 klo 12.38 27 tykkää tästä

Alkaa kyllä näyttämään todella huonolta WiiU:n tilanne. Tätä menoa on ihme, jos laitetta vielä myydään3 vuoden päästä kaupoissa.
Muokannut: tagman 24.01.2014 klo 12.38 lainaa
Teukku

Rekisteröitynyt 04.04.2008

24.01.2014 klo 12.45 7 tykkää tästä

Niin kauan kun WiiU:lle tulee Nintendon pelejä niin kaikki on hyvin.
lainaa
james

24.01.2014 klo 13.05

huhu: Nintendo tekisi jo uutta seuraavan sukupolven konsolia ja käsikonsolia. afterdawn.com
lainaa
MUN4G0GG3L14LF4

24.01.2014 klo 13.12 2 tykkää tästä

tagman kirjoitti:
Alkaa kyllä näyttämään todella huonolta WiiU:n tilanne. Tätä menoa on ihme, jos laitetta vielä myydään3 vuoden päästä kaupoissa.

Komppaan. Koko vehje tuntuu uskomattomalta vitsiltä ja konsolin irvikuvalta
lainaa
james

24.01.2014 klo 13.16

http://www.nintendonews.com/2014/01/nintendo-fusion-could

tuossa tietoa konsoleista
lainaa
james

24.01.2014 klo 13.23

http://fin.afterdawn.com/uutiset/artikkeli.cfm/2014/01/21
lainaa
Petelius86

Rekisteröitynyt 07.10.2009

24.01.2014 klo 13.31 1 tykkää tästä

Monet ovat varmasti sanoneet nintendolle että nostakaa sen laitteenne tehoja että pelien kääntäminen olisi helpompaa mutta kun ei niin ei.
lainaa
Veteraani

24.01.2014 klo 13.44 2 tykkää tästä

Petelius86 kirjoitti:
Monet ovat varmasti sanoneet nintendolle että nostakaa sen laitteenne tehoja että pelien kääntäminen olisi helpompaa mutta kun ei niin ei.

Onkohan se ongelma oikeasti enää laitteiden teho. Nintendo on kokonaisuutena profiloitunut jo mainstream-konsolimarkkinoiden ulkopuolelle ja sinne luultavasti myöskin jää, samoin kun Steam Box ja Ouya. Kaikki ovat omalla tavallaan valikoituneen yleisön konsoleita.

Vaikka Nintendo julkistaisi seuraavassa sukupolvessa tehokkaimman koneen, se jäisi luultavasti kuitenkin marginaaliin. Todennäköisin syy siihen olisi jokin uusi "innovaatio" mikä tekisi siitä kovin erilaisen alustan kuin Boxi tai PS.

Nintendo haluaa joka sukupolvessa tehdä hardware-puolella jotain erityisen poikkeavaa ja tämä taas on myrkkyä ulkopuolisille pelintuottajille, jotka haluavat vain myydä mahdollisimman paljon mahdollisimman helposti monistettavia pelejä.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

24.01.2014 klo 14.36 1 tykkää tästä

Veteraani kirjoitti:

CVG:n mukaan EA:n työntekijä oli sanonut, että Nintendo on kuollut EA:lle siksi, että WiiU profiloitui nopeasti lasten konsoliksi ja he eivät tee lasten pelejä. Myös suurilla nimikkeillä on mahdotonta tehdä rahaa WiiU:lla.

Peter Moore teilasi tämän nopeasti ja sanoi että Nintendo ei ole missään nimessä kuollut heille ja Nintendo on loistava partneri. Kumma kyllä teot puoltaa enemmän tuota nimettömän EA:n työtekijän kommenttia. Jos katsoo mitä pelejä EA:lta on tulossa WiiU:lle, niin kyllä se alusta melko kuolleelle vaikuttaa EA:lle.
lainaa
fafdfddfdffd

24.01.2014 klo 15.27 10 tykkää tästä

Nintendon koneet on tarkoitettu perheen pienimmille. Ei kukaan sellainen henkilkö joka haaveilee pelaavansa Watch Dogsia tai muita kunnon pelejä osta Nintendon konsolia.
lainaa
tagmanKunniaan

24.01.2014 klo 17.03

Veteraani kirjoitti:
Petelius86 kirjoitti:
Monet ovat varmasti sanoneet nintendolle että nostakaa sen laitteenne tehoja että pelien kääntäminen olisi helpompaa mutta kun ei niin ei.

Onkohan se ongelma oikeasti enää laitteiden teho. Nintendo on kokonaisuutena profiloitunut jo mainstream-konsolimarkkinoiden ulkopuolelle ja sinne luultavasti myöskin jää, samoin kun Steam Box ja Ouya. Kaikki ovat omalla tavallaan valikoituneen yleisön konsoleita.

Vaikka Nintendo julkistaisi seuraavassa sukupolvessa tehokkaimman koneen, se jäisi luultavasti kuitenkin marginaaliin. Todennäköisin syy siihen olisi jokin uusi "innovaatio" mikä tekisi siitä kovin erilaisen alustan kuin Boxi tai PS.

Nintendo haluaa joka sukupolvessa tehdä hardware-puolella jotain erityisen poikkeavaa ja tämä taas on myrkkyä ulkopuolisille pelintuottajille, jotka haluavat vain myydä mahdollisimman paljon mahdollisimman helposti monistettavia pelejä.

Vähän kuin Wii joka oli vain pienen marginaalin pelikonsoli.
Hei haloo, kannattaako sitä yhden flopin jälkeen odottaa heti seuraavasta myös floppia?
lainaa
esinb

24.01.2014 klo 18.05 1 tykkää tästä

tagman kirjoitti:
Alkaa kyllä näyttämään todella huonolta WiiU:n tilanne. Tätä menoa on ihme, jos laitetta vielä myydään3 vuoden päästä kaupoissa.

Ai yhden pelin, joka on PC:lläkin, takia näyttää huonolta?
lainaa
nowiiu

24.01.2014 klo 20.11 2 tykkää tästä

Nintendon konsolit on tehty pelkästään heidän omien pelisarjojen faneille siitä lähtien kun Wii julkaistiin.Wii myi kyllä hyvin mutta pelkästään noiden liiketunnistus ohjaimien takia ja myös hinta vaikutti koska se oli paljon halvempi kuin PS3 ja Xbox 360.

Nintendon suurin ongelma on ollut jo pitkään tehojen väheksyminen joita sitten yritetään paikata jollain uusilla innovaatioilla.He eivät vaan suostu tekemään saman tehoisia konsoleita kun Sony ja MS.Wii U:n olisi pitänyt olla tehojen puolesta samaa luokkaa kun PS4 ja Xbox One tai edes aika lähelle.Sen sijaan Nintendo halusi säästää rahaa ja teki siitä samantehoisen kun PS3 ja Xbox 360 joiden julkaisusta on kulunut jo 8 vuotta.

Wii U:n tilanne tuskin tulee muuttumaan parenpaan suuntaan.Siinä vaiheessa kun pelejen julkaiseminen lopetetaan PS3 ja Xbox 360 niin Wii U menettää sen lopunkin third party tuen.Uusi Zelda tai Mario tuskin nostaa myyntejä koska suurinosa Nintendo faneista on jo hankkineet Wii U:n.

Tuo yksinoikeudella Wii U:lle julkaistava Monolith X kyllä kiinnostaa mutta en aio ostaa Wii U:ta vain yhden pelin takia.
lainaa
Pe93

24.01.2014 klo 23.01 4 tykkää tästä

Wii U:ta ei osteta 3rd party pelien takia vaan Nintendo-pelien takia. Tarjonta ollut vielä vähäistä, mutta eiköhän Maria Kart 8, Donkey Kong ja Smash Bros pistä myynteihin nousua, jos Nintendo tajuaisi tiputtaa konsolien hintoja noin 50eur ihan virallisesti. Lisäksi 3DS:ltä tulee ihan saletisti tehokkaampi laite parin vuoden sisällä.
lainaa
Veteraani

27.01.2014 klo 08.27

Pe93 kirjoitti:
Wii U:ta ei osteta 3rd party pelien takia vaan Nintendo-pelien takia.

Jos kerran Wii U ja tulevatkin Nintendon konsolit ostetaan vain Nintendo-pelien takia, voidaan kone hyvällä syyllä katsoa omaksi saarekkeekseen pelirintamalla.

lainaa
Veteraani

27.01.2014 klo 08.31 2 tykkää tästä

tagman kirjoitti:
CVG:n mukaan EA:n työntekijä oli sanonut, että Nintendo on kuollut EA:lle siksi, että WiiU profiloitui nopeasti lasten konsoliksi ja he eivät tee lasten pelejä.

Jos näin on, niin sittenhän kyse ei ainakaan ole tehojen puutteesta. Tätähän useampikin tuntuu pitäneen syynä Wii U:n heikolle menestykselle ja avaimena nousuun konsolimarkkinoilla.

Uskon sen olevan paskapuhetta. Jos Nintendo julkaisisikin kilpailijoita selvästi tehokkaamman koneen, se olisi siltikin "lasten konsoli" koska Nintendo.
lainaa

Kirjoita kommentti

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova