Tuorein sisältö

Hupsista! Clash of Clansia pelanneen pojan vanhemmille 7000 euron lasku

29.03.2014 klo 19.00 | Luettu: 12283 kertaa | Teksti: Toimitus


Iltalehti uutisoi, kuinka suomalaisperheen tiistai-ilta sai varsin ikävän käänteen pankilta tulleen kirjeen myötä. Perheen isän Mastercard-tilille oli nimittäin kertynyt selittämättömästi laskua yli 7000 euroa. Pariskunnan alettua tutkimaan asiaa, ilmeni maksujen kohteeksi Applen älylaitteiden käyttämä App Store.

Syylliseksi selvisi pariskunnan 8-vuotias poika, joka oli pelaillut iPadilla kotimaista Clash of Clans -peliä. Viikari oli saanut käsiinsä perheen Apple-tilin salasanan, ja käyttänyt sitä ostaakseen roppakaupalla timantteja, joiden avulla pelaaja voi kehittää kyläänsä pelissä. Melkein yhtä huimaa kuin kertynyt lasku on se, että lasten suosiossa olevan pelin sisällä myydään timanttipakkauksia, joiden hinta on huikeat 90 euroa. Kysymys ei siis todellakaan ole pelkistä mikromaksuista.

Vanhemmat ovat sittemmin olleet yhteydessä Appleen siinä toivossa, että maksusuoritukset voitaisiin perua. Apple on kuitenkin ilmoittanut, että perheen tulisi olla yhteydessä omaan pankkiinsa, joka edelleen on siirtänyt vastuun vakuutusyhtiölle. Perheen äiti vetoaakin nyt kuluttajansuojalakiin, jonka mukaan 8-vuotias ei saa tehdä kuin vähäisiä ostoksia, ja suuremmat kaupat on tarvittaessa oikeus purkaa.

Mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, että vain muutamaa päivää aiemmin Venture Beat kertoi Applen korvaavaan jatkossa kaikki lasten luvatta tekemät verkko-ostokset.

Alkuperäinen kuva: Juhan Sonin
Teksti: Mats Kyyrö

V2.fi | Toimitus
< Valven tuotekehitysp... Lauantai-illan Kevyi... >

Keskustelut (16 viestiä)

Orbon

29.03.2014 klo 19.19 50 tykkää tästä

Why you little!
lainaa
JustJoo

29.03.2014 klo 19.19 15 tykkää tästä

Justjust. Ei se oo oma vika, tai lapsen vika että jättää arvokkaan laitteen jonkun osaamattoman käsille ja sitten tulee lasku. Ehei, se on valmistajan tai pelin vika kun oma enkeli menee ja tekee tuhojansa.
Oma moka, vaikka kallis sellanen.
lainaa
Anomuumi

29.03.2014 klo 19.25 9 tykkää tästä

"Mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, että vain muutamaa päivää aiemmin Venture Beat kertoi Applen korvaavaan jatkossa kaikki lasten luvatta tekemät verkko-ostokset."

No mitä vittua? Eli jatkossa saa kokeilla pelejä ja lisäosia niin paljon kuin ehtii vain pelata, ja myöhemmin voi ottaa rahat takaisin koska se olikin lapsi joka luvattomasti oli ne ostanut?
Kelpaa
lainaa
Mikko555

29.03.2014 klo 19.57 2 tykkää tästä

No onhan näiden virtuaalimaailmojen nettikaupat sinänsä varsin kuluttajasuojalakien ulottumattomissa, vaikka ei pitäisi olla.

Postimyynti/nettikaupassa on normaalisti 10 päivän palautusoikeus. Samankaltainen systeemi pitäisi saada myös virtuaalisiin ostoksiin, sinä kuitenkin suoritat maksun ja saat siitä vastikkeen, sivuseikka se on että vastike on virtuaalinen.
lainaa
Pekiiiii

29.03.2014 klo 20.04 25 tykkää tästä

Toivon, että vakuutuksenmaksajana joudu maksajaksi.
Maksan vakuutusyhtiölle joka vuosi, eri vakuutuksista noin 2000euroa. Sitten on tollaisia idiootti iPerheitä, jotka antaa kakaroiden tehdä mitä haluaa.

V..u : Maksakaa itse!
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

29.03.2014 klo 22.34 9 tykkää tästä

Perhe tässä töpeksi ja näin ollen kuuluisi maksaa lasku omasta pussistaan.
lainaa
agm

29.03.2014 klo 23.03

Kannattaisi ehkä tuollaisessa tilanteessa lähteä ottamaan suoraan yhteyttä pelifirmaan, suomalaisia kun ovat.
lainaa
rahatkapitalistille

29.03.2014 klo 23.18

Pekiiiii kirjoitti:
Toivon, että vakuutuksenmaksajana joudu maksajaksi.
Maksan vakuutusyhtiölle joka vuosi, eri vakuutuksista noin 2000euroa. Sitten on tollaisia idiootti iPerheitä, jotka antaa kakaroiden tehdä mitä haluaa.

V..u : Maksakaa itse!


Parempi että ne rahat lojuu yhtiön tileillä ja niillä sitten rahoitetaan yhtiön bonuksia ja muuta toimintaa? En ole vielä kuullut että vakuutusyhtiöltä loppuisi rahat joten sitä parempi mitä enemmän siitä lähtee kiertoon. Niitä oikeita force majeure ongelmia syntyy kuitenkin todella harvoin ja silloinkin vakuutusyhtiö yleensä keksii jonkin tekosyyn olla maksamatta
lainaa
esa

29.03.2014 klo 23.44

rahatkapitalistille kirjoitti:
Pekiiiii kirjoitti:
Toivon, että vakuutuksenmaksajana joudu maksajaksi.
Maksan vakuutusyhtiölle joka vuosi, eri vakuutuksista noin 2000euroa. Sitten on tollaisia idiootti iPerheitä, jotka antaa kakaroiden tehdä mitä haluaa.

V..u : Maksakaa itse!


Parempi että ne rahat lojuu yhtiön tileillä ja niillä sitten rahoitetaan yhtiön bonuksia ja muuta toimintaa? En ole vielä kuullut että vakuutusyhtiöltä loppuisi rahat joten sitä parempi mitä enemmän siitä lähtee kiertoon. Niitä oikeita force majeure ongelmia syntyy kuitenkin todella harvoin ja silloinkin vakuutusyhtiö yleensä keksii jonkin tekosyyn olla maksamatta


Äkkiä ajateltuna voisi luulla, että vaikkapa moottoripyörienkin vakuutukset laskis, jos onnettomuudet vähenis / seuraukset eivät olisi niin vakavia. Mutta ehei, niin ei todellakaan kävisi. Kyllä se raha vaan jäisi vaikka vakuutusyhtiön tilille lojumaan jos johtajan taskuun ei enää mahtuisi.
lainaa
WasteOfShit

29.03.2014 klo 23.54 15 tykkää tästä

Olisi vain kannattanut ostaa se kondomipakkaus halvalla niin olisivat säästyneet kalliilta hinnalta.
lainaa
Tuomitsija

30.03.2014 klo 09.26 1 tykkää tästä

JustJoo kirjoitti:
Justjust. Ei se oo oma vika, tai lapsen vika että jättää arvokkaan laitteen jonkun osaamattoman käsille ja sitten tulee lasku. Ehei, se on valmistajan tai pelin vika kun oma enkeli menee ja tekee tuhojansa.
Oma moka, vaikka kallis sellanen.


Tai vaikka jättäiskin sen laitteen, mutta niitä luottokorttitietoja ei ole mikään pakko sinne tallentaa. Mitenkähän ihmiset saisi ymmärtämään tämän. Ne kortin tietojen kirjoittaminen, kun haluat tehdä ostoksia, ei ole kyllä niin pitkäkestoinen teko, etteikö sitä voisi joka kerta tehdä erikseen.

Kannattaisi siis seurata ehkä vähän enempi, mitä se lapsi sen iLaitteen kanssa puuhailee ja pelailee
lainaa
HeiKKi88

30.03.2014 klo 11.15 2 tykkää tästä

Vanhemmat käyttäneet jotain helppoa salasanaa. Satavarma koira, kissa, 1234567, raikkonen, selanne, makkara, appleipad tai kotipizza. Ja ihmetellään tuon jälkeen oikein kunnolla miten se lapsi osti timantteja suurella rahalla. Tuolaisia salasanoja jo 8-vuotias osaa hakkeroida. :)
lainaa
oniinkypsä

30.03.2014 klo 12.03 5 tykkää tästä

"mutta kun ei meidän matti"
lainaa
Joopatjoo

30.03.2014 klo 13.19 4 tykkää tästä

Isi pelaillu COC ja päättäny et nyt pistetää 7K menemää ja lapsen syyks ni ei tarvi maksaa penniäkää.
lainaa
Petelius86

Rekisteröitynyt 07.10.2009

30.03.2014 klo 13.25 1 tykkää tästä

pelien maksusysteemi vaikeammaksi se olisi kai se paras ratkaisu.
lainaa
SuomestaPäivää

31.03.2014 klo 13.09

Hei Räsänen, pitäisikö tähänkin säätää jokin rajoitus tai kielto?

Rampautetaan valtiotasolla sähköinen kaupankäynti paskantärkeillä säädöksillä, koska Mikael-Juhani Johannes-Matiaksen vanhemmat eivät osaa kontrolloida omaa taikka jälkikasvunsa tekemisiä. Niinku maan tapa on.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova