Tuorein sisältö

Xbox 360 saattaa saada Blu-ray-aseman

09.01.2008 klo 09.27 | Luettu: 8286 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Microsoftin Xbox 360 -konsolin markkinoinnin parissa työskentelevä Albert Penello ei usko Warner Brothersin HD-DVD:n hylkäämisen vaikuttavan merkittävästi Xbox 360:n myyntiin. Reutersille eilen antamassaan haastattelussa Penello kertoo kuulleensa formaattisodan päättyneen jo useita kertoja, mutta edelleen sekä HD-DVD että Blu-ray elävät markkinoilla rinnakkain.

Penello on valmis myös kuulemaan kuluttajien toiveita. Mikäli kuluttajat päätyvät Blu-rayn leiriin, Microsoft on valmis pohtimaan myös Sonyn kehittämän levyteknologian tukemista HD-DVD:n rinnalla.

Lähde: Reuters

V2.fi | Matti Lintula
< Peliaiheista taidett... Sid Meier palkitaan ... >

Keskustelut (12 viestiä)

crom

Rekisteröitynyt 11.10.2007

09.01.2008 klo 10.32

Juu, eiköhän xbox360 hankita pelaamista varten, eikä HD-DVD soittimeksi. Sen sijaan tuo taistelu vaikuttanee Blu-ray:n takia PS3:n myyntiin positiivisesti, koska PS3:n monet ovat hankkineet pelaamisen lisäksi nimenomaan Blu-ray soittimeksikin.

Varmastikin olisi järkevä veto mikkisoftalta myydä myös Blu-ray asemaa xbox360 lisukkeena, ettei porukan tarvi haikailla PS3:sta sen takia. Toisaalta itse olen alkanut harkitsemaan "oikean" Blu-ray soittimen ostoa elokuvien katseluun konsolin käytön sijasta. Täytynee kuitenkin seurata vielä taistelua ja hintakehitystä hetken.
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

09.01.2008 klo 12.10

Mitenköhän nopeasti tämä taas kumotaan?
lainaa
Kungfutse

Moderaattori

Rekisteröitynyt 04.04.2007

09.01.2008 klo 12.19

MS on mielestäni useampaan otteeseen todennut, että jos siltä näyttää, niin ei BD asema ole pois suljettu mahdollisuus.

Se tietysti, että suostuuko Sony lisensoimaan tekniikkaa MS:lle, onkin sitten kokonaan toinen juttu ;)
lainaa
C64

09.01.2008 klo 12.36

Niin, oliko tämä joku uusikin uutinen?

http://www.gamespot.com/news/6142137.html
lainaa
Kungfutse

Moderaattori

Rekisteröitynyt 04.04.2007

09.01.2008 klo 12.48

Niin, tuolla pätemisen tarpeessa linkkaamallasi uutisella ei ole mitään tekemistä tämän uutisen kanssa (eri ihmiset, eri ajankohta, eri syyt (Warnerin HD-DVD supporti droppaus)), todistaa vaan pointtini, että Microsoft on aiemminkin todennut, että BD-asema on mahdollinen, mikäli markkinatilanne siltä näyttää.
lainaa
Konsolimies

09.01.2008 klo 14.17

Veikkaan, että Sony mielellään antaisi oikeudet Microsoftille, sillä se tarkottaisi HD DVD:n kuolemaa.
lainaa
Mrtikka

09.01.2008 klo 14.50

Niin ja sita etta xboxilla olisi yksi syy myyda enemi....BD asema etta veikkaan etta ei sony suostu...
lainaa
JerzuV

09.01.2008 klo 14.54

Mrtikka kirjoitti:
Niin ja sita etta xboxilla olisi yksi syy myyda enemi....BD asema etta veikkaan etta ei sony suostu...


Sony ei pystyisi MS:ää mitenkään estämään tekemästä BD-asemaa XO:lle ja vaikka pystyisi niin ei siinä olisi Sonyltä kyllä suht tyhmää
lainaa
JerzuV

09.01.2008 klo 14.56

^"...ei siinä..." tuolta lopusta pois.
lainaa
eisentään

09.01.2008 klo 15.01

"Se tietysti, että suostuuko Sony lisensoimaan tekniikkaa MS:lle, onkin sitten kokonaan toinen juttu"

Ensinnäkin, Blu-Ray:n lisenssiasioista päättää Blu-ray Disc Association ja Sony on vain yksi BDA:n kymmenistä jäsenistä.

Toisekseen, Microsoft ei valmista optisia lukijoita itse, vaan ostaa asemat valmiina moduleina muilta valmistajilta (Samsung, Toshiba, Philips/BenQ, Hitachi jne...), eikä sen vuoksi tarvitsisi minkään valtakunnan valmistuslisenssejä.



lainaa
Kungfutse

Moderaattori

Rekisteröitynyt 04.04.2007

09.01.2008 klo 15.27

Valikoiva lukutaito on kiva juttu. Ei sitten tullut mieleen, että ;) hymiö lopussa saattaisi olla merkki hieman sarkastisesta kommentista? Noh, jos tuosta nyt meni kahvipullat väärään kurkkuun, niin pahoitteluni.
lainaa
Gh5

16.01.2008 klo 01.44

http://www.youtube.com/watch?v=friS4OOcdgQ

Take that, Crappysoft!
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova