Tuorein sisältö

Pelimaailman talousuutisia: Miten mennyt vuosi kohteli japanilaisia peliyrityksiä?

11.05.2014 klo 17.00 | Luettu: 9868 kertaa | Teksti: Mats Kyyrö

Tilikauden 2013 tultua päätökseen, on hyvä hetki tarkastella miten markkinatalouden rautainen koura on kohdellut japanilaisia pelialan yrityksiä. Monet suurimmista yrityksistä ovat jo julkaisseet talouslukunsa, ja fanipojat ovatkin kiirehtineet kilvan ilkkumaan toisiaan numeroiden perusteella, joista eivät ymmärrä pätkääkään.

Jotta sama hupi saataisiin käyntiin myös V2.fi:n jo ennestään laadukkaassa kommenttiosiossa, käydään lyhyesti läpi, ketkä jäivät viime vuonna niskan päälle, ja kenelle jäi käteen se kepin likainen pää.

Sonylla ei mene juuri lujaa. Huolimatta seitsemästä miljoonasta myydystä PS4:stä elektroniikkajätille on varovaisen arvion mukaan kertynyt tappiota menneeltä tilikaudelta huikeat 1,3 miljardia dollaria. Lukuja veti entisestään alaspäin Sonyn päätös luopua VAIO-tietokoneiden valmistuksesta, joiden tuotannon alasajo aiheutti merkittäviä kuluja. Lopulliset talouslukunsa Sony julkaisee 14. päivä.
Nintendokaan ei ole järin päässyt nauttimaan työnsä hedelmistä. Sekä Wii U:n että 3DS:n myynnit ovat jääneet alle odotusten, eikä varsinkaan Wii U:n toipumisesta ole enää paljon toivoa jäljellä. Konsolia myytiin tilikauden aikana vain 2,7 miljoonaa kappaletta, kun Nintendo oli arvioinut myyvänsä yhdeksän miljoonaa konsolia. Yhteensäkin konsolia on myyty vain 6,7 miljoonaa kappaletta. Tappiota tilikaudelle kertyi 228 miljoonaa dollaria.
Segan tuotto laski edellisenä vuonna, mutta käteen jäi terveet 302 miljoonaa dollaria. Suurin myyntimenestys oli Total War: Rome 2, jota on myyty tähän asti yli miljoona kopiota. Myös Football Manager 2014 ja hieman yllättäen Sonic Lost World kantoivat kortensa kekoon: molempia myytiin reilut 700 000 kappaletta.
Square-Enix on raapinut tietään ripeästi ylös tynnyrin pohjalta. Voittoa on kertymässä 65 miljoonaa dollaria eli huomattavasti enemmän kuin alkuperäiset arviot lupasivat. Final Fantasy XIV ja Final Fantasy X/X2 HD Remaster ovat molemmat myyneet vahvasti, mutta myös yrityksen länsipelit Tomb Raider: Definitive Edition ja Thief ovat tuoneet taloon voittoa.
Capcom seisoo yhä Monster Hunter -pelisarjan järkkymättömän suosion varassa. Pelisarjan neljättä osaa on myyty yksin Japanissa jo yli neljä miljoonaa kopiota. Dragon's Dogma: Dark Arisen, Dead Rising 3 ja Resident Evil Revelations toivat kaikki voittoa kotiin. Myös Ace Attorney: Dual Destinies saavuti täpärästi myyntitavoitteensa, mikä lupaa hyvää pelisarjan jatkolle. Yhteensä voittoa kertyi edellisvuodelta 34 miljoonaa dollaria.

Namco Bandain peli- ja mediaosasto teki viime vuonna voittoa vahvat 365 miljoonaa dollaria. Pelit olivat ainoa artikkeli, joiden myynti kasvoi vuoden aikana. Dark Souls 2 oli luonnollisesti suurin myyntimenestys 1,2 miljoonalla myydyllä kopiolla, mutta myös God Eater 2 saavutti yksin Japanissa vaikuttavan 700 000 kopion myyntiluvun. Alkavana tilikautena yritys uskoo kuitenkin pelimyynnin laskevan.
Konamin myyntiluvut ovat laskeneet viime vuoden aikana lähes 40 prosenttia huolimatta Metal Gear Solid: Ground Zeroesin kohtalaisen vahvasta myynnistä. Kysynnän laskusta huolimatta yritys odottaa voittoa noin 60 miljoonan dollarin verran. Metal Gearin lisäksi voittoa keräsivät Baseball Spirits 2014 sekä Yu-Gi-Oh keräilykorttien myynti.

Lähteet:
Sony
Nintendo
Sega
Square-Enix
Capcom
Namco Bandai
Konami

V2.fi | Mats Kyyrö
< Ensimmäinen katsaus ... 50 EA:n peliä saatta... >

Keskustelut (19 viestiä)

lolled

Rekisteröitynyt 13.02.2011

11.05.2014 klo 17.14 31 tykkää tästä

"V2.fi:n jo ennestään laadukkaassa kommenttiosiossa" :)
lainaa
Merkonomi06

11.05.2014 klo 17.16 2 tykkää tästä

Jos vielä kokonaismyynti (=liikevaihto) olisi ilmoitettu, niin olisin ollut positiivisesti yllättynyt V2:n uutisoinnin tasosta. Nettotulokset ilman liikevaihtoa ovat täysin vertailukelvottomia.
lainaa
Merkonomi06

11.05.2014 klo 17.21 5 tykkää tästä

Mutta kokonaisuudessa täytyy antaa plussaa peliyritysten taloudellisten tilojen uutisoinnista. Jokaisen lafkanhan tarkoituksena on tuottaa voittoa ja yritysten taloudellisten tilan suurin piirtein tunteminen selittää vahvasti monien (ilman taloudellista kontekstia käsittämätöntä) toimintaa. Tällaista uutisointia siis lisää!
lainaa
MJR2312

Rekisteröitynyt 03.09.2007

11.05.2014 klo 20.00 7 tykkää tästä

Nintendo otti riskin ja hävisi, Sonya taas vetää ilmeisesti alaspäin muu kuin pelipuoli (näin ainakin jossain ehkä kenties luki...).
lainaa
fsdjoisdfio

11.05.2014 klo 20.45

Capcom on noista ainoa johon löytyy jotain luottoa pelitarjonnan suhteen. Vaikka REseissä ja DeadRisingeissa on vikansa niin persoonaa ja sisältöä löytyy edelleen tuhatkertaisesti EActiSoftin paskeisiin verraten. Squarenkin menestyspelit ovat ihan CODpuusta
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

11.05.2014 klo 21.18 5 tykkää tästä

Sonyn pelipuolella tosiaan menee hyvin, mutta muutamat muut ongelmaosastot vetää firmaa pakkaselle. Hyvä että hankiutuivat eroon PC-puolesta ja ilmeisesti tappiollisella TV-puolellakin on jotain muutoksia tulossa. Muutoksia on tehty sen verta rankalla kädellä, että hyvällä tuurilla seuraava tilikausi voisi olla jo plussan puolella.

Toivon todella, että Nintendo pääsisi vanhoillisista toimintatavoistaan eroon ja tekisi seuraavalla sukupolvella kunnon konsolin, jossa ei ole uhrattu tai tehty kompromisseja innovaatioiden takia ja joka kiinnostaa pelintekijöitä ja HC-pelaajiakin.
lainaa
Huutaja

11.05.2014 klo 23.23 4 tykkää tästä

Voisin vaikka lyödä vetoa että kohta munakokkeli on vauhdissa. P.S jos sanoo toista homoksi ilman todisteita, se tarkoittaa usein että piilottelee omaa homouttaan
lainaa
loljoo

11.05.2014 klo 23.49 7 tykkää tästä

Huutaja kirjoitti:
P.S jos sanoo toista homoksi ilman todisteita, se tarkoittaa usein että piilottelee omaa homouttaan

Tämä on kolmevuotiaan argumentti jolla yritetään hiljentää toinen ihan samalla tavalla kuin homoksi haukkumalla
lainaa
Fkrkrkr

11.05.2014 klo 23.58 1 tykkää tästä

loljoo kirjoitti:
Huutaja kirjoitti:
P.S jos sanoo toista homoksi ilman todisteita, se tarkoittaa usein että piilottelee omaa homouttaan

Tämä on kolmevuotiaan argumentti jolla yritetään hiljentää toinen ihan samalla tavalla kuin homoksi haukkumalla

Olen aina miettinyt, mitäs sitten jos toinen on oikeasti homo?
lainaa
tietotoimisto

12.05.2014 klo 00.00 5 tykkää tästä

tagman kirjoitti:
Sonyn pelipuolella tosiaan menee hyvin,

Sanoo Tagman huhhuh
lainaa
tägmän

12.05.2014 klo 07.39 7 tykkää tästä

tietotoimisto kirjoitti:
tagman kirjoitti:
Sonyn pelipuolella tosiaan menee hyvin,

Sanoo Tagman huhhuh

Ei vaan monet peliuutissivustot ja Sony itse.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

12.05.2014 klo 07.50 4 tykkää tästä

tagman kirjoitti:
Sonyn pelipuolella tosiaan menee hyvin, mutta muutamat muut ongelmaosastot vetää firmaa pakkaselle. Hyvä että hankiutuivat eroon PC-puolesta ja ilmeisesti tappiollisella TV-puolellakin on jotain muutoksia tulossa. Muutoksia on tehty sen verta rankalla kädellä, että hyvällä tuurilla seuraava tilikausi voisi olla jo plussan puolella.

Toivon todella, että Nintendo pääsisi vanhoillisista toimintatavoistaan eroon ja tekisi seuraavalla sukupolvella kunnon konsolin, jossa ei ole uhrattu tai tehty kompromisseja innovaatioiden takia ja joka kiinnostaa pelintekijöitä ja HC-pelaajiakin.

Sonya todennäköisesti vetää alas nimenomaan muut puolet, mutta ihan suoraan puhuen olisi myös korkea aika dumpata PSVita eikä yrittää pakkosyöttää PS4:n kylkiäisenä tai vääntää muita elvytystoimenpiteitä laitteelle jota ihmiset eivät halua.

Nintendo taas voisi ihan aidosti harkita peliensä osittaista tuomista mobiilialustoille, dumpata Wii U ja suunnitella ensi kierrokselle konsoli joka ei tehollisesti jää täysin jälkeen ja samalla laajentaa pelivalikoimaansa. Myös tämä Nintendon "innovaatio"-fetissi ansaitsisi saada kovemmat kriteerit eli jos oikeasti on kunnon innovaatio niin sellainen voidaan viedä loppuun, mutta tällaiset "Wii U:n ohjaimessa näyttö lol liiketunnistin"-paskat suoraan suunnittelupöydältä kaatopaikalle.
lainaa
pentti

12.05.2014 klo 08.09 1 tykkää tästä

Bladekill kirjoitti:

PS Vitassahan ei ole mitään vikaa. PS4 myötä sen ominaisuudet ovat vain lisääntyneet (remote play). Eikä sille tartte ees ostaa pelejä kun samalla PS+ maksulla saa kaks peliä joka kuukausi.
lainaa
MJR2312

Rekisteröitynyt 03.09.2007

12.05.2014 klo 09.50 4 tykkää tästä

pentti kirjoitti:
PS Vitassahan ei ole mitään vikaa. PS4 myötä sen ominaisuudet ovat vain lisääntyneet (remote play). Eikä sille tartte ees ostaa pelejä kun samalla PS+ maksulla saa kaks peliä joka kuukausi.

Vitan ongelmahan on se, että jos tuolla PS+ -vauhdilla tulisi saataville kaikki hankkimisen arvoiset pelit, ne loppuisivat muutamassa kuukaudessa. Tuolta osin Vita on epäonnistunut täysin, ja muutenkin vähän luulen, että Sonyn strategia Vitan kanssa vähän epäonnistui, vaikka laite itsessään ilmeisesti onkin aika mahtava.
lainaa
kokkelifani

12.05.2014 klo 10.46 5 tykkää tästä

tietotoimisto kirjoitti:
tagman kirjoitti:
Sonyn pelipuolella tosiaan menee hyvin,

Sanoo Tagman huhhuh

Sony-lasien läpi on vaikea nähdä koko totuutta.
lainaa
vilke

12.05.2014 klo 14.39 6 tykkää tästä

kokkelifani kirjoitti:
tietotoimisto kirjoitti:
tagman kirjoitti:
Sonyn pelipuolella tosiaan menee hyvin,

Sanoo Tagman huhhuh

Sony-lasien läpi on vaikea nähdä koko totuutta.

Hater lasien läpi on vaikea nähdä koko totuutta
lainaa
pentti

12.05.2014 klo 16.21

MJR2312 kirjoitti:
pentti kirjoitti:
PS Vitassahan ei ole mitään vikaa. PS4 myötä sen ominaisuudet ovat vain lisääntyneet (remote play). Eikä sille tartte ees ostaa pelejä kun samalla PS+ maksulla saa kaks peliä joka kuukausi.

Vitan ongelmahan on se, että jos tuolla PS+ -vauhdilla tulisi saataville kaikki hankkimisen arvoiset pelit, ne loppuisivat muutamassa kuukaudessa. Tuolta osin Vita on epäonnistunut täysin, ja muutenkin vähän luulen, että Sonyn strategia Vitan kanssa vähän epäonnistui, vaikka laite itsessään ilmeisesti onkin aika mahtava.

Se saa ihmiset jättämään ostamatta laitteen koska PS+ tarjoaa hyviä pelejä liian paljon? Voisin ostaa itselleni Vitan juuri tämän takia. Kaupan päälle tulisi sitten pleikkari kolmoselle pelejä.

Olisihan se toki hirveää joutua ostamaan itse kaikki pelaamisen arvoinen. :D
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

12.05.2014 klo 17.36 2 tykkää tästä

Bladekill kirjoitti:

Sonya todennäköisesti vetää alas nimenomaan muut puolet, mutta ihan suoraan puhuen olisi myös korkea aika dumpata PSVita eikä yrittää pakkosyöttää PS4:n kylkiäisenä tai vääntää muita elvytystoimenpiteitä laitteelle jota ihmiset eivät halua.

Vaikka PSV ei ole ollut erikoinen menestys, niin ei sitä silti kannata vielä haudata. PS4:n ja Vitan yhteistoiminnot on oikeasti käteviä ja olisin kyllä ostanut PS4-Vita bundlen, jos sellaisen olisi saanut PS4 julkaisussa max.50€ lisäinvestoinnilla.
Käsikonsolimarkkinoille Sonyn ei kuitenkaan kannata enää lähteä uudella laitteella.
lainaa
ropjijsiojio

12.05.2014 klo 23.27

Vita on hintansa väärti jo ihan Crash Bandicootien, Medievilien, Metal Gear Solidien, Final Fantasyiden sun muiden retrojen takia. Bussissa Bandicootia, sitä haluttiin jo silloisten Game Boyden ilmestyessä

Ja ei, mikään paska kännykkäemu ei ole sama.
lainaa

Kirjoita kommentti

V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova