Tuorein sisältö

Claire Redfield tähdittää Resident Evil: Revelations 2:ta

07.09.2014 klo 13.00 | Luettu: 8606 kertaa | Teksti: Mats Kyyrö


Gematsu kertoo, että merkittävästi aikuistunut Claire Redfield tulee tähdittämään Resident Evil: Revelationsin tulevaa jatko-osaa. Hänen kumppaninaan toimii Moira Burton, ensimmäisestä Resident Evil -seikkailusta tutun Barry Burtonin tytär.

Pelihahmoista Claire ottaa tällä kertaa toiminnallisemman roolin, kun taas Moira keskittyy enemmän tavaroiden keräilyyn ja puzzlejen ratkomiseen. Moiran tärkein tehtävä on pitää Claire hengissä - peli päättyy jos Claire potkaisee tyhjää. Yksinpelikampanja on pelattavissa kokonaan myös toisen pelaajan kanssa co-oppina.

Pelin tapahtumat keskittyvät vankilasaarelle, josta Claire ja Moira heräävät kaapattuina. Vastassaan heillä on uudenlainen vihollistyyppi, Afflicted, jotka ovat kehittäjien mukaan "jotain todella erilaista" kuin pelisarjassa on aiemmin nähty. Vihollisten luvataan olevan nopeita ja voimakkaita, mikä pakottaa pelaajat tasapainottelemaan resurssiensa kanssa.

Resident Evil: Revelations oli monien pelisarjan fanien mielestä varovainen askel oikeaan suuntaan. Suurin kritiikki kohdistui pakollisiin toimintajaksoihin, joissa rymisteltiin Chris Redfieldillä ensin Suomen Lapissa ja myöhemmin samalla laivalla Jill Valentinen kanssa.

Pääsuunnittelija Michiteru Okaben mukaan kehittäjät ovat yrittäneet ottaa pelaajien palautteen huomioon peliä kehittäessään. Pelattavien hahmojen gameplay-elementtien erotteleminen viittaisi kuitenkin siihen, että uusi peli yrittää jälleen tasapainotella vanhojen ja uusien Resi-pelien välillä.

Kuva: Game Informer

V2.fi | Mats Kyyrö
< Icewind Dale saa rem... Huhumylly: Onko IGA ... >

Keskustelut (9 viestiä)

M454

07.09.2014 klo 13.24 6 tykkää tästä

Jos vaa uudella sukupolvella cooppi onnistuu jaetulla ruudulla niin ostoon menee.
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

07.09.2014 klo 14.43 5 tykkää tästä

Valkoinen Mokki takaisin!!!
lainaa
jasfiaijp

07.09.2014 klo 16.43

Potkaisee tyhjää? Täytyy toivoa että tekoälykamu on sitten oikea kamu eikä ekan REVin kaltainen kuolematon, vihollisia vahingoittamaton ja vihollisille näkymätön immersiontappaja. Ilman paska-Parkeria olisin pelannut pelin useammin kuin kerran
lainaa
gamerswithoutlimits

07.09.2014 klo 16.52 1 tykkää tästä

Protec kirjoitti:
Valkoinen Mokki takaisin!!!


Suomihuutelu -1
lainaa
Otacon-chan

07.09.2014 klo 18.12 4 tykkää tästä

Taitaa olla floppi kun taas yritetään tasapainotella fanien välillä. Mitään välimaastoa ei ole. Capcom parka ei tiedä kumpaa osapuolta miellyttää enää. Molempien miellyttäminen tekee vain sekasotkua.

Niin kuin 6:sen Leonin pimeät zombie meiningit ja Chrisin COD kampanja. Tuli vain iso torttu koko pelistä.

Sarjan juoni, gameplay ja fanit on jo niin sekaisin että Capcomin pitäisi vain rebootata koko sarja tai sitten ei tehdä enää mitään. Ei tälleen että jatkaa vain normaalisti.
lainaa
kylli

07.09.2014 klo 18.34 2 tykkää tästä

"Vihollisten luvataan olevan nopeita ja voimakkaita"

ADHD räiskintää ja nurkan takaa hyppy-säikyttelyä siis luvassa...
lainaa
Kopsu

Rekisteröitynyt 16.02.2014

07.09.2014 klo 23.12

Tämän pelisarjan voisi jo kuopata. Aivan järkyttäväksi roskaksi mennyt Resident Evil 3: Nemesiksen jälkeen.
Muokannut: Kopsu 07.09.2014 klo 23.12 lainaa
fjdisjgjek

08.09.2014 klo 10.32

Otacon-chan kirjoitti:
Taitaa olla floppi kun taas yritetään tasapainotella fanien välillä. Mitään välimaastoa ei ole. Capcom parka ei tiedä kumpaa osapuolta miellyttää enää. Molempien miellyttäminen tekee vain sekasotkua.

Niin kuin 6:sen Leonin pimeät zombie meiningit ja Chrisin COD kampanja. Tuli vain iso torttu koko pelistä.

Sarjan juoni, gameplay ja fanit on jo niin sekaisin että Capcomin pitäisi vain rebootata koko sarja tai sitten ei tehdä enää mitään. Ei tälleen että jatkaa vain normaalisti.


jep koska ovathan deus exit, skyrimit ja falloutit täyttä paskaa kun mahdollistavat sekä suoran toiminnan että hiippailun

en tajua mitä vaikeaa on ymmärtää että leon yllätettiin housut kintuissa ja chris on ison militanttiryhmän johtohahmo. Juoni on sekava vain jos on tottunut bäfän red vs blue meininkiin
lainaa
dsfjpo

08.09.2014 klo 15.49

kylli kirjoitti:
"Vihollisten luvataan olevan nopeita ja voimakkaita"

ADHD räiskintää ja nurkan takaa hyppy-säikyttelyä siis luvassa...


Ja mitäs jos niiden mainostettais olevan hitaita ja heikkoja?

Ja koska kävelylöntystäviä zombeja ei ole nähty sitten 90-luvun niin en tiedä miksi hitaus nähdään automaattisesti ongelmana. Toki jos pelaaja rampautetaan ekojen pelien tapaan niin silloin vihutkin voivat olla hitaampia
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova