Tuorein sisältö

Saksimies tappaa jälleen: Clock Towerin henkinen jatko-osa on nyt NightCry

03.01.2015 klo 11.00 | Luettu: 4415 kertaa | Teksti: Mats Kyyrö



Clock Tower on monien kaihoisasti muistelema kauhupelisarja, jossa pelaaja joutuu tavalla tai toisella napit vastakkain verenhimoisen pensassaksimurhaajan kanssa mitä karmivimmissa miljöissä.

Pelisarjan isä Hifumi Kouno kertoi loppuvuodesta 2014, että hänen uusi Nude Maker studionsa työskentelee pelisarjan henkisen jatko-osan parissa. Nyt projekti on saanut ensimmäisen konseptitrailerin sekä nimen: NightCry. Pelin tapahtumapaikkana toimii risteilylaiva, jonka matkustajia saksimies terrorisoi.

Pelin julkaisualustat ovat vielä osittain hämärän peitossa, mutta se tullaan näkemään ainakin Playstation Vitalla, sekä Android- ja iOS-laitteilla. Luvassa on epäilemättä tasokasta kauhua, sillä pelin taustajoukoista löytyy Kounon lisäksi joukko muitakin japanilaisen kauhun kärkinimistä. Projektiin on kiinnitetty ainakin Silent Hillin hirviösuunnittelusta vastannut Masahiro Ito, sekä Ju-On -elokuvista tuttu ohjaaja Takashi Shimizu.

Ohessa muistojen verestämiseksi alkuperäinen Clock Tower:


V2.fi | Mats Kyyrö
< Piraatti sihisi hiss... Aliens: Colonial Mar... >

Keskustelut (3 viestiä)

IGN

03.01.2015 klo 14.09 5 tykkää tästä

0/10. Ei erikoisjoukkoja ampumassa terroristeja konekiväärillä. Ei Xboxille
lainaa
pjpifd

03.01.2015 klo 14.16

IGN kirjoitti:
0/10. Ei erikoisjoukkoja ampumassa terroristeja konekiväärillä. Ei Xboxille


Huonoa satiiria

Ja tuo Masahiro Ito on melkoinen namedroppi kun kerran pelissä ei oikeastaan ole mitään hirviöitä. Täytyy toivoa että nimiä ei lisätä pelkästään markkinointimielessä
lainaa
asfash

03.01.2015 klo 14.20 1 tykkää tästä

pjpifd kirjoitti:
IGN kirjoitti:
0/10. Ei erikoisjoukkoja ampumassa terroristeja konekiväärillä. Ei Xboxille


Huonoa satiiria

Ja tuo Masahiro Ito on melkoinen namedroppi kun kerran pelissä ei oikeastaan ole mitään hirviöitä. Täytyy toivoa että nimiä ei lisätä pelkästään markkinointimielessä


Omat Clock Towerin pelailut rajoittuvat tuohon SNES-peliin, mutta kyllä siinä ainakin oli hirviötä tuon saksimiehen lisäksi. Mm. jotain zombien tapaisia mörköjä löytyy komeroista ja kellarin mutanttivauva on aika 2spooky.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova