Tuorein sisältö

No nyt kelpaa - Helsinkiin avattiin pelihalli täynnä Japani-herkkua

21.10.2015 klo 13.05 | Luettu: 21651 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Ormuspellontielle Helsinkiin on kaikessa hiljaisuudessa noussut pelihalli nimeltä Sugoi. Pelihallin sivuston mukaan Sugoi keskittyy pääosin japanilaisiin peleihin ja pelikoneisiin 90-luvulta tähän päivään.

Pelihallin on perustanut Markus Autio, joka kertoo V2.fi:lle peliharrastuksensa alkaneen konsolipelipuolelta, mutta jossain vaiheessa kiinnostuksen kohde siirtyi arcade-laitteisiin.

"Ensimmäinen peliautomaatti tuli hankittua noin kymmenen vuotta sitten ja sen jälkeen nurkissa on pyörinyt erilaisia pelikoneprojekteja", muistelee Autio.

Ajatus pelihallin perustamisesta lähti tilanpuutteesta, kun peliharrastajan vanhemmiltakin tuli palautetta kotona säilytetystä Sega Manx TT -pelikoneesta. Autio tilasi pari kontillista koneita Japanista ja on päivätöiden ohessa huoltanut niitä, sekä tehnyt vuokraamaastaan varastohallista pelihallitoiminnalle soveliaamman.



Sugoi on auki viikon jokaisena päivänä: maanantaista perjantaihin klo 17-21, lauantaina ja sunnuntaina klo 14-18. Sisäänkäyntimaksu on avajaistarjouksena vuoden loppuun saakka 5 euroa (norm. 7,50 euroa) ja maksulla voi pelata kaikkia pelejä (www.sugoi.fi).

Tällä hetkellä pelattavina ovat Battle Circuit, Battle Fantasia, Beatmania IIDX 17 Sirius, Blazing Star, Cosmic Smash, F-Zero AX, Gundam Vs Gundam Next, Hyper Bishi Bashi, Ketsui, King of Fighters XIII, Magical Drop 3, Metal Slug 6, Mr Driller G, Pop’n Music 17 The Movie, Power Stone, Puyo Puyo Tsuu, Radiant Silvergun, Rumble Fish 2, Salamander 2, Soul Calibur II, Star Wars Racer Arcade, Super Dragon Ball Z, Super Monkey Ball, Super Street Fighter IV Arcade Edition Ver. 2012, Tatsunoko Vs Capcom, Tekken 3, WarZard ja Zero Gunner 2.

"Toki myös länsimaissa tehtiin hienoja pelejä ja on vain ajan kysymys, kun meille tulee esimerkiksi Raren tai Gaelcon pelejä pelattavaksi. Suurin toiveeni on myös löytää jostain kolmenpelattavat Ironman Stewart's Offroad Racing sekä Rampart trackball-ohjaimineen", vakuuttaa Autio.

Myös Tampereella pääsee tänään pelaamaan vanhoja arcadepelejä Blast from the Past- tapahutmassa.

Kuvat: Sugoi

V2.fi | Manu Pärssinen
< Muahhaahhaaa, taas s... Fallout-ohjain on ku... >

Keskustelut (5 viestiä)

Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

21.10.2015 klo 14.18 4 tykkää tästä

Rampart trackballilla, oijoi, olisi kyllä kova lisä.

Jonkun tanssipelin (modifioitu ITG2 tai moderni Pump it up) lisääminen saattaisi myös henkevöittää kyseistä skeneä, mutta vaatisi laitteista todennäköisesti eniten huolenpitoa, päivittämistä ja huoltoa pelaajakunnan ollessa vaativaa. Eikä noita masiinoita saa fiksusti fiksuun hintaan yhtään mistään.
lainaa
sugee

21.10.2015 klo 17.51 4 tykkää tästä

Ihan älyttömän hienoa, toivottavasti jengi ymmärtää tukea ko. paikkaa ja saavat hankittua lisää pelejä. Varmasti tulee käytyä.
lainaa
Jantsa

Rekisteröitynyt 14.12.2011

21.10.2015 klo 18.28 3 tykkää tästä

Täähän on vielä melkeen naapurissa. Pakko mennä, jos ei muuten niin tukemaan Suomen harvoja pelihalleja :) näitä lisää!
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

21.10.2015 klo 23.08 3 tykkää tästä

Jos olisi rahaa niin perustaisin pelihallin / oleskelutilan tänne turkuseen.
lainaa
Jukebo

22.10.2015 klo 23.05 2 tykkää tästä

Paikka on upea, tunnit hupenevat kuin 1-upit rail shootereissa, suosittelen.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova