Tuorein sisältö

Just Cause 3 -kehittäjille kenkää

02.11.2015 klo 21.00 | Luettu: 4155 kertaa | Teksti: Erkki Mervaala


Avalanche Studios on tämän vuoden aikana irtisanonut noin 24 työntekijää. Noin puolet irtisanotuista on työskennellyt muutaman viikon kuluttua ilmestyvän Just Cause 3:n parissa. Työpaikkojen karsiminen alkoi jo kesällä Tukholmassa sijaitsevassa toimistossa Mad Maxin julkaisun aikoihin. Nyt 12 kehittäjää sai lopputilin Just Cause 3:sta vastuussa olleesta New Yorkin toimistosta.

"Olemme juuri saaneet valmiiksi yhden projektin ja lopettelemassa toista. Aloitellessamme uusia projekteja emme ole pystyneet pitämään edellisten projektien kokosuhteita ryhmien ja vaadittavien taitojen osalta, ja meidän oli valitettavasti näytettävä joillekin lahjakkaista kehittäjistä ovea", Avalanchen edustaja kertoi Game Informerille.

Avalanche aikoo palkata vanhoja työntekijöitään takaisin myöhemmin ensi vuoden puolella. Peliyhtiön mukaan irtisanomiset eivät vaikuta sen nykyisin projekteihin.

Just Cause 3 julkaistaan PS4:lle, Xbox Onelle ja PC:lle 1. joulukuuta.

V2.fi | Erkki Mervaala
< Rahat takaisin PC:n ... Yön kevyt peliaihein... >

Keskustelut (4 viestiä)

PuuCeeParasOn

03.11.2015 klo 03.22 1 tykkää tästä

Tämäpä reilua.
lainaa
JDelwynn

03.11.2015 klo 04.47 1 tykkää tästä

PuuCeeParasOn kirjoitti:
Tämäpä reilua.

Taitaapa olla ammatinvalintakysymys. Irtisanomisiin on hyvä varautua alalla, jossa normaalia käytöstä on potkia porukkaa pellolle aina jonkun projektin päättyessä. Palkataan sitten takaisin kun tarvitaan.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

03.11.2015 klo 09.17 2 tykkää tästä

"Avalanche aikoo palkata vanhoja työntekijöitään takaisin myöhemmin ensi vuoden puolella. Peliyhtiön mukaan irtisanomiset eivät vaikuta sen nykyisin projekteihin."

Onnea vain yritykselle. Pelialalla on kova buumi menossa joten kaikki osaavat kaverit kerätään muihin firmoihin ja jäljelle jäävät sitten heikoimmat lenkit.
lainaa
Isoherra

03.11.2015 klo 14.36

PuuCeeParasOn kirjoitti:
Tämäpä reilua.


Mistäs sitä tietää vaikka porukka olisi alunperinkin palkattu vain ja ainoastaan näitä projekteja varten? Sopparit loppuu ku projekti on valmis, that's it. Harvemmin tuolla alalla kukaan mitään 30 vuotista uraa tekee yhden firman alaisuudessa.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova