Tuorein sisältö

Hideo Kojima Guillermo del Toron esittelemänä AIAS:n kunniagalleriaan

05.01.2016 klo 20.00 | Luettu: 3450 kertaa | Teksti: Erkki Mervaala

Muun muassa Konamin Metal Gear Solid -sarjan luojana tunnettu Hideo Kojima nimetään ensi kuun DICE-huippukokouksessa Academy of Interactive Arts and Sciencesin kunniagalleriaan. Kojima on 21. AIAS:n Hall of Fameen nimetty henkilö. Aiemmin nimettyjä jäseniä ovat muun muassa Leslie Benzies, Dan ja Sam Houser sekä Ray Muzyka.

Akatemian johtaja Martin Rae pitää Kojiman töitä videopeliteollisuuden kannalta merkittävänä erityisesti elokuvallisen tarinankerronnan osalta. Raen mukaan on suuri kunnia Akatemialle liittää hänet kunniagallerian jäseneksi. "Hideo on sellainen pelintekijä, jonka katse on aina ollut kohti tulevaisuutta, ja odotamme innolla hänen ajatuksiaan DICE-huippukokouksen lavalla", Rae sanoo.

Kunnian luovuttaa Kojimalle helmikuussa Las Vegasissa järjestettävässä tapahtumassa ohjaaja-käsikirjoittaja Guillermo del Toro, jonka kanssa Kojiman oli alunperin määrä ohjata uusi Silent Hill -pelisarjan osa.

Viime joulukuussa Kojiman oli tarkoitus osallistua The Game Awardseihin, mutta juontaja Geoff Keighleyn mukaan Kojiman silloinen työnantajansa Konami esti tämän. Hideo Kojima päätti virallisesti uransa Konamilla 15. joulukuuta ja muodosti samalla oman itsenäisen pelistudionsa Kojima Productions. Sen ensimmäinen peli saapuu yksinoikeudella PlayStation 4:lle.

Lähde: Game Informer

V2.fi | Erkki Mervaala
< Tomb Raider nousee P... Oculus jakaa ilmaise... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova