Tuorein sisältö

Pelin kosahtaminen viinaan ja strippaajiin on p***apuhetta, kertovat muut tekijät

02.02.2016 klo 12.00 | Luettu: 3988 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Eilen uutisoimme Ant Simulator -pelistä, jonka päätekijä pisti pillit pussiin kertoen, että hänen yhtiötoverinsa käyttivät peliin saadut joukkorahoitusrahat viinaan ja strippaajiin.

Kolikolla on kuitenkin toinen puoli, kertoo Gameinformer. Yhtiökumppanit ovat nyt nimittäin laukoneet takaisin ja väittävät Eric Tershinskin puheiden olevan sataprosenttista sontaa.

"Loimme firman Ericin kanssa, emmekä vain "kirjautuneet mukaan", koska olemme pieni studio, teimme monenlaista. En tiedä, miksi hän levittelee tällaisia tarinoita, mutta todellisuudessa baareissa tai ravintoloissa käytetty raha oli hyvin kohtuullinen kun katsotaan mitä tahansa yritystä, mukaan lukien pelifirmat."

Yhtiökumppanit Monce ja Stanley kertovat sijoittaneensa peliin 5000 dollaria, mikä on heidän mukaansa enemmän kuin Tershinskin osuus. He kertovat myös, että kirjanpito on kunnossa ja että tilanne muuttui viime marraskuussa, kun Tershinski otti vastuulleen kaiken ja sulki firman käyttötilit sekä siirsi varat henkilökohtaiselle tililleen.

Polygon on myös haastatellut Tershinskiä lisää ja näyttä siltä, että vastapuolten näkemykset asiasta ovat aika lailla vastakkaiset.


V2.fi | Manu Pärssinen
< Mirror's Edgeä odott... Pelaa Star Citizeniä... >

Keskustelut (4 viestiä)

fdsijfdspji

02.02.2016 klo 12.14 4 tykkää tästä

Ai ai Terskahiki mitä tuli tehtyä
Setsuuri

02.02.2016 klo 17.53 2 tykkää tästä

Pa***puhetta! Vi******* ja vi***pelejä!
asdasdas

03.02.2016 klo 09.00

"baareissa tai ravintoloissa käytetty raha oli hyvin kohtuullinen "

Öh... Ei baareihin tai ravintoloihin kuulu käyttää yhtiön varoja penniäkään, ellei sitten kyseessä ole joku liikeneuvottelu, jonka katsotaan merkittävästi hyötyvän tuollaisesta.
JormaLäskinen

03.02.2016 klo 13.10

asdasdas kirjoitti:
"baareissa tai ravintoloissa käytetty raha oli hyvin kohtuullinen "

Öh... Ei baareihin tai ravintoloihin kuulu käyttää yhtiön varoja penniäkään, ellei sitten kyseessä ole joku liikeneuvottelu, jonka katsotaan merkittävästi hyötyvän tuollaisesta.


Tässä riidassahan kyse onkin siitä että he papereiden mukaan ovat pitäneet juuri "tärkeitä" neuvotteluja kun toinen puoli sanoo että on ryypätty ja strippareita käytetty ja häntä on sopimuksessa vedätetty niin että hän on vastuussa kun muut saavat Vapaudu vankilasta-kortin. Voi olla mainos tempaus myös ja kuukauden päästä olemattomat ongelmat sovittu ja pelin tekeminen jatkuu. Saatiinpahan netti sekaisin viikoksi. Tiedä sitten...

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova