Tuorein sisältö

Pelaajabarometri 2015 -tutkimuksen mukaan mobiilipelaaminen on ohittanut kaikki muut pelimuodot

20.05.2016 klo 22.00 | Luettu: 4444 kertaa | Teksti: Erkki Mervaala

Suomalaisten suosimista mobiilipeleistä Angry Birdsin ohi ovat menneet muun muassa Super Cellin Hay Day ja Clash of Clans.

Tampereen yliopiston tutkimus Pelaajabarometri 2015 Lajityyppien suosio kertoo suomalaisten suosivan mobiilipelaamista kaikkien muiden digitaalisen pelaamisen muotojen ohi. Tutkimuksen mukaan aktiivisesti eli vähintään kerran kuussa ilmoitti mobiililaitteilla pelaavansa 37,2% vastaajista.

"Pelaamisen käytänteiden voidaankin katsoa vakiintuneen osaksi arkielämää, eikä esimerkiksi pelaamisen siirtyminen tietokoneilta mobiililaitteille näytä muuttavan itse pelaamisen yleisyyttä yhteiskunnassa", kertoo professori Frans Mäyrä Tampereen yliopiston Game Research Labista yliopiston tiedotteessa.

Tampereen, Turun ja Jyväskylän yliopistojen pelitutkijoiden yhteistyönä syntyneeseen tutkimukseen saatiin 995 vastaajan aineisto satunnaisotannasta 10–75-vuotiaista Manner-Suomen asukkaista. 97,4% suomalaisista pelaa ainakin jotain, ja aktiivisia pelaajia on noin 89 prosenttia.

"Digitaalisesta pelaamisesta kysyttiin tällä kertaa yksittäisten lajityyppien tasolla ja ilmeisesti sen vuoksi aktiivista pelaamista on nyt raportoitu aiempaa enemmän", toteaa Mäyrä.

Tutkimus keräsi ensimmäistä kertaa tarkempia tietoja myös pelien lajityyppien suosiosta. Pulmapelit ovat kärjessä ikään tai sukupuoleen katsomatta. Monien digitaalisten pelien kohdalla eroa löytyy enemmän, sillä niitä pelaavat lähinnä nuoret ja keski-ikäiset. Miesten ja poikien suosikkipelejä olivat urheilu-, strategia- ja räiskintäpelit, ja simulaatio-, musiikki- ja seurapelit olivat erityisesti naisten ja tyttöjen suosiossa.

Barometritutkimuksessa selvitettiin myös mahdollisten peliongelmien yleisyyttä, ja 87% vastaajista ei kokenut mitään ongelmaa pelaamisen suhteen.

Tutkimuksen voi lukea Tampereen yliopiston julkaisuarkistossa.



V2.fi | Erkki Mervaala
< Suomelle tuplavoitto... Syberia 3 sai DevDia... >

Keskustelut (5 viestiä)

Schnail

Rekisteröitynyt 11.11.2011

21.05.2016 klo 15.58 3 tykkää tästä

Valitettava totuus on, että casuaalit mobiilipelaajat syö oikeat pelaajat mennen tullen, koska julkaisijat niputtavat lelut ja aidon tavaran samaan ryhmään, eivätkä välitä asiakkaista, vaan rahasta. F2P-pelit oli vain ensimmäinen aalto lampaiden mahdollistamien mobiilipaskeiden rintamalla. Kokoajan näkyy muitakin merkkejä siitä, kun julkaisijat ja pelitalot alkaa syöttämään lammaslaumojaan oikeiden pelaajien lihalla.
lainaa
LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

21.05.2016 klo 16.34

Itse olen lopettanut pelaamisen kännykällä, sen vähän mitä joskus on tullut kokeiltua. Käyttöliittymä vain ei ole tarpeeksi hyvä pelaamiseen. Lisäksi pelit ovat täynnä kaikenlaisia mainoksia sekä ostettavaa sisältöä, ei kiitos. Vaikka noita, etenkin ostettavaa, on myös PC-peleissä niin näppistä ja hiirtä kosketusnäyttö ei voita millään, puhumattakaan erikoisohjaimista kuten lentotikut ja ratit.
lainaa
aki79

21.05.2016 klo 17.14

Schnail kirjoitti:
Valitettava totuus on, että casuaalit mobiilipelaajat syö oikeat pelaajat mennen tullen, koska julkaisijat niputtavat lelut ja aidon tavaran samaan ryhmään, eivätkä välitä asiakkaista, vaan rahasta. F2P-pelit oli vain ensimmäinen aalto lampaiden mahdollistamien mobiilipaskeiden rintamalla. Kokoajan näkyy muitakin merkkejä siitä, kun julkaisijat ja pelitalot alkaa syöttämään lammaslaumojaan oikeiden pelaajien lihalla.


Näinhän se valitettavasti menee.Julkaisijat haluavat tänäpäivänä vain nopeaa ja helppoa rahaa.Eivät he halua enää tehdä isoja AAA pelejä monen vuoden kehitysajoilla core yleisölle joka on konsoleilla ja PC:llä.Japanilaiset julkaisijat ovat tästä hyvä esimerkki.

Noi mobiilit pelit on muutenkin halvalla tehdyä roskaa.Ne pärjäävät hädintuskin laadussa 16 bittisille Super Nintendo peleille jos niillekkään.Jos nuo paskeet jäisivät mobiililaitteille niin ok.Casualit kun eivät laadusta välitä.Mutta samanlaista roskaa julkaistaan koko ajan myös konsoleille ja PC:lle.Steamistä noita löytää vaikka kuinka paljon.Sama koskee PS4 ja Xbox Onea.

Ei nuo pienet surkeat tasoloikka pelit ymmä muu roska jotka on suoria kopioita jostain yli 20 vuotta vanhoista Super Nintendo ja Megadrive peleistä myy tänänä core yleisölle.Eikä kukaan osta esim 400e konsolia vain joidenkin pienten indie pelejen takia.Toki on hyviäkin ja mielenkiintoisia indie pelejä kuten tuleva No Mans Sky.Mutta tuo Angry Birds tyyppinen halpa roska saisi kyllä jo loppua.



lainaa
nfhphfij

22.05.2016 klo 00.52

Voisin hätkähtää enemmän, mutta kun ihan ne "AAA-pelitkin" ovat muuttuneet "casuaalimmiksi". Joskus 2005 oli vielä melko suuret odotukset pelien suhteen mutta Assassin's Creedit, Bioshockit, Rainbow Sixit, Mass Effectit, Elder Scrollsit, Final Fantasy XIIIt ja monet muut pelit ovat olleet sitä parin napin tarinahippaa tai someracingia tai mitä milloinkin. Poikkeuksiakin toki on

Toisaalta pelejä pelaa useampi kuin ennen joten kuinka paljon voi valittaa
lainaa
gbadoom

22.05.2016 klo 18.51

Vain kierosilmäiset mobiipelaavat.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova