Tuorein sisältö

Final Fantasy VII:stä löytyi 8-bittinen versio

27.02.2008 klo 12.45 | Luettu: 8257 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Final Fantasy VII oli kuuluisan roolipelisarjan ensimmäinen 3D-grafiikalla toteutettu peli sekä sarjan ensimmäinen PlayStationille julkaistu osa. Vaikka sarjan kolmas osa oli viimeinen 8-bittiselle Nintendolle julkaistu peli, on maailmalla putkahtanut nyt esiin Famicom-versio sarjan seitsemännestä osasta. Japanilainen Famicom tunnetaan Suomessa nimellä NES.

Pelimoottori ei ole kopio mistään olemassa olevasta pelistä, mutta pelin grafiikoista ja musiikista osa on lainattu sarjan toisesta ja kolmannesta osasta. Tämä viittaa siihen, että kyseessä ei ole harrastajien luomus vaan kesken jätetty virallinen peli. Piraattina painetun pelimoduulin alkuperää on kuitenkin vaikea selvittää, sillä valmistuspäivämäärää ei ole painettu edes piirilevylle.

Peli osoittaa kuitenkin uskomatonta luovuutta 8-bittisen Nintendon rajoitetun tehon hyödyntämisessä. Itse pelimoduulilla on jopa 2 megatavua tilaa pelin sisällölle ja monet tekniset ratkaisut venyttävät Famicomin rajoituksia äärimmilleen. Peli on juoneltaan lähes täsmälleen PlayStation-version kaltainen. Minipelit 8-bittisestä versiosta on kuitenkin jouduttu karsimaan.

Lisää tietoa ja ruutukaappauskuvia löytyy CinnamonPiraten blogista.

V2.fi | Matti Lintula
< Jenkeissä MGS4 osaks... Take-Twon takapiru ä... >

Keskustelut (8 viestiä)

zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

27.02.2008 klo 12.48

Kiitokset juttuvinkistä kaikuvat Rapumiehen suuntaan!
lainaa
pohynnin

Rekisteröitynyt 12.06.2007

27.02.2008 klo 13.55

Tuota olisi mielenkiintoista kokeilla, siis jos ymmärtäis edes pikkasen japanin kieltä
lainaa
Henkka

27.02.2008 klo 16.30

Luulis että ois 16 bittinen (SNES), vai ohittiko Final Fantasyt sen?
lainaa
zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

27.02.2008 klo 16.51

Henkka kirjoitti:
Luulis että ois 16 bittinen (SNES), vai ohittiko Final Fantasyt sen?


IV, V ja VI taisi olla SNES-versioita. Asia ihmetytti itseänikin, vaikka toisaalta ainakin IV:n piti tulla myös NES:lle. Tämä seiskaosan tarina on aika mysteeri,että miksi justiinsa NES:lle...
lainaa
Demonoid

Rekisteröitynyt 13.08.2007

27.02.2008 klo 16.54

Miksi ihmeessä tätä ei tajuttaisi tehdä loppuun ja julkaista retropelaajille, samaten nintendo voisi tehdä uudelleen snessejä ja nessejä retro/kevyempään pelailuun.
lainaa
despo

Rekisteröitynyt 20.02.2008

27.02.2008 klo 17.31

Itse olen lukenut useastakin lähteestä, että kyseessä nimenomaan olisi harrastajien tekemä "piraatti" ja vielä kohtuullisen uusikin. Tiedä sitten...
lainaa
kaktuz

Rekisteröitynyt 27.05.2007

27.02.2008 klo 18.52

pohynnin kirjoitti:
Tuota olisi mielenkiintoista kokeilla, siis jos ymmärtäis edes pikkasen japanin kieltä

kiinaa
lainaa
hotwheels

Rekisteröitynyt 11.08.2007

27.02.2008 klo 21.03

http://www.gametrailers.com/player/usermovies/181985.html

Enpä tiedä onko toi video aito mutta näyttää siltä.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova