Tuorein sisältö

Microsoft haluaa osansa Sonyn korvausrahoista

13.03.2008 klo 22.59 | Luettu: 9730 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Kauan sitten, erään toisen lakijutun tiimoilta osittain Microsoftin omistukseen päätynyt Immersion voitti viime vuonna oikeusjutun Sonya vastaan tärinäteknologiansa käyttämisestä. Sopimuksen mukaan Microsoftin piti saada oma osuutensa niistä rahoista, jotka Sony määrättiin Immersionille maksamaan. Sony pulitti pennit enempiä mukisematta, raportoi Xboxic.

Nyt Immersion ei aiokaan antaa osaa rovoistaan Microsoftille ja oikeudessa nähdään taas. Ensimmäisenä vaiheena Microsoft pyrki estämään Immersionia käyttämästä samaa lakifirmaa, joka heitä edusti Sony-jutussa. Tuomari oli kuitenkin eri mieltä, mutta todistajiksi nimetyt asianajajat eivät saa olla edustamassa yhtiötä. Tällä hetkellä tilanne näyttää siltä, että Microsoft saattaa jäädä nuolemaan näppejään.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Kuvia uudesta Hulk-p... Viikonlopun piristee... >

Keskustelut (15 viestiä)

Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

13.03.2008 klo 23.13

Röyhkeää toimintaa Immersionilta kun sopimusrike tehdään. Toivottavasti oikeus tapahtuu ja MS saa rahansa vaikka heillä tuskin siitä puutetta olisikaan.
lainaa
Crisutan

Rekisteröitynyt 09.07.2007

13.03.2008 klo 23.15

Kova kuva, ihme vikumista kyllä microsoftilta, ihan ku rahaa ei ois jo tarpeeks.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

13.03.2008 klo 23.27

Crisutan kirjoitti:
Kova kuva, ihme vikumista kyllä microsoftilta, ihan ku rahaa ei ois jo tarpeeks.

Jos et sattunut tietämään niin kyseessä on voittoa tavoitteleva yritys ja tottakai he ottavat kaiken rahan mitä voivat saada.

Tässä tapauksessa vielä ko. rahat kuuluvat MS:lle:
"Sopimuksen mukaan Microsoftin piti saada oma osuutensa niistä rahoista, jotka Sony määrättiin Immersionille maksamaan."
lainaa
Jimbo

Rekisteröitynyt 19.02.2008

13.03.2008 klo 23.29

Niinpä niin Crisutan, rikkailta saa varastaa?
lainaa
Niinpä

13.03.2008 klo 23.35

Rikas ei saa puollustaa oikeuksiaan?

Toivottavasti en ikinä voita lotossa. Työpaikkani ei enään tarvitsisi maksaa minulle palkkaa, ainakaan "nettiasiantuntijoiden" mielestä.
lainaa
Dustin

Rekisteröitynyt 13.01.2008

14.03.2008 klo 00.53

Bladekill kirjoitti:

Tässä tapauksessa vielä ko. rahat kuuluvat MS:lle:
"Sopimuksen mukaan Microsoftin piti saada oma osuutensa niistä rahoista, jotka Sony määrättiin Immersionille maksamaan."

Mistä sinä tiedät mitä sopimuksessa sanotaan ja mikä kuuluu Microsoftille? Pienistäkin virheistä ja unohduksista johtuen on ennenkin lakijuttuja voitettu. Sopimustekstit kun laaditaan lainopillisesta näkökulmasta niin sinne voidaan ujuttaa kaikenlaista. Kyseessä lienee siis tulkintaero ja siitä taistellaan oikeudessa, kumman tulkinta tekstistä on oikea.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

14.03.2008 klo 01.36

Dustin kirjoitti:
Bladekill kirjoitti:

Tässä tapauksessa vielä ko. rahat kuuluvat MS:lle:
"Sopimuksen mukaan Microsoftin piti saada oma osuutensa niistä rahoista, jotka Sony määrättiin Immersionille maksamaan."

Mistä sinä tiedät mitä sopimuksessa sanotaan ja mikä kuuluu Microsoftille? Pienistäkin virheistä ja unohduksista johtuen on ennenkin lakijuttuja voitettu. Sopimustekstit kun laaditaan lainopillisesta näkökulmasta niin sinne voidaan ujuttaa kaikenlaista. Kyseessä lienee siis tulkintaero ja siitä taistellaan oikeudessa, kumman tulkinta tekstistä on oikea.

Uutisessa sanotaan näin: "Sopimuksen mukaan Microsoftin piti saada oma osuutensa niistä rahoista, jotka Sony määrättiin Immersionille maksamaan."
Ja koska emme pääse käsiksi itse dokumentteihin niin tuon voimme olettaa kunnes asiaa valaistaan lisää.
lainaa
Naamakala

Rekisteröitynyt 23.10.2007

14.03.2008 klo 07.22

Bladekill kirjoitti:
Röyhkeää toimintaa Immersionilta kun sopimusrike tehdään. Toivottavasti oikeus tapahtuu ja MS saa rahansa vaikka heillä tuskin siitä puutetta olisikaan.

samaa mieltä
lainaa
Protec

14.03.2008 klo 07.52

Niinpä kirjoitti:
Rikas ei saa puollustaa oikeuksiaan?

Toivottavasti en ikinä voita lotossa. Työpaikkani ei enään tarvitsisi maksaa minulle palkkaa, ainakaan "nettiasiantuntijoiden" mielestä.

Toivottavasti en itse perusta ikinä firmaa joka alkaisi menestyä. Pitäisi alkaa jakamaan tuotteita ilmaiseksi tai maksaa siitä että ihmiset hakisivat tavaraa kaupastani. rahaa pitäisi antaa sitä tarvitseville, enkä missään nimessä saisi ainakaan tienata lisää rahaa.

Jokainen yritys, Nokia, Sony, Samsung, nVidia, Intel, ym. Ovat vain ja ainoastaan rahan perässä. Mitään hyväntekeväisyyttä se ei todellakaan ole. Kylmää bisnestä vain.
lainaa
Gaeryc

Rekisteröitynyt 17.04.2007

14.03.2008 klo 15.57

HOLD IT!!!
lainaa
Mursu

14.03.2008 klo 20.46

Bladekill kirjoitti:
Dustin kirjoitti:
Bladekill kirjoitti:

Tässä tapauksessa vielä ko. rahat kuuluvat MS:lle:
"Sopimuksen mukaan Microsoftin piti saada oma osuutensa niistä rahoista, jotka Sony määrättiin Immersionille maksamaan."

Mistä sinä tiedät mitä sopimuksessa sanotaan ja mikä kuuluu Microsoftille? Pienistäkin virheistä ja unohduksista johtuen on ennenkin lakijuttuja voitettu. Sopimustekstit kun laaditaan lainopillisesta näkökulmasta niin sinne voidaan ujuttaa kaikenlaista. Kyseessä lienee siis tulkintaero ja siitä taistellaan oikeudessa, kumman tulkinta tekstistä on oikea.

Uutisessa sanotaan näin: "Sopimuksen mukaan Microsoftin piti saada oma osuutensa niistä rahoista, jotka Sony määrättiin Immersionille maksamaan."
Ja koska emme pääse käsiksi itse dokumentteihin niin tuon voimme olettaa kunnes asiaa valaistaan lisää.

Näin niukoilla tiedoilla emme voi olettaa yhtään mitään. Jos asia olisi noin yksinkertainen ei kai sinne oikeuteenkaa tarvitsisi mennä?
lainaa
Ilomieli

Rekisteröitynyt 10.04.2007

15.03.2008 klo 02.01

Mursu kirjoitti:

Jos ei uutista voi uskoa, niin ei kai kannata olettaa, että Immersion ei ole vapaaehtoisesti maksanut MS:lle. No, sama kai on olla olettamatta, että mitään uutisessa mainittavaa olisi tapahtunut.

Move along, nothing to see here.
lainaa
SnakeDrone

Rekisteröitynyt 07.10.2007

15.03.2008 klo 18.22

Niinpä kirjoitti:
Toivottavasti en ikinä voita lotossa. Työpaikkani ei enään tarvitsisi maksaa minulle palkkaa, ainakaan "nettiasiantuntijoiden" mielestä.
Meinasit mennä vielä töihin, jos voitat lotossa? XD
lainaa
Juissi

15.03.2008 klo 20.08

Naamakala kirjoitti:
Bladekill kirjoitti:
Röyhkeää toimintaa Immersionilta kun sopimusrike tehdään. Toivottavasti oikeus tapahtuu ja MS saa rahansa vaikka heillä tuskin siitä puutetta olisikaan.

samaa mieltä

Todellakin samaa mieltä
Snakedrone kirjoitti:
Niinpä kirjoitti:

Toivottavasti en ikinä voita lotossa. Työpaikkani ei enään tarvitsisi maksaa minulle palkkaa, ainakaan "nettiasiantuntijoiden" mielestä.

Meinasit mennä vielä töihin, jos voitat lotossa? XD

Niin tuokin minua ihmetyttää :DDDD
lainaa
Mursu

16.03.2008 klo 12.49

Ilomieli kirjoitti:
Mursu kirjoitti:
Bladekill kirjoitti:
Dustin kirjoitti:
Bladekill kirjoitti:

Tässä tapauksessa vielä ko. rahat kuuluvat MS:lle:
"Sopimuksen mukaan Microsoftin piti saada oma osuutensa niistä rahoista, jotka Sony määrättiin Immersionille maksamaan."

Mistä sinä tiedät mitä sopimuksessa sanotaan ja mikä kuuluu Microsoftille? Pienistäkin virheistä ja unohduksista johtuen on ennenkin lakijuttuja voitettu. Sopimustekstit kun laaditaan lainopillisesta näkökulmasta niin sinne voidaan ujuttaa kaikenlaista. Kyseessä lienee siis tulkintaero ja siitä taistellaan oikeudessa, kumman tulkinta tekstistä on oikea.

Uutisessa sanotaan näin: "Sopimuksen mukaan Microsoftin piti saada oma osuutensa niistä rahoista, jotka Sony määrättiin Immersionille maksamaan."
Ja koska emme pääse käsiksi itse dokumentteihin niin tuon voimme olettaa kunnes asiaa valaistaan lisää.

Näin niukoilla tiedoilla emme voi olettaa yhtään mitään. Jos asia olisi noin yksinkertainen ei kai sinne oikeuteenkaa tarvitsisi mennä?
Jos ei uutista voi uskoa, niin ei kai kannata olettaa, että Immersion ei ole vapaaehtoisesti maksanut MS:lle. No, sama kai on olla olettamatta, että mitään uutisessa mainittavaa olisi tapahtunut.

Move along, nothing to see here.

No ei se nyt ole kovin fiksua rueta Immersionia haukkumaan näin pienillä tiedoilla, sitä lähinnä meinasin.
lainaa

Kirjoita kommentti

V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova