Tuorein sisältö

Seuraavaksi PES-kansikuvapojaksi yllätysnimi menneisyydestä - myös lisenssipuolen luvataan olevan kunnossa

30.04.2018 klo 23.00 | Luettu: 3062 kertaa | Teksti: Markus Mesiä


Konamin virtuaalifutissarja Pro Evolution Soccerin tulevasta osasta on vuotanut kiinnostavaa informaatiota. Luvassa on muun muassa merkittävä parannus lisenssitilanteeseen sekä melkoisen yllättävä kansikuvapoika.

Hong Kongin PlayStation Storeen lipsahtaneiden tietojen mukaan elokuun 30. päivä ilmestyvä PES 2019 sisältää ”autenttiset liigat”, mitä korostetaan erityisellä ”valtava lisäys lisensoituihin liigoihin” -mainoslauseella. Ilmeisesti ainakin suurimmat sarjat ovat siis tällä kertaa FIFA-sarjan tavoin mukana.

Muiden tietojen mukaan ainakin MyClub-tila on uusittu täysin. Luvassa on 11 uutta taitoa, joiden avulla kokemuksen pitäisi olla aiempaakin autenttisempi.

Kaiken kukkuraksi tieto kertoo pelin Legend Edition -version kansikuvan pojan olevan todellinen legenda ja ainakin yhdelle sukupolvelle maailmanhistorian kovin #7. Kannessa laukoo itse David Beckham tutussa brittipaidassaan.

V2.fi | Markus Mesiä
< Ensimmäisen The Witc... Vappuhulinaa: Team F... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova