Tuorein sisältö

Huhut liikkuvat - kuulemmeko Watch Dogs 3:sta lisää jo ennen E3-messuja?

19.05.2019 klo 17.00 | Luettu: 828 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


Uutisoimme aikaisemmin Assassin's Creed -uutisen yhteydessä, että tuleva Watch Dogs 3 mitä ilmeisemmin sijoittuu Lontooseen. Huhu perustuu Watch Dogs 2:n lopussa kuultavan WAV-äänitiedostoon, joka sisältää koordinaatit, jotka johdattavat suoraan Lontooseen.

Myös Reddit-palveluun ilmestyi helmikuun alussa kuvakaappaus, jossa kerrotaan Watch Dogs 3:n saavan kiusoittelutrailerin kaksi viikkoa ennen kesäkuussa järjestettäviä E3-messuja. Tämä tarkoittaisi, että ensimmäinen tieto kerrottaisiin vielä tämän kuun aikana. Sen lisäksi mahdollinen vuoto kertoo, että Watch Dogs 3 saapuisi kauppapaikoille marraskuussa.

Näiden huhujen lisäksi ilmi on tullut myös sarjan jatkumista vahvistava teko. Twitteriin on nimittäin luotu toukokuun aikana uusi Twitter-tili: @WatchDogs_UK. Tili on saanut virallisen varmennettu-merkinnän, joka kertoo sen olevan virallinen pelisarjalle kuuluva tili. Valitettavasti WatchDogs_UK ei ole julkaissut mitään, mutta tilin infolaatikossa kerrotaan, että jatkossa sinne julkaistaan sarjaan liittyviä uutisia, infoja ja trailereita.

[SPOILER] Potential leak regarding Watch Dogs 3 from r/watch_dogs



Lähde: Reddit, Spiel Times



V2.fi | Miia Lyyra
< Kojima Productions j... Ensi vuoden Call of ... >

Keskustelut (1 viestiä)

mflsofkd

19.05.2019 klo 22.25 1 tykkää tästä

pysyis edes trilogiana mut tuskinla

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova