Tuorein sisältö

Discordin tuleva Go Live -palvelu mahdollistaa pelien suoratoistamisen pienelle yleisölle

13.08.2019 klo 20.00 | Luettu: 458 kertaa | Teksti: Miia Lyyra



Alun perin VoIP-palveluksi perustettu Discord on saamassa uuden ominaisuuden. Go Live -nimityksellä kutsuttava palvelu mahdollistaa jatkossa pelien striimaamisen pienemmälle yleisölle. Suoratoistamista voi lähettää maksimissaan kymmenelle hengelle, joten Go Live sopii parhaimmillaan käytettäväksi esimerkiksi kaveriporukan kesken. Lähetyksen aikana ryhmälle näkyy striimaajan pelikuva ja käytössä on VoIP-ominaisuus keskustelua varten.

Suoratoistossa on kuitenkin tiettyjä rajoitteita. Discordin ilmaisversiolla striimaamaan pääsee 720p-resoluutiolla, maksullisella Nitro Classicilla 1080p-resoluutiolla ja 60fps:nä. Maksullisen Nitro-palvelun käyttäjät pääsevät striimaamaan 4K-laadulla.

Go Live eroaa aiemmasta näytönjakamis-ominaisuudesta niin, että jatkossa katsojille näkyy ainoastaan pelikuva. Aiemmin katsojille on voinut näkyä kaikki jakajan näytössä olleet asiat, myös ne mitä ei ole halunnut jakaa.

Ensimmäiset pääsevät testaamaan Go Liveä 15. elokuuta alkaen ja kaikille palvelu avautuu kahden viikon kuluessa.

Lähde: Polygon, The Verge


V2.fi | Miia Lyyra
< xxXslayer^666Xxx! Kl... Lokakuussa julkaista... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova