Tuorein sisältö

Alkuperäisen Xboxin suunnittelija haastaa Atarin oikeuteen iäisyyden työn alla olleen retrokonsolin maksamattomista suunnittelukuluista

05.04.2020 klo 14.00 | Luettu: 2231 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Atari on työstänyt, joukkorahoittanut ja ennakkomyynyt Atari VCS -pelikonsoliaan jo useamman vuoden ajan mutta laite itsessään ei vielä ole konkretisoitunut käyttäjien käsiin.

Nyt matkaan on ilmestynyt jälleen uusia mutkia, sillä yksi alkuperäisen Xboxin suunnittelijoista Rob Wyatt on haastanut Atarin oikeuteen sopimusrikkomuksesta ja maksamattomista korvauksista. Oikeuskanteen mukaan Wyattin yritys Tin Giant solmi Atarin kanssa sopimuksen vuoden 2018 kesäkuussa ja töiden valmistuttua Atari jätti 261 720 dollarin laskut maksamatta yritykselle. Sen sijaan Atari väitti Tin Giantin jättäneen täyttämättä sopimuksen ehdot ja tämän olleen yksi osatekijä konsolin viivästymiselle.

Viime vuoden lokakuussa Wyatt antoi haastattelun Gamasutra -sivustolle erottuaan Atarin laitteen pääsuunnittelijan paikalta ja kertoi silloin, että hänen yritykselleen ei oltu maksettu kuuden kuukauden työstä.

Tällä hetkellä Atari lupaa Atari VCS -laitteensa julkaisun tapahtuvan vuoden 2020 alkupuolella ja käyttävän AMD:n Ryzen -prosessoria sekä Radeon -grafiikkapiiriä. Laitteen mukana tulisi yli 100 Atarin klassikkopeliä sekä kaksi ohjainta.

Lähde: Gizmodo


V2.fi | Mikko Seppänen
< Suosittuun League of... Klassikkopeli Pong m... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova