Tuorein sisältö

Alaikäiset luottokorttivarkaat pelasivat Haloa ilotyttöjen kanssa

15.05.2008 klo 10.55 | Luettu: 50381 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Mitä tapahtuu kun 13-vuotias texasilaispoika tilaa kopion isänsä luottokortista ja pyytää kaverinsa mukaan pienelle shoppailukierrokselle? Ralph Hardyn tapauksessa reissu päättyi pieneen motelliin ystävänsä, Xboxin, Halon ja kahden paikallisen ilotytön kanssa. Pojat jäivät kiinni kun heille keksejä, sipsejä ja Dr. Pepper -energiajuomaa toimittanut lähetti ilmoitti kaverusten epäilyttävistä puuhista poliisille. Hardy kertoi lähetille saaneensa juuri huippupisteet World of Warcraft -turnauksessa ja tarvinneensa hieman lepolomaa raskaan ottelun jälkeen.

Maksullisia seuralaisia poikien pidot alkoivat epäilyttää kun nämä tahtoivat tositoimien sijasta pelata Xboxilla. Miksi naiset sitten lähtivät nuorten poikien matkaan? Yksinkertaisesti siksi, että pojat olivat kertoneet olevansa kiertävän sirkuksen leivissä työskenteleviä, kasvuhäiriöstä kärsiviä taiteilijoita. Texasin laki kieltää vammaisuuden perusteella ihmisten syrjimisen, joten naikkosilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä leikkiin mukaan.

Hardy kertoi poliisille tämän isän unohtaneen hänen syntymäpäivänsä ja siksi hän oli järjestänyt itselleen hieman viihdykettä ikään kuin korvaavaksi lahjaksi. Lakimiehenä työskentelevä isä tunnusti olleensa liian kiireinen muistaakseen syntymäpäivän, mutta ajatteli viedä pikku-Hardyn myöhemmin yllätysmatkalle Disneylandiin.

Lähes 20000 euroa reissullaan tuhlannut Ralph Hardy haaveilee ryhtyvänsä isona poliitikoksi.

Lähde: Money

V2.fi | Matti Lintula
< Xbox Live syrjii hom... Segan talous kärsi k... >

Keskustelut (16 viestiä)

timantti

15.05.2008 klo 11.01

Siisti jätkä ei voi muuta sanoa
lainaa
Ville

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

15.05.2008 klo 11.09

Way to go!
lainaa
Naamakala

Rekisteröitynyt 23.10.2007

15.05.2008 klo 11.29

melekosta taas :D
lainaa
Vesseli

15.05.2008 klo 11.31

oispa mullaki ollu tollanen nuoruus ;D
lainaa
roni

15.05.2008 klo 11.36

fisku jätkä ei voi muuta sanoa.
lainaa
Ergolius

15.05.2008 klo 11.44

Jos noin nuorena on noin hyvä jo huijaamaan, niin ehdottomasti vaan politikoksi! :)
lainaa
Jarkko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

15.05.2008 klo 11.53

Kaverikin pääsi joskus pienenä K16-leffaan kun kertoi kärsivänsä kasvuvaikeuksista :)
lainaa
Mazena

Rekisteröitynyt 29.10.2007

15.05.2008 klo 12.49

Poliitikon ainesta suorastaan. Osaa nyt jo toimia niin kuin aikuiset poliitikot.
lainaa
Kimitri

Rekisteröitynyt 22.04.2007

15.05.2008 klo 12.58

Mikäs siinä, varmaan ollut ihan siistiä tuommoisella 13-vuotiaalla pennulla. Tosin jonkinlaista lääkitystä kyllä kannattaa harkita, jos jannu ihan oikeasti haaveilee poliitikon urasta.
lainaa
Zenrich

Rekisteröitynyt 23.07.2007

15.05.2008 klo 14.46

Tää jätkä on oikeesti nero =D
lainaa
Mmjaa

15.05.2008 klo 16.34

Lain perusteella Teksasissa ei voi kieltäytyä mistään "vammaisen" pyynnöstä koska se olisi syrjintää?
lainaa
Coledash

Rekisteröitynyt 20.08.2007

15.05.2008 klo 17.33

Täytyy olla kyllä jotain päässä jo vialla jos 13-vuotiaalla kiinnostaa pelikoneet enemmän kuin pimpero
lainaa
zergbur

Rekisteröitynyt 07.08.2007

15.05.2008 klo 18.15

Hyvin se vetää! :D
lainaa
jehu

Rekisteröitynyt 10.04.2007

15.05.2008 klo 19.43

Pro-instituutiot sai helpot pro-vikat. Pojat on sanoneet "mä haluun et oot mun covenant".
lainaa
shaminy

Rekisteröitynyt 23.01.2008

15.05.2008 klo 19.52

Kyllä, selvästi oppinut poliitikon elkeet jo nuorena.
lainaa
Flagg

15.05.2008 klo 20.57

Lehdistöllä olisi sitten ainakin jotain josta kirjoittaa. Typerä isä ja vielä typerämpi kakara (selkään olisi sietänyt saada)
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova