Tuorein sisältö

Dead Island 2 saatetaan julkaista keväällä 2023, jos kaikki menee hyvin

18.02.2022 klo 21.00 | Luettu: 2065 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


Pitkään kehityksessä ollut Dead Island 2 on saanut viime aikoina runsaasti huomiota, sillä pelialan sisäpiiriin kuuluva Tom Henderson kertoi, että jo hyvässä kehitysvaiheessa oleva Dead Island 2 saapuisi markkinoille tämän vuoden aikana.

Nyt aiheesta on saatu lisätietoja, kun Embracerin toimitusjohtaja Lars Wingefors ja Carnegien analyytikko Oscar Erixon keskustelivat keskenään Embracerin järjestämässä Q&A-tilaisuudessa. Erixon läväytti keskustelussa, että odottaa yhtiön julkaisevan noin 10 vuotta kehityksessä olleen pelin ensi tilikauden aikana. Wingefors vastasi kysymykseen hieman kierrellen, että hän ei voi puhua Dead Island 2:n saapumisesta enempää, mutta myöntää, että yhtiöllä on yksi AAA-peli tulossa, josta ei ole vielä kerrottu.

Dead Island 2:n saapumisesta ilmoitettiin ensimmäisen kerran vuonna 2014. Sen jälkeen kehitystyö on ollut haastavaa. Alun perin kehitystyöstä vastasi Yager Development, mutta vuonna 2015 projekti siirtyi Sumo Digitalin harteille, josta se vuonna 2019 siirtyi vielä Deep Silverin työpöydälle.

Alla vuonna 2014 E3-messujen yhteydessä esitelty traileri.



Lähde: VGC

V2.fi | Miia Lyyra
< Ubisoft pohtii: Jos ... Aikoinaan BAFTA-palk... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova