Tuorein sisältö

Call of Duty HQ herättää negatiivisia tunteita - Activision riensi auttamaan

10.11.2023 klo 22.00 | Luettu: 4973 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


Activision on yhdistänyt kaikki nykyiset Call of Duty -pelit yhden Call of Duty HQ -käynnistysalustan yhteyteen. Activisionin blogipostauksen mukaan HQ kehitettiin, jotta pelaajat voisivat helpommin liikkua Warzonen ja uusimpien sarjan pääosien välillä. Lisäksi alusta helpottaa tarvikkeiden siirtoa pelistä toiseen.

Alusta on jakanut runsaasti mielipiteitä, sillä jotkut pelaajat eivät ole tyytyväisiä tiedoston kokoihin, joita he joutuvat lataamaan. Lisäksi käynnistysalustaa pidetään epäselvänä sen käyttöliittymänäkymänsä johdosta. Raporttien mukaan joillakin alustoilla latauspaketin koko olisi yli 200 GB ja PS5-pelaajat ovat raportoineet, että lataus on hankalaa sen monivaiheisuutensa takia.

Activision kertoo, että pelaaja voi halutessaan poistaa tiedostoja, joita ei käytä. Näitä voivat olla esimerkiksi Warzone tai esimerkiksi uuden Modern Warfare III:n päätarina tai zombie-pelitila. Latauspaketin kokoa yhtiö selittää tarpeella yhdistää MW II ja MW III, koska niiden välillä voi siirtää esimerkiksi hahmoja ja aseita.

Yhtiö kertoo olevansa tietoinen jostain ongelmista ja lupaakin, että HQ:ta kehitetään paremmaksi yhdessä pelaajien kanssa.



V2.fi | Miia Lyyra
< Sony toppuutteli aik... Baldur's Gate 3:n op... >

Keskustelut (1 viestiä)

gaokfmsmfnwn

10.11.2023 klo 23.20

onneks ei tullut codia pelattia jonkun ekan blopsin jalkeen ettei tullut mitaan cost fallacya et pitais kaikki niella kun on jo niin monta codia hyllys
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova