Tuorein sisältö

Spider-Man 2 ja Baldur’s Gate 3 niittivät kasapäin palkintoja DICE-gaalassa

17.02.2024 klo 17.00 | Luettu: 679 kertaa | Teksti: Anne Kukkura


Las Vegasissa tällä viikolla jaetut DICE-palkinnot ovat sataneet vahvasti Spider-Man 2:n ja Baldur’s Gate 3:n laareihin. Jo 27. kertaa järjestetyssä gaalassa palkittiin pelejä 23 eri kategoriassa, aina teknisistä suorituksista taiteelliseen näkemykseen sekä erilaisten alalajien parhaimmistoa.

Insomniac Games nappasi palkinnoista kuusi. Palkinnot tulivat animaatiosuorituksesta, hahmosuunnittelusta, alkuperäisestä musiikista, äänisuunnittelusta sekä teknisestä saavutuksesta, sen lisäksi, että peli pokkasi vielä toimintapelikategorian palkinnon.

Larianin roolipeli taas kerrytti palkinnoista kovimman, eli vuoden parhaan pelin pystin. Lisäksi BG3 voitti vuoden parhaan roolipelin, parhaan tarinan, ohjaustyön sekä suunnittelutyön kilpailusarjoissa.

Alan Wake 2 toi myös yhden pystin kotiin asti: suomalaispeli voitti taiteellisen ohjaustyön palkinnon. Palkinto oli epäilemättä ansaittu pelin edukseen erottuvan visuaalisen tyylin ja erilaisia, yllättäviäkin elementtejä yhdistävän kerronnallisen tavan vuoksi.

Lista kaikista voittajista:

Outstanding achievement in animation: Marvel’s Spider-Man 2
Outstanding achievement in art direction: Alan Wake 2
Outstanding achievement in character: Marvel’s Spider-Man 2 – Miles Morales
Outstanding achievement in original music composition: Marvel’s Spider-Man 2
Outstanding achievement in audio design: Marvel’s Spider-Man 2
Outstanding achievement in story: Baldur’s Gate 3
Outstanding technical achievement: Marvel’s Spider-Man 2
Action game of the year: Marvel’s Spider-Man 2
Adventure game of the year: The Legend of Zelda: Tears of the Kingdom
Family game of the year: Super Mario Bros. Wonder
Fighting game of the year: Street Fighter 6
Racing game of the year: Forza Motorsport
Role-playing game of the year: Baldur’s Gate 3
Sports game of the year: MLB The Show 23
Strategy/simulation game of the year: Dune: Spice Wars
Online game of the year: Diablo IV
Immersive reality technical achievement: Horizon: Call of the Mountain
Immersive reality game of the year: Asgard’s Wrath 2
Outstanding achievement for an independent game: Cocoon
Mobile game of the year: What The Car?
Outstanding achievement in game design: Baldur’s Gate 3
Outstanding achievement in game direction: Baldur’s Gate 3
Game of the year: Baldur’s Gate 3

Lähde: GamesIndustry.biz

V2.fi | Anne Kukkura
< Bandai Namco perui p... V2.fi:n laiteuutiset... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova