Romeo kuolee helmikuussa Grashopperin mukaan
![]() |
Grasshopper Manufacture on vahvistanut tulevan Romeo is a Dead Man -pelinsä julkaisupäiväksi 11. helmikuuta 2026. Peli saapuu odotettua aiemmin PlayStation 5:lle, Xbox Serieseille ja PC:lle. Samalla Neteasen alla pyörivä studio ilmoitti historiallisen muutoksen: se toimii ensimmäistä kertaa itse omien peliensä julkaisijana. Studion johtaja Goichi ”Suda51” Suda vitsaili Video Games Chroniclen haastattelussa, että heidän ei tarvitse enää pidätellä julkaisua erästä monesti myöhästynyttä suurtuotantoa (viitaten Grand Theft Auto 6:een) vastaan.
Peliä kuvaillaan studion tähän asti verisimmäksi toimintapeliksi, ja se yhdistelee No More Heroes -sarjasta tuttua lähitaistelua Shadows of the Damned -tyyliseen räiskintään. Kolmannen persoonan tieteisseikkailussa pelaaja ohjaa FBI:n aika-avaruusagentti Romeo Stargazeria, joka pelastuu kuolemalta ”DeadGear”-naamion avulla. Romeon tehtävänä on metsästää etsintäkuulutettuja rikollisia halki multiversumin ja selvittää samalla tyttöystävänsä Julietin mystinen katoaminen.



Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti