Phasmophobian kehittäjä julkaisee nyt muidenkin pelejä
![]() |
Suositun Phasmophobia-kauhupelin kehittäjä julkisti oman julkaisunimikkeensä. Kinetic Gamesin alla jatkossa toimiva Kinetic Publishing haluaa nostaa esiin indiepelejä, jotka ovat avun tarpeessa.
Kinetic Gamesin perustaja Daniel Knight kertoo, että julkaisijana toimiminen on ollut aina hänen haaveensa. "Se on ollut tavoitteeni siitä lähtien, kun ryhdyin palkkaamaan väkeä", Knight sanoo. "Olemme kasvaneet aika paljon viime aikoina ja vahvuutemme on nyt 40 henkeä. Tulemme kasvamaan myös seuraavan vuoden aikana, joten ajoitus on nyt täydellinen". Kinetic Games aloitti taipaleensa vuonna 2020.
Indienimikkeiden julkaisuun tarjottava apu voi olla luonteeltaan taloudellista tai esimerkiksi neuvontaa ja tukea kehitykseen ja markkinointiin. Ehtona on se, että pelit eivät sisällä lohkoketju- tai tekoälysisältöjä missään muodoissa. Pelien myös toivotaan olevan 12-18 kuukauden päässä valmistumisestaan. Tarkemmat ehdot löytyvät julkaisijan nettisivuilta.
Lähde: VGC



Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti